Suunnittelija Sirpa Väänänen vastaa MIELI ry:n työelämän mielenterveyden arvioinnin ja kehittämisen välineestä, Hyvän mielen työpaikka -merkistä. Nykyisin mielenterveyden häiriöt ovat Suomessa suurin syy työkyvyttömyyseläkkeisiin ja sairauspoissaoloihin. Työpaikoilla on ratkaiseva rooli...
”Alko on sitoutunut pitkäjänteisesti henkilöstön hyvinvoinnin, mielenterveyden ja työkyvyn tukemiseen ja edistämiseen, kertoo Venäläinen. ”Saamamme ”Hyvän mielen työpaikka -merkki on tärkeä viesti henkilökunnalle ja ulospäin siitä, että otamme työhyvinvoinnin ja...
Aluevaaleissa 23.1. valittavien aluevaltuustojen edustajat linjaavat mielenterveyden osalta muun muassa asukkaiden mielenterveysongelmien hoidosta, hoitoon pääsyn nopeudesta, mielenterveysjärjestöjen toimintaedellytyksistä sekä mielenterveyden edistämistyöstä. Mielenterveystyötä tarvitaan. MIELI ry:n toteuttamassa tuoreessa kyselyssä eri hyvinvointialueiden...
...2021–2022. Ratkaisuja mielenterveyden ennaltaehkäisevään tukeen työpaikoilla Konkreettiseksi ratkaisuksi ja työpaikkojen tueksi ohjelma toteutti mielenterveyden tuen työkalupakin sekä toimintamallin työterveysyhteistyöhön mielen hyvinvointia tukevan työkulttuurin rakentamiseen. Vaikuttavat keinot mielenterveyden ennaltaehkäisevään tukeen ja...
...mukaan tulivat muut valtakunnalliset mielenterveysjärjestöt: MTKL, FinFami ja Psykosociala Förbundet. Uuden vuosituhannen alussa, vuonna 2002, järjestön strategiseksi painopisteeksi otettiin lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen. Merkittävä tulos vaikuttamistyöstä oli, että mielenterveyden...
Mielenterveyden maailmanliitto (World Federation for Mental Health WFMH) on vuonna 1948 perustettu kansainvälinen järjestö. Maailmanliitto perustettiin ehkäisemään mielenterveyden ongelmia, edistämään mielenterveyden ongelmista kärsivien asianmukaista hoitoa ja huolenpitoa sekä edistämään mielenterveyttä....
...aikuisten keskuudessa.” Koulutuksen osaamistavoitteet Koulutuksen suoritettuasi: tiedät mitä mielenterveys ja sen edistäminen tarkoittavat ymmärrät, miten mielenterveyden edistäminen vaikuttaa hyvinvointiin osaat käyttää saamiansa työkaluja mielenterveyden edistämiseen yläkoulun tai yhtenäiskoulun arjessa. Koulutuksen sisältö...
...käytännönläheisiä vinkkejä mielenterveyden edistämistyöhön. Mielenterveyttä tarkastellaan voimavarana koko perheen näkökulmasta, sillä pienten lasten mielenterveyden edistäminen toteutuu pitkälti vanhempien kautta. Perusta läpi elämän kantavalle mielenterveydelle luodaan lapsuudessa. Koulutuksen sisältö mielenterveys ja...
...on osa Mielenterveyden työkalupakki (ttl.fi), joka sisältää tutkimukseen pohjautuvia mielenterveyttä edistäviä menetelmiä. Mielenterveyden työkalupakin työkalujen avulla työyhteisöt voivat rakentaa mielenterveyttä tukevaa inhimillistä työkulttuuria. On kannattavaa tukea työkykyä ja mielenterveyttä ennaltaehkäisevästi...
OECD:n laskelmassa terveydenhoidon menot ovat vain alle kolme miljardia, sosiaaliturvamenot vajaat neljä miljardia ja työmarkkinoille aiheutuvat kustannukset lähes viisi miljardia euroa. Väestöön suhteutettuna mielenterveyden ongelmien hinta Suomelle on OECD-maiden toiseksi...