Siirry sisältöön

Lapinlahden Lähde Oy:n toimintavuosi oli onnistunut ja tavoitteiden mukainen. Yhtiö on MIELI ry:n kokonaan omistama, Lapinlahden entisen sairaalan ylläpito- ja vuokraustoimintaa varten perustama yhteiskunnallinen yritys. Vaikka vuosi oli työtilavuokrauksen osalta huomattavasti aiempaa haasteellisempi, yhtiö saavutti liiketaloudelliset tavoitteensa ja onnistui pitämään hallinnoimiensa tilojen käyttöasteen korkealla tasolla.

Vuoden huojentavin uutinen oli Helsingin kaupungin tekemä Lapinlahden tulevaisuutta koskeva linjaus, jonka mukaan kaupunki pysyy ainakin toistaiseksi Lapinlahden alueen ja sen arvorakennusten omistajana ja kunnostaa rakennukset omana hankkeenaan. Kunnostusten arvioidaan alkavan loppuvuonna 2026. Onkin yhä lähempänä, että Lapinlahden alue ja sen rakennukset pysyisivät myös tulevaisuudessa julkisesti enemmistöomistettuina ja että alueen kaikille avoimen mielen hyvinvoinnin, tieteiden, taiteiden, kulttuurin ja pienyrittäjyyden keskuksen toimintaedellytykset turvataan. Lapinlahden Lähteen johtama Lapinlahti-yhteisö tukijoineen edisti tätä tavoitetta merkittävästi vuonna 2024 Turvataan Lapinlahden julkinen omistus -kuntalaisaloitteella, josta tuli Suomen kaikkien aikojen neljänneksi allekirjoitetuin kuntalaisaloite 10 682 allekirjoituksella.

Kannattavan, arvo-ohjautuneen liiketoiminnan ylläpitämisen ja kehittämisen lisäksi Lapinlahden Lähde Oy kykeni yhteistyössä sisarorganisaationsa, MIELI ry:n paikallisyhdistys Pro Lapinlahti mielenterveysseuran kanssa edelleen kasvattamaan kaikille avoimen taide- ja kulttuuritoiminnan sekä työ- ja toimintakykyä kehittävän osallisuustoiminnan volyymiä. Myös Lapinlahdessa toteutettava tutkimus-, oppilaitos- ja hankeyhteistyö laajeni entisestään.

Kirjoitus on osa MIELI ry:n vuosikirjaa 2024.