Helena Hyvärinen: ”Myötätunnon siltaa rakennetaan uteliaisuudella”

”Olen tehnyt helvetisti töitä sen puolesta, että olisin parempi kuuntelija.

Olin aina ajatellut, että kun on olemassa perustemperamentti, sillähän sitten ajelet. Olen spontaani ja kovaääninen, menen toisen tunteeseen mukaan ja otan asioista helposti itseeni. Ajattelin, että se oli minun tapani toimia.

Jossain vaiheessa koin arjen eri ympyröissä hiljaista ja avointa aggressiota vähän joka suunnalta. Tuli vastaan se piste, jossa ajattelin, että tässä ei ole enää mitään järkeä. En halua elää enää näin, jotain täytyy tapahtua.

Kuulin ystävän käymästä mindfulness-koulutuksesta. Ryhdyin harjoittamaan sitä, ja jatkoin opiskelua mindfulness-ohjaajaksi. Aloin nähdä ydinasioita, esimerkiksi erottaa ajatuksia tunteista, ja tunnistaa kuinka ajatukset synnyttävät tunteita.”

Visualisoin ilmapallon puskuriksi

”Seuraava askel on ollut hyväksyminen.

Haluamme herkästi saada hyviä fiiliksiä. Arvotamme raivon ja surun: niistä pitää päästä pois. Ankeatkin tunteet ovat kuitenkin ihan yhtä ok, ne kuuluvat arkeen.

Kun pystyy näkemään, että onpa kiinnostavaa: näin vahva tunne on nyt päällä, sen ottaa yhtä arvokkaana kuin onnellisuuden.

Kun harjoittaa hyväksymistä ja sitä ettei arvota tunteita, itsemyötätunto kasvaa, ja sen mukana myötätunto toisia kohtaan.

Metaforista on ollut minulle apua. Joskus vaikeissa tilanteissa visualisoin ilmapallon, kasvatan sitä puskuriksi minun ja toisen välille. Välillä rauhoittuminen onnistuu, välillä ei. Joskus joku tunne nousee hyökyaaltona, ajatukset sumenevat, reagoin ja huudan.

Vaikka teoriassa tietäisi, miten juosta maraton, ilman harjoittelua siitä ei tule mitään. Elämän pituinen oppi on, että minun pitää meditoida. Se on mielen lihaksen harjoittamista. Kun pää täyttyy ajatuksista ja tunteista, sitä on pakko siivota välillä.”

Ihmisten läpi virtaa tunnemetroja

”Tiettyyn pisteeseen asti voi luopua ahdistusta ja raivoa aiheuttavista asioista. Erityisen hyödyllistä itselleni on, että huomioin omia toistoja ja luuppeja, tai keskityn havaintoihin, että jotain on liikaa tai haluan jotain lisää.

Mutta se, että olen mindfulness-ohjaaja ei tarkoita, että olisin nyt tai tulevaisuudessa itse zeniläinen rauhan periaate. Olen ihan samanlainen villi ja vauhdikas ihminen kuin aiemmin, minusta ei ole tulossa kaljupäistä oranssia tyyppiä.

Mutta yritän pehmentää asioita. Pienet tyypit kotona, heille sanon ’hei mä harjoittelen, mennään rinta rinnan.’

Olemme opetelleet, kuinka laitetaan onnellisuuskädet sydämelle, vatsalle tai sinne, mikä tarvitsee rauhoittumista. Onnellisuuskädet tuovat sisälle hyvää ja vievät kuormaa ulospäin. Samalla voi sanoa: ’olkoon oloni onnellinen’. Niillä he voivat rauhoittaa, maadoittaa ja ankkuroida itse itseään illalla tai päivänkin aikana.

Pienille tyypeille sanon myös: ’Te olette metroasemia, teidän läpi virtaa erilaisia metrojunia, tunnemetroja: kateuden metro, ilon, surun metro, raivometro. Nyt se on sun asemalla, se on sen aikaa siellä kuin sen pitää olla, ja sitten se menee pois. Meissä ihmisissä menee näitä metroja. Niitä ei kannata arvottaa’.”

Ystävällisyys kompassina haastavissa tilanteissa

”Kuuntelussa tärkeää on aikomus. Varsinkin haastavia vuorovaikutustilanteita ajattelen sen kautta, mikä on minun aikeeni tähän dialogiin. Se voi olla vaikka ystävällisyys, joka kompassina suuntaa keskustelua. Kun toivon, että tämä hetki tuon ihmisen kanssa menisi tämän aikeen ympärille, se alkaa ohjata sitä.

Hyvään kuuntelemiseen kuuluu uteliaisuus.

Kun kerrot jotain, josta toinen on eri mieltä, miten helppoa onkaan tyrmätä ja esittää vasta-argumentteja. Nyt pyrin tietoisesti ottamaan sen niin, että onpa mielenkiintoista, toinen ihminen näkee sen ihan eri tavalla: ’avaa lisää, olen utelias kuulemaan tuosta’.

Itselleni uteliaisuus on pääteema elämässä. Yritän kehittää sitä tietoisesti niitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat ihan eri mieltä kuin minä. Se kasvattaa ihmisyyttä, pehmentää. Uteliaisuus on se, jolla rakennat myötätunnon siltaa.”

Kun tulkinta lähtee viemään metsään

”Kaikissa läheisissä ihmissuhteissa on piirteitä, jotka eivät miellytä. Mutta läheisten ihmisten kanssa voit olla turvallisesti eri mieltä, ja jos olet valmis muuttamaan mielipidettä, olet oikeasti auki. Kun vuorovaikutustilanne on tasa-arvoinen, kunnioittava ja myötätuntoinen, miten turvalliseksi se tekee olon!

Tähän liittyy avainsana ja action point, joka on tulkitseminen. Me tulkitaan herkästi toisten ihmisten sanomisia, muodostetaan oma mielipide, lähdetään sen mukana, vaikka me ei voida tietää toisen ajatuksista. Kun toinen kertoo oman tarinansa, sitäkin tulkitaan oman kehyksen kautta.

Tulkinta lähtee viemään metsään, kun toinen nähdään suhteessa omaan tunnemaailmaan, negatiivisen harson läpi. Silloin ei pysty näkemään toista, on vain minä, minä, mun mielestä… Onko se itsekkyyttä?

Kuuntelemista blokkaa myös se, ettei osaa tunnistaa omia ja toisen rajoja. Silloin voi mennä toisen junan mukana. Kun osaa vetää rajat, ei tarvitse imeä toisen tunnemaailma sienen lailla itseensä, ja voi osoittaa myötätuntoa, vaikka toisella olisi vahva tunnetila päällä.”                                                                                                    

Mitä tapahtuukaan, jos tulemme hetkeen ihmisinä

”Jokaisella on vastuu itsestä. Oman tunnetilan sanoittaminen toisille on reilua. Omille lapsille sanon: ’nukuin tosi huonosti, jos ärisen, ei liity teihin, tällaista voi välillä olla.’

Työpalavereissa pyrin sanomaan, että hei muuten, jos vaikutan poissaolevalta tai surulliselta, se ei liity tähän hetkeen. Eikä sitä tarvitse taustoittaa. Muut hokaavat, että toisen tunnetila ei liity minuun, mutta muuten he olettaisivat ja tulkitsisivat.

Tärkeää on avata itsestään myös henkilökohtaisia asioita. Vain sillä saa luottamussuhteen rakennettua.

Teen töitä luovissa tiimeissä, joissa välillä roiskuu ja leimuaa. Vaikka pyrin sielläkin tunnistamaan ja erottamaan ajatuksia ja tunteita toisistaan, joskus se on tosi haastavaa. Kuormittavassa arjessa mieli lähtee helposti laukalle, ja moni kollega janoaa työkaluja henkiseen kuormitukseen.

Mindfulness-opettajallani on tapa pitää minuutin hiljaisuus ennen palaverin alkua, jos se sopii kaikille osallistujille. Sen aikana jokainen saa pohtia, millä aikeella tulee tapaamiseen ja mitä kokee juuri nyt. Kaikki nämä kokemukset käydään läpi.

Kun tulemme hetkeen ihmisinä, eikä agenda edellä, siitä tulee mieletön ihmisyyden kokemus. Kohtaamme toisemme ja rakennamme myötätunnon piirin.

Mitä tälle maailmalle tapahtuisi, jos tekisimme näitä 60-sekunttisia joka puolella?”

Sisäinen kokemukseni on muuttunut

”Vuorovaikutustaitoni ovat olleet aiemminkin ihan hyvät. Moni ei välttämättä huomaa, että olisin muuttunut, toivottavasti sentään lapseni. Mutta sisäinen kokemukseni, oma maailmani on muuttunut, helpottunut. Isoin kehittyminen on tapahtunut vaikeissa ja ankeissa tilanteissa.

Kuuntelemisessakin on kaiken a ja o miten puhut itsellesi. Se, millä äänensävyllä itsellesi puhut, heijastuu siihen, miten puhut toisten kanssa.

Olen harjoitellut sitä kaikki nämä vuodet.

En enää tietoisesti syytä itseäni: ’miten voin olla tällainen sählä’, ’mä aina herrajumala’, ’kauhee tukka ja naama’. Saa ajatuksen kiinni ennen kuin se muuttuu toiminnaksi, enkä enää koskaan puhu itsestäni itselleni rumasti.”

Sivua muokattu 15.9.2023