Siirry sisältöön

Masennuksesta uuteen merkityksellisyyteen

Merkityksellisyys on valtava voimavara masennuksesta toipuessa. Se antaa voimaa, kannattelee vaikeuksien keskellä ja tarjoaa väyliä elämän syventämiseen. Lisäksi se ruokkii toivoa ja mielen hyvinvointia. Merkityksellisyys tarjoaa monenlaisia lahjoja toipujalle, kirjoittaa MIELI ry:n asiantuntija Samuel Salovuori uudessa kirjassaan.

Kirja ”Merkityksellisyyden voima – kirja masennuksesta toipuvalle” tarjoaa ajatuksia merkityksellisyyden vahvistamiseen. Lisäksi se kuvaa toipumiseen kuuluvia erilaisia vaiheita.

Samuel Salovuori katsoo ikkunasta ulos
Samuel Salovuori toivoo, että hänen kirjansa voisi toimia rohkaisuna ja lempeänä kanssakulkijana lukijoille. Kuva: Pia Inberg.

”Toipuvalle on tärkeää hahmottaa toipumispolun kulkua. Masennuksesta puhutaan paljon oireiden kautta, mutta erilaiset toipumisen vaiheet jäävät usein vähemmälle huomiolle. Jäsentynyt kuva toipumisprosessista auttaa suuntaamaan eteenpäin sekä vähentää hämmennystä ja epätietoisuutta”, sanoo asiantuntija Salovuori.

Kirjassa toipumista kuvataan tutkimustiedon sekä toipujien kokemusten kautta. Merkityksellisyyden kysymyksiä käsitellään niin psykologisesta kuin filosofisestakin näkökulmasta.

”On ymmärrettävää herätä kysymään, mistä toipuminen alkaa, miten se voidaan määritellä ja minkälaisia vaiheita siihen kuuluu. Kirjassa toipuminen hahmotetaan merkityksellisyyden kasvamisena. Kenenkään elämän tarkoitus ei ole vain sairaudesta vapautuminen tai oireet, vaan löytää merkityksellinen elämä. Tätä myös lääketieteellinen ja psykoterapeuttinen hoito tukevat omalta osaltaan.”

Kirjan kansi.
Merkityksellisyyden voima – kirja masennuksesta toipuvalle julkaistiin tammikuussa 2022. Kuva: Kirjapaja.

Vaikeista asioista voi löytää myös voimavaroja

Masennus heikentää usein aluksi elämän merkityksellisyyden kokemusta luomalla erilaisia esteitä ja heikentämällä hyvinvointia. Silti masennuksen ja merkityksellisyyden suhde ei ole yksioikoisen negatiivinen.

”Yksi kirjan kantavista teemoista on se, kuinka vaikeista asioista voi löytää myös hyvää, voimavaroja ja kasvua. Oma toipumispolku voi olla reitti täysin uudenlaisten merkitysten löytämiselle. Tämä auttaa kestämään myös vaikeita hetkiä ja vastoinkäymisiä. Silloin voi ajatella, että vaikeillakin hetkillä on ollut oma merkityksensä.”

Uusien merkitysten löytämistä ei tarvitse ottaa suorituksena tai vaatimuksena, vaan siihen voi suhtautua uteliaasti mahdollisuutena. Monelle toipujalle esimerkiksi elämän arvostaminen, läsnäolo, toisten auttaminen ja myötätunto ovat avautuneet uudella tavalla oman toipumiskokemuksen kautta. Myös suhde omaan itseen ja läheiset ihmissuhteet ovat voineet syventyä.

”Toivoisin, että kirja voisi toimia rohkaisuna ja lempeänä kanssakulkijana. Ehkä se voi antaa vahvistusta niille toipujien kokemuksille, että ehkä tästä aukeaa myös jotain uutta ja hyvää. Uudenlainen merkityksellisyys voi antaa enemmän voimavaroja, mutta tuntua myös syvemmältä ja omakohtaisemmalta.”

Kirja sopii toipuvien lisäksi heidän läheisilleen, ammattiauttajille sekä kaikille masennuksen ja merkityksellisyyden välisestä suhteesta kiinnostuneille.  

Ota yhteyttä


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: