Siirry sisältöön

Mielinauha-kampanja 2024: Jokainen mieli tarvitsee lohtua

Jokakeväisellä Mielinauha-kampanjalla (tänä vuonna 3.4.-30.6.) halutaan lisätä puhetta mielenterveydestä ja kerätään varoja mielenterveystyölle ja kriisiauttamiselle Suomessa. Maailman kriisien ja taloudellisen tilanteen myötä erityisesti kriisityön ja nuorten mielenterveystyön tarve on kasvanut.

Tämän vuoden kampanjan teemana on lohtu. Jokainen meistä tarvitsee joskus lohtua. Lohdun sanoma korostuu tässä ajassa. Jokainen meistä voi antaa toiselle lohtua, kuuntelemalla, olemalla läsnä ja auttaa tarvittaessa avun äärelle.

Mielinauha-kampanja järjestetään vuonna 2024 jo seitsemättä kertaa. Kampanjaan voi osallistua kantamalla vihreää Mielinauhaa ja lahjoittamalla.

Artisti ja biisintekijä Samu Haber on vuoden 2024 Mielinauha-kasvo. Kuva: Janita Autio

”Ymmärrän kokemuksesta, miten tärkeää on saada tukea silloin, kun on tosi paha paikka. Haluan kannustaa siihen, että ihmiset uskaltaisivat pyytää apua, koska siinä ei ole mitään noloa tai hävettävää.”

Samu Haber

Henna Lampinen suunnitteli vuoden 2024 Mielinauhan osana Vuoden nuori suunnittelija 2023 -kilpailutyötään. Kuva: Pia Inberg

Halusin Mielinauhan viestivän, että pienikin lohdun saaminen voi olla supertärkeää sille ihmiselle, joka tarpoo omassa usvassaan. Se voi olla sana, lause tai kosketus, joka viestii, ettet ole yksin. Tässä ajassa on niin paljon eripuraa. Siksi haluan sanoa, että empatian ja toisen ymmärtämisen kautta, voi tehdä hyviä asioita. Valitsin kuvaksi kaksi lihavaa halaavaa hahmoa, koska halusin ujuttaa nauhaan oman jälkeni.

Osallistu Mielinauha-kampanjaan

  1. LAHJOITA – Lahjoittamalla tuot lohtua elämän kriisien keskelle

              Tekstaa MIELI numeroon 16499 (10 €)

              MobilePaylla numeroon 50705

              Verkossa osoitteessa mielinauha.fi

  • Osta Mielinauha – Näytä tukesi ja kanna vihreää Mielinauhaa
    Mielinauhoja myyvät S-ryhmän kaupat, Tokmanni, Finnkinon elokuvateatterit ja Espresso Houset

Mielinauha on MIELI ry:n kampanja, jolla kerätään 3.4.–30.6.2024 varoja mielenterveyden edistämiseen ja kriisityöhön Suomessa. MIELI ry tarjoaa matalan kynnyksen tukea ja apua vaikeissa elämäntilanteissa puhelimessa, kasvokkain ja verkossa. MIELI Kriisipuhelin päivystää suomeksi 24 tuntia vuoden jokaisena päivänä. Teemme myös edistävää mielenterveystyötä, jotta yhä useampi osaisi vahvistaa omaa ja läheistensä mielenterveyttä. Vahva mielenterveys suojaa vaikeassa elämäntilanteessa ja helpottaa kriisistä selviytymistä.

Viestintää koskevissa kysymyksissä mediaa pyydetään olemaan yhteydessä MIELI ry:n viestintään: jutta.kajander@mieli.fi. Samu Haberia koskevat haastattelupyynnöt ja mediayhteydenotot Comusic: mikko@comusic.

Lisätietoa 3.4. alkaen: mielinauha.fi 

#mielinauha #mielenterveys 

Kampanjan takana:
Tilaaja: MIELI Suomen Mielenterveys ry

Toteuttajat: Kaski Creative Agency, valokuvaaja Janita Autio, Videotuotanto Elias Koskinen ja MIELI ry
Mielinauha-yhteistyöyritykset: Tokmanni, S-ryhmän ruokakaupat (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku), Sokos Emotion, ABC-asemat, Keiju, FAST, Espresso House, Kingis, Vitamin Well, Myssyfarmi, Airam, Finnkino, Suomen Messut, Radio Nova, MTV3 ja Clear Channel.


Nuori henkilö Mielinauha rinnassa

Jokainen mieli tarvitsee lohtua

Maailman kriisien ja taloudellisen tilanteen myötä erityisesti kriisityön ja nuorten mielenterveystyön tarve on kasvanut. Lahjoittamalla autat ehkäisemään mielenterveyden ongelmia ja vahvistat kaikenikäisten mielenterveyttä Suomessa. 

Sivua muokattu 4.4.2024