Mikael Gabriel: ”Ihminen puhuu, jos joku kuuntelee”

Kännykkä kädessä, some auki, laput korvilla, mieli muualla kuin hetkessä tässä ja nyt. Sellaisena Mikael Gabriel näkee tämän päivän ihmisen koko kuvan. Toista ei tarvitse katsoa silmiin, ei koskettaa. Jokainen muodostaa oman kuplansa ja tempoilee sen sisällä yksinään.

Koko maailma on läsnä ja kuitenkin valtavan kaukana. Tiedemiehet selvittävät, olisiko mahdollista asua Marsissa.

”Onko Marsissa asuminen tosiaan sitä, mitä me halutaan?” Mikael Gabriel kysyy.

Sellainen Mikael Gabriel on: pohtii, miltä maapallo näyttää avaruudesta katsottuna. Pohtii, että ihmisen ongelmien ratkominen on yhtä hankalaa kuin pienen golfpallon lyöminen nurmen vihreään reikään.

Masennuksen merkit laittoivat tauolle

Mikael Gabriel on tulossa kuntosalilta, jossa treenaa neljä kertaa viikossa. Vuoden keikkatauolla hän on kerännyt fyysisiä ja psyykkisiä voimia.

”Opettelin tutustumaan itseeni uudelleen. Mikael Gabriel on ollut mun alter egoni kymmenen vuotta. Olin antanut sen elää liian pitkään, enkä enää tiennyt, kuka olin sen alla.”

Sen alla on ollut Mikael Sohlman. Tutustuminen Sohlmanin Mikaeliin alkoi, kun omituinen ahdistus ei vuosi sitten tahtonut hellittää. Hän tunsi olevansa koko ajan kuin varpaillaan.

”Ärsyynnyin, räjähtelin, en saanut iloisia fiiliksiä mistään. Ne olivat masennuksen merkkejä.”

Samanlaisia oireita hänellä oli ollut ennenkin, mutta hän oli pitänyt itseään henkisesti vahvana, selvinnyt vaikeista tilanteista joko yksin tai ulkopuolisen avun tukemana.

”Ennen olin ollut kaikesta niin varma. Nyt tunsin suurta tyhjyyttä. En kiinnostunut enää keikoista enkä koko musiikista.”

Ystävät ja manageri Peppi Puljujärvi huomasivat muutoksen. Tähden sisäinen palo alkoi sammua. Tauko työstä oli tarpeen. Hänestä tuntui, ettei itse päättänyt etenemisen tahtia, eikä oikein mitään muutakaan.

Myös fysiikka reistaili. Selkään oli tullut rasitusmurtuma, joka johti kolmen kuukauden liikuntakieltoon. Vuosittaiset 70-80 keikkaa ja kahdeksan tunnin automatkat eivät onnistuneet.

”Minulla ei ollut tapoja nollata päätäni. Alkoholi tai parin viikon lomareissu eivät riittäneet siihen. Ne olivat kuin laastari haavan päällä.”

Sohlmanin Mikaelilla on vain muutama läheinen ystävä

Mikael Gabrielilla on satoja kavereita, mutta Sohlmanin Mikaelilla vain muutama läheinen ystävä. Sohlmanin Mikael irrotti otteensa kaikesta vanhasta ja etääntyi vähitellen huomion keskipisteestä. Hän tajusi, että saattoikin käydä ruokakaupassa ilman, että siitä uutisoitiin. Häntä ei tultu häiritsemään, ei nykimään hihasta.

Irrottautuakseen entisestä Sohlmanin Mikael alkoi nyrkkeillä ja pelata golfia. Vuoden mittaan hän ehti pelata yli sata kierrosta.

”Minulla on maailman lyhyimmät hermot. Golfkentällä ylitunteet eivät ole sallittuja. Opin tasaisuutta ja itsekuria. Aloin puhua oikealle itselleni.”

Äkkiä hänen oli helpompi hengittää, ja maailma alkoi näyttää avarammalta ja kirkkaammalta. Palautuminen käynnistyi nopeasti, ja parin kuukauden kuluttua tähti soitti managerilleen: ”Alkakaas myydä taas keikkoja.” Manageri rauhoitteli, kehotti ottamaan pitkän kunnon tauon ja hengittelemään.

Parantumisprosessi ei tapahtunut sormia napsauttamalla. Se vei yhdeksän kuukautta.

”Vähän kuin olisin synnyttänyt lapsen. Olin yrittänyt piilottaa sitä tyyppiä. On vapauttavaa olla mä, eikä tarvitse esittää mitään. Myös Mikael Gabriel pystyy seisomaan nykyisen minäni takana. Liian yrittämisen lähteminen heijastuu myös musiikkiin.”

Murrosikä näyttäytyy sumuisena

”Olen ollut paljon tekemisissä mielenterveystyön kanssa lähtien siitä, kun minut pienenä huostaanotettiin.”

Murrosikäisen Mikaelin töppäyksistä ja rötöksistä on kirjoitettu paljon. Jos joku vähänkin yllytti, hän oli ensimmäisenä tekemässä jotain kiellettyä, ottamassa riskin tyhmistä jutuista.

Isä ja äiti olivat eronneet. Äiti ei saanut otetta kuohuissaan tempoilevasta Mikaelista. Isä istui vankilassa. Mikael passitettiin koulukotiin Kajaaniin, kauas entisestä elämänmuodosta ja kavereista. Ensimmäiset tekstit syntyivät siellä.

