Siirry sisältöön

Vastauksia kysymyksiin MIELI ry:n taloudesta

Some-keskusteluissa ja mediassa on ihmetelty MIELI ry:n tilinpäätöstietoja liittyen Kanresta Oy:n pääomalainaan sekä koulutustilan myyntiin. Mistä on kyse?

Mielenterveyspalkinto 2024 Kristiina Kumpulalle

SPR:n entinen pääsihteeri ja kansalaisyhteiskunnan puolestapuhujana tunnettu Kristiina Kumpula on palkittu vuoden 2024 MIELI Suomen Mielenterveys ry:n mielenterveyspalkinnolla.

MIELI ry pettyi budjettiriihen linjauksiin

Jos Suomen velkaantuminen halutaan katkaista, mielenterveys on otettava vakavasti. Hallitus ei tähän talouden tasapainottamiskeinoon kuitenkaan tarttunut, vaan pitää voimassa leikkaukset esimerkiksi hoitotakuusta ja järjestöjen ennaltaehkäisevästä työstä.

”Miksi järjestöjä pitäisi tukea?”

Järjestöillä on Suomessa vakiintunut rooli ihmisten auttajina. Viimeaikainen keskustelu niiden toiminnasta kuitenkin osoittaa, että järjestöjen toimintalogiikkaa ei tunneta kovin hyvin, kirjoittaa MIELI ry:n viestintäjohtaja Liisa Partio.

Talouden näkymissä epävarmuutta

Vuonna 2023 MIELI ry:n taloudellinen tulos oli vahvasti alijäämäinen. Panostukset varainhankinnan kehittämiseen ovat olleet onnistuneita, ja niiden merkitys kasvavaa tulevan rahoituspohjan varmistamisessa.

Henkilöstö supistui

Vuonna 2023 MIELI ry:n henkilöstömäärä pienentyi talouden sopeuttamistoimien vuoksi.

Lapinlahdessa onnistumisia ja uhkakuvia

Vuosi 2023 oli Lapinlahdessa onnistunut: tapahtumatilavuokraus rikkoi ennätyksiä, ja työtilojen vuokrausaste pysyi sadassa prosentissa. Keskustelu alueen tulevaisuudesta jatkui.