”Politiikka on minun tapani rakastaa”
Sirpa Pietikäisen palo politiikkaan on kestänyt vuosikymmeniä. Hänelle politiikka on kollektiivista rakkautta.
”Minun täytyy aina yrittää tehdä jotakin. Voisin verrata sitä siihen, että nähdessäni kadulla jonkun kaatuvan, en voi vain istua ja päivitellä, että tuossa kävi varmaan pahasti. Politiikka on minun tapani rakastaa.”
Pietikäinen vertaa politiikkaa myös arkisesti siivoukseen tai tiskaukseen: koskaan ei tule valmista.
”Kun on juuri tiskannut, niin tunnin päästä altaassa on jo uusi kippo pestäväksi. Se ei vielä haittaa, mutta viikon tai kahden päästä sen huomaa, jos ei ole tiskannut. Siksi tiskaaminen ei ole koskaan turhaa, kuten ei politiikkakaan.”
Eduskuntaan Pietikäinen valittiin Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä vain 24-vuotiaana. Hän toimi Esko Ahon hallituksessa ympäristöministerinä vuosina 1991–1995 ja aloitti 2019 kolmannen kauden europarlamentaarikkona.
”Kerrankin sain seurata silmujen puhkeamista”
Mennyt kevät on kulunut Pietikäisellä harvinaisen rauhallisissa merkeissä. Normaalisti hän viettää puolet ajasta Brysselissä, mutta nyt hän on ollut miehensä kanssa maaliskusta asti etätöissä hämeenlinnalaisessa kahden kodin omakotitalossa. Toista puolta talosta asuttaa 96-vuotias muistisairas äiti, jonka omaishoitaja Pietikäinen on. Ruuat ovat hoituneet kotiinkuljetuksena, ja 2500 neliön oma, tärkeä puutarha on pitänyt kaukana korona-ahdistuksesta.
”Monet työasiat ovat hoituneet puhelimitse ja verkkoyhteyksien kautta. Vaikka poikkeustila on ravistellut koko maailmaa, tunnen olevani etuoikeutettu esimerkiksi siksi, että äiti on pysynyt terveenä. Miehen kanssa olen ollut ympäri vuorokauden enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja siltikin tulemme toimeen!”
”On ollut hienoa, kun olen nähnyt kerrankin kevään tulevan. Usein, kun on työkiirettä, havahdun siihen, että puissa on lehtiä ja seuraavaksi siihen, että lehtiä ei enää ole. Nyt sain seurata, kun silmut puhkesivat puihin.”
Iloinen häijy
Sirpa Pietikäinen kuvaa itseään iloiseksi häijyksi. Sanapari kumpuaa äidin pohjalaisista juurista ja isän karjalaisista iloluonteisuudesta. Osin myyttisissä luonteenkuvauksissa on Pietikäisen kokemuksen mukaan ripaus tottakin.
”Seurasin lapsuuteni äidin ja isän kanssakäymistä, kun toisella oli lasi puoliksi tyhjä ja toisella puoliksi täynnä, pohjalaisilla tietenkin puoliksi tyhjä. Pohjanmaalla lakeus on laajaa ja taivas harmaa, Karjalassa taas eletään pilke silmäkulmassa, kuten vanhassa sanonnassa: ”Hauskaa pittää olla, vaikka syän märkänis”.
Pohjalaista Pietikäisessä on sisu ja peräänantamattomuus, ajatus siitä, että tästä tarvotaan eikä kynnysmatoksi jäädä koskaan. Karjalaisuus taas herkistää ja tuo ilon päällimmäiseksi.
”Olen optimistinen ja hyvin seurallinen, kiinnostun aina ihmisistä. Isältäni olen perinyt jatkuvan vitsin vääntämisen ja turhan toimittamisen taidon. Mansikoita ostaessa kyselen, onko satoa tullut ja kuinka makeita ne ovat – sellaisesta taidosta on ollut hyötyä maailmalla.”
Pietikäinen sanoo olevansa luonteeltaan helposti innostuva ja räiskyväkin: Asiat koetaan vahvasti ja suuttuessa huudetaan niin, että naapurikin kuulee. Politiikassa on pitänyt kuitenkin oppia pitämään mölyt mahassa. Sitä on Pietikäisen mielestä ammatillisuus. Hän on kuitenkin ilahtunut siitä, että Euroopan parlamentissa temperamentti saa näkyä enemmän kuin kotimaan politiikan kentällä.
