MIELI ry:n lausunto: Valtion tarkastuskertomus nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluista
Tarkastuskertomuksesta piirtyy varsin suuri huoli nuorten mielenterveys- ja päihdehoidon saatavuudesta ja toimivuudesta. Nuorten mielenterveyspalvelujen kokonaisuus on aliresursoitu sekä liian heikosti ohjattu ja koordinoitu. Puutteet vaarantavat nuorten oikeuden lainmukaiseen mielenterveys- ja päihdehoitoon sekä asettavat nuoret eriarvoiseen asemaan riippuen asuinpaikasta.
On ehdottoman tärkeää, että nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut saadaan riittäviksi ja oikea-aikaisiksi hoidon turvaamiseksi. MIELI ry kannattaa tarkastuskertomuksessa esitettyjä selkeitä suosituksia nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Suositusten toimeenpano tulee tehdä kansallisella ja hyvinvointialuekohtaisella tasolla. Tarvitaan valtakunnallisia linjauksia palvelujen yhtenäisistä rakenteista, ikärajoista, hoitoketjuista ja tietopohjasta.
Huomio suositusten toimeenpanoon ja seurantaan
MIELI ry näkee keskeisenä, että palveluiden turvaamiseksi ja kehittämiseksi sekä tarkastuskertomuksen suositusten toteutumiseksi tehdään toimeenpanosuunnitelma, jota STM koordinoi. Jatkossa olisi tarpeen selvittää ja kehittää myös hoidon laatua ja vaikuttavuutta palveluiden saatavuuden rinnalla. Myös sanktioita tulee käyttää, mikäli se on tarpeen lakisääteisten palveluiden turvaamiseksi. Jatkotoimena on myös lisättävä nuorilta kerättävää systemaattisesta palautetta heidän saamistaan palveluista tai niiden ulkopuolelle jäämisestä.
Tarkastuskertomuksesta todetaan tehtävän vuonna 2027 jälkiseuranta, jossa selvitetään mihin toimiin on kannanottojen perusteella ryhdytty. Tilanteen kehittymisen seuranta on erittäin tärkeää. MIELI ry ehdottaa, että jälkiseurannassa arvioitaisiin lisäksi palveluiden saatavuuden etäisyyttä palveluverkon harventuessa, mahdollisuutta saada myös kasvokkaista apua sekä toukokuussa 2025 voimaan tulleen lasten ja nuorten terapiatakuun toimeenpanoa. Terapiatakuun osalta olisi tärkeä selvittää miten menetelmäkeskeinen toteutus vastaa lasten, nuorten ja perheiden erilaisiin palvelutarpeisiin sekä mitä tuloksia takuulla on saatu aikaan.
Mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn tulee panostaa
MIELI ry muistuttaa, että nuorten heikentynyt mielenterveys vaatii palveluiden lisäksi mielenterveyden vahvistamista ja ongelmien ennaltaehkäisyä. Mikään hoito ei tule riittämään, jos ennaltaehkäisyssä ei onnistuta paremmin. Mielenterveyttä tulee vahvistaa lasten ja nuorten kaikissa ympäristöissä, kuten oppilaitoksissa, harrastuksissa ja kodeissa.
Hyvinvointialueilla on hoidon lisäksi lakisääteinen velvoite terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. STM:n mukaan (2025) mielenterveyden edistämiseen käytetyt resurssit ovat olleet varsin vähäiset. Järjestöillä on merkittävä rooli mielenterveyden edistämisessä ja tuen tarjoamisessa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaedellytyksiä haastavat Orpon hallituksen yli kolmanneksen leikkaukset STEA-avustuksista. Hyvinvointialueiden kumppanuudet ja resurssointi nousee entistä keskeisemmäksi valtakunnallisen rahoituksen vähentyessä.