Siirry sisältöön

MIELI ry:llä oli merkittävä rooli koronapandemian mielenterveysvaikutusten esille nostamisessa eri areenoilla. Erityisesti tietoisuus kriisin vaikutuksista nuorten hyvinvointiin nousi vahvasti julkiseen keskusteluun ja käynnisti 70 suomalaisen artistin Toivon Kärki ry:n yhdessä S-ryhmän ja LähiTapiolan kanssa toteuttaman Pidä huolta -kampanjan. Pidä huolta keräsi nuorten mielenterveystyöhön ennätyssuuren lahjoituspotin, yli miljoona euroa.

MIELI ry tavoitti verkossa

MIELI ry:n viestit tavoittivat suomalaisia miljoonia kertoja. Verkkosivuilla oli 2,9 miljoonaa käyntiä, joista noin puolet oli suomalaista liikennettä. Toinen puoli tuli venäjän- ja arabiankielisistä maista. Kokonaisuudessaan kasvua edellisvuoteen oli noin 16 %.  

Sosiaalisen median kanavissa ylitettiin 100 000 seuraajan raja.

Sosiaalisen median kanavissa ylitettiin 100 000 seuraajan raja. Vuoden loppuun mennessä seuraajia oli 109 000, mikä merkitsi 30 prosentin kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Verkkomediaosumissa taso nousi edellisvuoden 726 osumasta 934 osumaan. Luvuista puuttuvat tv- ja radio-osumat sekä vain painetuissa lehdissä ilmestyneet jutut.

2021 toteutettiin sidosryhmä- ja mainekysely, jonka perusteella MIELI ry:n maine on erinomaisella tasolla ja parantunut edelliseen mittausajankohtaan (2018) verrattuna.  Parhaiten tunnetaan valtakunnallinen kriisipuhelin (66 % osasi mainita), mieli.fi-verkkosivusto (62 %) sekä Sekasin-chat (56 %). Neljä viidestä vastaajasta liittää MIELI ry:hyn positiivisia mielikuvia ja 37 % näki MIELI ry:n aktiivisena viestijänä ja tiedon jakajana mielen hyvinvoinnista.

Mielinauha ja Myrsky herättivät huomiota

MIELI ry:n merkittävimmät kampanjat olivat kevään Mielinauha, jonka keulakuvana oli Kaija Koo sekä syyskuun Mitä kuuluu? -kampanja, joka pyrkii vähentämään itsemurhia.

Mitä kuuluu?-kampanjan keskiössä oli virtuaalivaikuttaja Myrsky, joka antoi kasvot nuorten kokemuksille ja tunteille. Myrskyn mielentila ja puheenaiheet syntyivät kollektiivisesti kerätyn datan pohjalta. Nuoret osallistuivat aktiivisesti tiedonkeruuseen viikkokyselyiden kautta.

Myrsky antoi kasvot nuorten kokemuksille ja tunteille vuonna 2021.

Myrsky tavoitti kymmenet tuhannet nuoret heidän omassa mediaympäristössään heidän omilla ehdoillaan. Kampanja sai useita merkittäviä palkintoja.

Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.kampanjoitiin yhdessä paikallisten jäsenjärjestöjen kanssa vihreää valoa -konseptilla. Kampanja toteutettiin koronatilanteen vuoksi pääosin sosiaalisessa mediassa. Joulukampanja keräsi lasten ja nuorten mielenterveystyölle yli 700 000 euroa.

Tämä kirjoitus on osa MIELI ry:n vuosikirjaa 2021.