”Kirjoittaminen on ollut minulle terapeuttinen kokemus. Tarvitsen siihen oman tilan ja ajan. Ulkopuolinenkin apu pitäisi osata ottaa vastaan, mutta olen ollut siinä aika huono.”

Mikael soitti lapsena pianoa kymmenen vuotta – ja vihasi sitä. Muusikon ura ei siis näyttänyt todennäköiseltä.

”Minulla ei ollut mitään suurta plääniä, että nytpä minusta tulee Suomen paras. Kaikki tulvi aivojeni takalohkosta.”

Murrosiän vuodet näyttäytyvät hänelle nykyisin sumuisina.

”Paljon olisin voinut jättää tekemättä.”

Mikään nuoruuden virheistä ei ole vienyt yöunia, vaikka moni tilanne oli hiuskarvan varassa. Myös aikuisiän kämmeistä olisi muutaman voinut jättää väliin.

”Virheistä oppiminen on elämän suurin taito. Ellei niistä opi, mennään tyhmyyden tasolle.”

Sohlmanin Mikael katsoo ikkunasta ulos ja näyttää siltä kuin haluaisi ravistella sitä tyyppiä, entistä itseään, joka on joutunut tekemisiin virkavallan kanssa myös aikuisena.

Kaksijakoinen minä kehittyi huostaanottoaikoina

Kaksijakoisen minänsä hän arvelee olevan peruja huostaanottoajoilta.

”Loin sen alitajuisesti. Pakenin mielikuvitukseni taakse, ettei kaikki kokemani paska satuttaisi minua. Minulle kehittyi kaksi persoonaa, koska sen toisen pystyin heittämään vaikka bussin alle. Se oli kuin kopio, joka otti luodit vastaan.”

Mikael Gabriel kehittyi pojalle turvaksi. Kaksi arkkienkeliä – vaikkei murrosikäinen Mikael enkeleitä ajatellutkaan – levittivät siipensä toisen, sen oikean Mikaelin suojaksi.

”Etten pilaisi omaa elämääni.”

Mikaelin isä kuoli muutama vuosi sitten.

”Jäi harmittamaan, ettei minulla ollut aikaa puhua faijan kanssa silloin, kun hän olisi tarvinnut kuuntelijaa.”

Oli aika, että Mikaelilla ei ollut välejä omaan äitiinsä. Nykyisin välit ovat hyvät ja äidin kanssa voi puhua kaikesta. Äiti kokkaa pojalleen kinkkupastaa ja paistaa lettuja.

”Äiti on ollut minulle tosi iso esikuva. Kun olin kotona, hän painotti aina käytöstapojen merkitystä. Joka päivä se on varmaan musta edelleen huolissaan.”

Vihalla ei ole oikeutusta

Usko unelmiisi, usko itseesi, ylitä kipusi, löydä minuutesi, kun hyvät voimat taistelevat pahoja vastaan. Nämä ovat Mikael Gabrielin tekstien ydinviestejä.

Maailmanparantaja Sohlmanin Mikaelissa pulpahtaa helposti esiin. Hän lukee paljon tietokirjoja (”kuinka voin tehdä itsestäni paremman ihmisen”) ja katsoo dokumentteja. Hän puhuu Amazonin sademetsien alkuasukkaista, jotka eivät louhi kallioista mineraaleja älypuhelimia varten.

”Niillä on oma heimo, sovitut säännöt, ne ovat enemmän ihmisiä kuin me. Me emme enää ole luontevassa yhteydessä eläimiin ja luontoon.”

Maailman epätasapaino pelottaa.

”Puolet maapallosta palaa, uusi virus tappaa ihmisiä, meren pinta nousee. Tuntuu, että maapallo yrittää päästä meistä eroon.”

Samaan aikaan on yhä enemmän heitä, jotka haluavat tehdä muutoksen.

”Tiedän, että olemme kaikki samanlaisia, eikä vihalla ole mitään oikeutusta.”

Jos musiikkini auttaa edes yhtä

”Meillä kaikilla on vivahteita mielenterveyden ongelmista. Minua hämäsi nuorena, kun minua kehotettiin puhumaan. Miks nää haluaa, että mä puhun? Miksei kukaan sitten tarjoudu kuuntelemaan?”

Sohlmanin Mikael ehdottaa, että jokainen meistä voisi tarjoutua kuuntelijaksi silloin, kun itsellä ei ole kovin paha olla. Se olisi lähes parikymmentä vuotta sitten auttanut myös nuorta Mikaelia.

”Jos jollakin on aikaa kuunnella, toisella on myös aikaa puhua.”

Hän pyörittelee käsissään punaista pipoa ja miettii työnsä tarkoitusta.

”Jos edes yksi ihminen sanoo, että musiikkini auttoi pääsemään yli veljen kuolemasta tai poikaystävän itsemurhasta, olisin luonut työlläni merkityksen ja jättänyt jonkin jäljen maailmaan. Koska mielen ongelmat ovat olleet niin lähellä, voin oikeasti viedä eteenpäin niitä ymmärtävää viestiä.”

Osallistu Mielinauha-keräykseen

Sivua muokattu 15.9.2023