Kun unet katosivat
Nuori nainen pyörii sängyssä. Levoton keho ei rauhoitu aloilleen, ja hän etsii parempaa asentoa tuon tuosta. Hän tietää, että muutama tunti unta ei riitä: kurkkua kuristaa kauhu. Hän on nukkunut vain pari tuntia iltayöstä. Aamuyön lisäannos nukahtamislääkettä on saanut kehon rauhoittumaan jonkinlaiseen horrostilaan, mutta loppuyö kuluu lakanoissa pyörien.
Aamun sarastaessa on noustava ja lähdettävä töihin heikosta olosta huolimatta. Aamupalaverissa hän on niin uupunut, ettei jaksa sanoa mitään. Vaikka hän on vain osin toimintakykyinen, hän ei hae sairaslomaa, koska hän häpeää kadonnutta taitoaan nukkua. Hän ei uskalla puhua unettomuudesta töissä.
Unettomuus on jatkunut pari kuukautta, joiden aikana nainen on nukkunut muutamia hajanaisia tunteja yössä. Joukkoon mahtuu myös useita täysin unettomia öitä.
Elimistö alkaa olla jaksamisen äärirajoilla. Nuori nainen pelkää, että alkaa nähdä hallusinaatioita. Niitä ei kuitenkaan tule, ja looginen ajattelu toimii. Mutta häntä väsyttää niin, että työpäivän jälkeen hän jaksaa vain makoilla sängyllä, ja odottaa pelolla seuraavaa yötä. Unien katoaminen on pahin painajainen, mitä hän on koskaan nähnyt.
Jatkuvasti uusia vastuita
Nykyisin alle nelikymppinen Kaisa asuu miehensä ja kahden leikki-ikäisen lapsensa kanssa Itä-Helsingissä. Hän työskentelee asiantuntijatehtävissä valtiolla. Hän on tunnollinen ja haluaa, että asiat tulevat hyvin hoidetuksi. Yleensä hän pystyy ja kykenee, paitsi silloin, kun on nukkunut huonosti. Silloin pientenkin asioiden hoitaminen sujuu tahmeasti.
Kaisalle perhe on ykkösasia, ja vapaa-aika menee perheen ehdoilla. Kun mies osallistuu aktiivisesti perhe-elämään, aikaa on jonkun verran myös omille harrastuksille, kuten sulkapallolle ja ratsastukselle.
Pahimmasta unettomuusjaksosta on nyt kymmenisen vuotta. Kaisa oli silloin juuri valmistunut. Hän iloitsi unelmatyöpaikasta, kun tuli valituksi yli 150 hakijan joukosta hoitamaan ison ministeriön monimuotoista yhteistyöhanketta.
Vastavalmistuneen oli ansaittava kannuksensa. Kaisaa ei tarvinnut ylipäätään patistaa työntekoon, mutta hänellä oli näytön paikka.
Ilman unta viikkoja ja kuukausia
Parin ensimmäisen kuukauden aikana paljastui, että hoidettavaa oli paljon, ja uusia vastuita ilmestyi jatkuvasti.
Asiantuntijatehtävien ohella järjestettävänä oli parille sadalle osallistujalle korkean tason konferenssi, jossa esiintyi ministereitä, EU:n edustajia, yliopistoprofessoreita. Kaisa nuotitti ja kirjoitti samaan aikaan ministereiden puheita ja hoiti sihteerinä järjestelyitä; vastaanotti ilmoittautumisia, valitsi lounaskattauksen ruokineen ja kukkineen sekä hankki tulkkauksen teknisen laitteiston.
Töiden järkevän ajoittamisen hallinta katosi: illat venyivät pitkiksi ja aamulla oli pakko aloittaa kukonlaulun aikaan.
Työt tulivat hoidettua, mutta Kaisa toimi voimiensa äärirajoilla. Konferenssin lähestyessä hän alkoi herätä aikaisin aamuyöllä eikä nukahtanut enää uudestaan. Hän ajatteli, että nukkuisi kunnolla sitten, kun konferenssi olisi ohi.
