Siirry sisältöön

MIELI ry: Tulevien sote-keskusten tulee toteuttaa terapiatakuu

Tulevien sote-keskusten tulee toteuttaa terapiatakuu, toteaa MIELI Suomen Mielenterveys ry kannanotossaan.

Hallituksen suurhanke, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, on käynnistynyt. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee ohjelman toteutusta 70 miljoonan euron valtionavustuksella.

Kansalaiset ja mielenterveysjärjestöt ovat huolissaan mielenterveyspalvelujen heikosta saatavuudesta. Kansalaisaloite terapiatakuusta keräsi yli 50 000 allekirjoitusta ja on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Terapiatakuu toteuttaa terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston (PALKO) suosituksen, jonka mukaan vaikuttavaksi todetut psykoterapeuttiset hoidot kuuluvat mielenterveys- ja päihdehäiriöissä terveydenhuollon julkisesti rahoitettuun palveluvalikoimaan. Toteutuessaan takuu merkitsee lyhyeen psykoterapeuttisen hoitoon pääsyä neljän viikon sisällä siitä, kun perusterveydenhuollon ammattilainen on todennut hoidon tarpeen.

Terapiatakuu kattaa suunnitelmallisen ja tavoitteellisen lyhyen psykoterapeuttisen hoidon, jonka enimmäispituus on 20 hoitokertaa. Jos potilas tarvitsee pidempää terapiaa, hänet ohjataan erikoissairaanhoitoon arvioitavaksi. Varhain toteutettu hoito on tehokkain ja säästää yhteiskunnan varoja.

Kun suomalainen terveyskeskusjärjestelmä rakennettiin, fyysiset sairaudet olivat suurin kansanterveyshaaste. Nyt mielenterveyden ongelmat ovat työkyvyttömyyseläkkeiden tavallisin syy. Mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot lisääntyvät voimakkaasti, ja joka kolmas sairauspäivärahakausi johtuu mielenterveyden ongelmista. Valtionavustusohjelma mahdollistaa perusterveydenhuollon päivittämisen vastaamaan tämän päivän terveyshaasteisiin.

Mielenterveyspalvelujen tulee olla sotekeskusten kehittämisen keskiössä. Tulevaisuuden sotekeskus -ohjelma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden saattaa psykoterapeuttinen hoito kaikkia sitä tarvitsevien ulottuville. Samalla tulee vahvistaa sote-keskusten ammattilaisten mielenterveysosaamista. Erityisesti neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa tarvitaan käytännönläheisiä toimintamalleja mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi.

Sote-keskusten kehittämisessä on tärkeää ottaa huomioon sosiaali- ja terveysjärjestöjen toteuttamat järjestölähtöiset apu- ja toimintamuodot, jotka tarjoavat tutkitusti osallisuutta ja vahvistavat työ- ja toimintakykyä. Nämä hyödyt tulee turvata kirjaamalla valmisteltaviin sote-lakeihin järjestäjille velvollisuus tunnistaa ja turvata järjestölähtöiset apu- ja toimintamuodot toiminta-alueellaan.

MIELI Suomen Mielenterveys ry painottaa, että sote-uudistuksen toteutuksessa ohjelman painopiste tulee olla perusterveydenhuollon valmiudessa ehkäistä ja tehokkaasti hoitaa suurinta kansanterveyshaastettamme, mielenterveyden ongelmia.

Lue lisää:

Sivua muokattu 18.7.2024


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: