Lähestyvä loma täyttää monesti viimeiset työpäivät kiireellä ja stressillä. Ja loman koittaessa stressataan sen viettämisestä. Olisiko mahdollista välttää sekä viimehetken työstressi että lomastressi?
Koulutodistuksessa arvioidaan vain kapeaa osaa potentiaalista ja taidoista. Mitä jos kirjoittaisit lapselle tai nuorelle todistuksen luonteenvahvuuksista, joita hän käytti menneenä lukuvuonna?
Digiteknologiat ovat sulautuneet arkeen niin vahvasti, että elämme käytännössä ”toinen jalka verkossa”. Laitteet ovat jatkuvasti mukana ja näytön taakse on rakentunut kokonainen rinnakkainen maailma.
Rasisminvastaista päivää vietetään joka vuosi 21.3. Moni valtaväestöön kuuluva henkilö kokee aiheesta puhumisen hankalaksi, mikä johtuu pitkälti tiedon puutteesta.
Nuoret kertovat lisääntyvissä määrin ahdistuneisuuden tunteista, stressistä ja suorituspaineista. Nuorten mielenterveydestä on syytä kantaa huolta, mutta se ei tarkoita, että kaikilla nuorilla olisi mielenterveyden häiriöitä tai terapian tarve. Nuoret tarvitsevat ja haluavat kuitenkin enemmän aikuisten ja yhteiskunnan tukea.
Valtaosa suomalaisista ajattelee, että sote-järjestöjen avustusleikkaukset heikentävät hyvinvointiyhteiskunnan perustaa ja uhkaavat avunsaantia, kirjoittaa MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.
Läheisen kuolema on menetys, mikä muuttaa elämän pysyvästi. Kun läheisen menettää itsemurhan kautta, suruun liittyy myös muita, ristiriitaisiakin tunteita. Tänään itsemurhan tehneiden muistopäivänä sytytetään kynttilät ympäri Suomea.
Nuorten liikkumisesta ja erityisesti arkiliikunnan tottumuksista ollaan pysyvästi huolestuneita. Nuoruuden muutoksissa on tärkeää, että myös liikunnan ilo ja arjen valinnat olisivat lähtöisin nuoresta itsestään. Nuorisotyössä kuljetaan nuoren rinnalla arjessa – ja myös siellä on mahdollista tukea terveellisten arjen elämäntapojen syntyä.