Niin ei käynytkään: hän oli kadottanut taidon nukkua. Konferenssin jälkeen Kaisa valvoi väliin yöt läpeensä, useimmiten nukkui katkonaisesti pari kolme tuntia yössä.
Nukahtamislääkekarusellissa lääkemääräys seurasi toistaan. Vaikka annosmäärät kohosivat, seurauksena oli yhä lyhyempi pätkä unta kerrallaan. Hän yritti myös väsyttää itseään urheilemalla, mutta siitäkään ei ollut enää aiempaan tapaan apua.
Kun unettomuus oli jatkunut viikkoja ja kuukausia, Kaisa tunsi olevansa ohut ja heikko, elävänsä varjojen maailmassa, jollaista ei ollut aiemmin kohdannut. Pienikin teko vaati äärimmäistä ponnistusta. Hän pelkäsi, välillä paniikinomaisesti, että sydän pettää eikä tiennyt, selviäisikö.
Lämpimästi kehräävän leijonan kyljessä
Lääkäreillä ei ollut tarjota muuta kuin tilannetta pahentavia nukahtamislääkkeitä, joten Kaisa kahlasi epätoivoisesti netistä läpi unettomuuden hoitokeinoja. Hän löysi tietoa fysioakustisesta tuolista, jossa matalataajuista ääntä johdettiin virtana kehoon. Sitä käytettiin muun muassa urheilijoiden fysioterapiassa, autististen lasten rentoutuksessa ja unettomuuden hoidossa.
Kokeilukerralla musiikkiterapeutin vastaanotolla tuoli surisi pehmeästi, ja hän vaipui syvään, rentoon, ajattomaan tilaan, lähes nukahti. Mieleen tuli lämpimästi kehräävä leijona tai merta kyntävä valtamerilaiva. Kuulokkeissa kohisivat valtameriaallot. Kaisaa helpotti se, että kone ei osannut tuomita tai arvostella.
Kaisa kävi hoidossa pari kolme kertaa viikossa. Jo parin viikon jälkeen nukkumisjaksot alkoivat pidentyä. Vaikka unet palautuivat pätkä kerrallaan, hän koki vieläkin syvää väsymystä ja pelkäsi unettomuuden palaavan.
Kaisa hoiti ponnistuksin ja uupuneena projektivuoden loppuun, mutta ajatuskin jatkamisesta pidempään teki hänet pahoinvoivaksi. Hän ei enää jatkanut työssä. Edelleen hän ihmettelee sitä, että vaikka fyysisestä pahoinpitelystä joutuu edesvastuuseen, nuoria ihmisiä saa surutta polttaa loppuun, ilman seuraamuksia. Työntekijälle seuraukset voivat olla verrattavissa vakavan pahoinpitelyn vammoihin.
Armollisuutta ja lempeyttä itseä kohtaan
Unettomuus on palannut myöhemminkin, muun muassa lasten syntymien tai muiden suurten elämänmuutosten myötä. Mutta nyt Kaisa osaa hoitaa tilannetta, hellittää ajoissa ja käyttää apukeinoja. Hän tietää, että kierre on parasta katkaista alkutekijöissään. Hän ei hätäänny satunnaisesti valvotusta yöstä, koska on aiemminkin löytänyt uudestaan nukkumisen taidon.
Aiempaan nähden on kuitenkin yksi perustava ero. Aiemmin unet huolehtivat hänestä, nyt hänen on huolehdittava unista.
Kaisa on löytänyt uusia rentoutumiskeinoja, kuten kranio-sakraali-terapian. Hienovireinen kehoterapia saa koko kehon syvärentoutuneeseen tilaan. Tarvittaessa käytössä on nukahtamislääkkeet.
Hän on ennen kaikkea oppinut kuuntelemaan väsymystään ja vetämään rajoja. Töiden tauotus on tärkeää. Hän tietää, ettei voi tehdä töitä 24/7, vaan jokaisen päivän on rytmityttävä työn ja levon vaihtelulle. Jos väsyttää, on levättävä, eikä saa vetää itseään jaksamisen äärirajoille.