”Suomessa poliitikko on viilipytty ja puheet luetaan paperista, EU:ssa saa puhua kovaan ääneen ja suuttuakin. Se on vähän palauttanut minuun eloisuutta.”
Tavoitteena poistaa mielen sairauden stigmaa
Pietikäisen mielestä politiikkaa ei pitäisi koskaan tehdä niin, että puhuu vain asioista, jotka ovat henkilökohtaisesti lähellä. Muuten vähemmistöt puhuvat aina vain omasta näkökulmastaan, ja ääni jää vaimeaksi.
”Minulle tärkeää järjestötoiminnassa ja politiikassa on olla vahvistamassa heikkojen ääntä ja murtamassa ennakkoluuloja. Minusta kaikkien velvollisuus on olla sellaisessa työssä mukana.”
Muun muassa tästä syystä valinta MIELI ry:n puheenjohtajaksi tuntuu erityisen hyvältä ja merkitykselliseltä.
”Katson asioita perusoikeuksien, ihmisoikeuksien ja ihmisten huolenpitämisen näkökulmasta. MIELI ry istuu hyvin ajattelumaailmaani.”
Pietikäinen muistaa varhaisilta kouluajoiltaan, miten koulukaveria syrjittiin rankasti, koska hän oli ollut hoidossa mielenterveysongelmien johdosta. Samoin väitöskirjavaiheessa ollut tuttu oli psykoosin jälkeen pitkään opiskelijayhteisön karsastama, vaikka hän toipui loistavasti, oli äärimmäisen lahjakas ja meni elämässään eteenpäin. Pietikäinen pitää erityisen tärkeänä mielenterveyden ongelmiin liittyvän stigman purkamista.
”Usein me muut teemme ongelmia toisen tilanteesta. Toki itse voi suhtautua masennukseen sairautena muiden joukossa, mutta se ei yksin auta. Meidän muiden täytyy olla mukana rinta rottingilla ja tekemässä syrjintää näkyväksi.”
Sata kirjaa vuodessa, pysähtymistä luonnon äärellä
Sirpa Pietikäinen lukee vuodessa sata kirjaa, piipahtelee gallerioissa ja kuuntelee musiikkia isolla skaalalla klassisesta hevimättöön. Kiinnostus visuaalisuuteen on peräisin taidemaalari-isältä. Pietikäisen mielestä on suurin lahja, että taiteen tekijä lainaa teoksen kautta hetkeksi aivojaan ja käsiään katselijalle tai kuuntelijalle.
”Taiteesta syntyvä oivallus on hykerryttävä tunne. Jos johonkin, niin siihen voi addiktoitua.”
Kirjoja hän lukee vähintään viittä kerralla, fiiliksen mukaan. Rakkaus kirjoihin periytyy äidiltä, joka luki hänelle iltasatuja ainakin 10-vuotiaaksi asti.
”Tärkeää ei ollut nukuttaminen, vaan yhdessäolo ja eläytyminen.”
Äiti opetti myös nopeatempoisen Pietikäisen pysähtymään luonnon äärellä, katsomaan, millainen on kissankäpälä, ja kuinka monta kukkaa siankärsämössä on. Luontoyhteys tarkoittaa Pietikäiselle samalla yhteyttä itseen ja toisiin ihmisiin, tietoisuutta kehon lisäksi mielestä. Lyhyesti sanottuna se on stressin ja mielenterveyden mittari.
”Tunnen olevani osa luontoa. Luonto ei ole minulle maalaus, teatteriesitys tai jotakin romanttista. Luonnossa asiat ovat ja se on ok. En ihaile Disney-kauneutta vaan ikävä ja rumakin on hyväksyttävää – kuten minussa itsessäni.”
”Jos huomaan, etten saa aikaiseksi aitoa kohtaamista, tiedän, että täytyy hiljentää. Kun kaikki on hyvin, olen yhteydessä itseeni ja muihin.”
Kuka? Sirpa Pietikäinen
Ikä: 61 vuotta
Kotipaikkakunta: Hämeenlinna
Perhe: Mies, kolme kissaa ja äiti
Ura ja luottamustoimet: Euroopan parlamentin jäsen 2008–, MIELI Suomen Mielenterveys ry:n pj 2020–, Muistiliitto (Alzheimer-keskusliitto) liittovaltuuston vpj. 1996–, Marttaliitto hallituksen vpj. 2016–
Kuvat: Olli-Pekka Orpo
Sivua muokattu 15.9.2023