Hän on harjoitellut irrottautumista päässä pyörivistä huolista, sekä armollisuutta itseään kohtaan. Kaikkea ei tarvitse jaksaa, eikä olla täydellinen: kohtuullisen hyvä tuloskin riittää. Arki kulkee ja elämä kannattelee niinkin.
Kaisan nimi on muutettu.
Unet takaisin hoidossa?
Psykologi, psykoterapeutti Soili Kajaste on hoitanut vuosien varrella lääkkeettömin keinoin lukuisia unettomia ihmisiä. Hän luki jutun kroonisesta unettomuudesta. Mitä mieltä hän oli?
– Fysioakustinen tuoli auttoi katkaisemaan kierteen, mutta ratkaisevinta oli, että Kaisa pysähtyi miettimään tilannettaan, alkoi korjata toimintaansa. On myös hyvä pointti kysyä työnantajan vastuuta.
– Moni unettomuudesta kärsivä ihminen on tunnollinen vastuunkantaja. Se on erinomainen piirre, mutta jos ihminen osaa vetää omia rajojaan, uhkana on paha kierre. Ylitunnollinen ihminen ei ole välttämättä saanut kokemusta hyväksytyksi tulemisesta ilman suoritusta. Nykyisen työelämän kova kilpailu vahvistaa taipumusta, muistuttaa Kajaste.
Hoidon pituus riippuu esimerkiksi ihmisen elämäntilanteesta, hänen kyvystään hahmottaa sisäistä maailmaansa ja käsitellä toimintamallejaan.
– Hoidossa ihminen työstää toimintatapojaan ja opettelee hellittämään. Alkuhaastattelun jälkeen ihminen opettelee pitämään uni-valve -päiväkirjaa. Sen avulla hahmottuu kokonaistilanne.
– Päiväkirjaan kirjataan muun muassa nukkumaanmeno- ja nukahtamisaika, öiset heräilyt ja ylösnousu aamulla, edellisen päivän tapahtumia ja seuraavaan päivään kohdistuvia odotuksia. Ihminen oppii ymmärtämään, mistä unettomuus johtuu, miten oma toiminta vaikuttaa siihen ja kuinka siihen voi vaikuttaa.
– Pidä 15—30 minuutin mittainen huolihetki joka päivä. Rentouta ensin kehoa. Pohdi sen jälkeen, mitkä asiat huolestuttavat sinua ja kirjaa huolet ylös.
– Kirjoita intuitiivisesti ja arvostelematta; teksti on vain itseäsi varten.
– Pohdi, mitä kukin huoli sinulle merkitsee ja mitä voit sille tehdä. Mieti mahdollisimman konkreettisia ratkaisukeinoja ja toimintaa: suunnittele ja kirjoita ylös tarvittavat toimenpiteet, esimerkiksi yhteydenotot ja puhelinnumerot.
– Myös huolia, joille ei voi tehdä mitään, voi purkaa kirjoittamalla tai puhumalla luotettujen ihmisten kanssa. Moni saa apua läheisyydestä. Jos tarjolla ei ole turvallista kainaloa tai olkapäätä, voi olla itse itsensä lähellä ja puhua itselleen kauniisti.
– Keskeistä on tunnistaa itselleen sopivia keinoja. Muistele, mikä on auttanut aiemmin; se tepsii todennäköisesti uudestaankin. Joku saa lohtua musiikin kuuntelusta, toinen luonnossa liikkumisesta, kolmas puutarhan hoidosta.
– Opettele itsellesi sopivia rauhoittumisen ja rentoutumisen keinoja. Tutkimusten mukaan mindfulness-tekniikat toimivat. Esimerkiksi hengitystä voi seurata rauhallisena hetkenä laskemalla sisään- ja uloshengityksiä.
Lisälukemista
Kajaste, S.; Markkula, J.: Hyvää yötä. Apua univaikeuksiin. Kirjapaja 2011.
Kuva: Anna Sarkama-Antila
Sivua muokattu 15.9.2023