Itsemurhista tulee puhua ja uutisoida vastuullisesti
Itsemurha koskettaa tavalla tai toisella meitä kaikkia.
Suomessa tehdään vuosittain lähes 750 itsemurhaa. Jokaisella heistä on kymmeniä läheisiä, joiden elämä muuttuu peruuttamattomasti. Meidän on siksi puhuttava itsemurhista vastuullisesti ja inhimillisesti, jotta jokainen itsetuhoinen saa ajoissa apua ja läheiset tarvitsemansa tuen.
Miten puhumme itsemurhista sosiaalisessa mediassa?
Sosiaalinen media on osa arkea, ja erityisesti nuoret rakentavat siellä kuvaa itsestään ja maailmasta. Aikuisilla on vastuu näyttää esimerkkiä siitä, miten keskustelemme somessa vaikeista asioista, ja millaisia asenteita levitämme. Emme voi odottaa nuorilta kunnioitusta ja empatiaa, jos emme itse osoita niitä.
Itsemurhista puhuminen ei ole kiellettyä, vaan ratkaisevaa on, miten puhumme. Myötätuntoinen ja toivoa ylläpitävä puhe lohduttaa ja auttaa hakemaan apua ajoissa.
Ennen julkaisemista on hyvä pysähtyä ja kysyä: lisäänkö ymmärrystä, vai aiheutanko vahinkoa?
Väärät oletukset, virheellinen tieto ja harkitsemattomasti jaetut somesisällöt lisäävät surua ja vääristävät ymmärrystä tapahtuneesta. Pahimmillaan juorut ja ilkeät kommentit voivat estää avun hakemisen, jos pelkona on joutua samanlaisen arvostelun kohteeksi.
Myötätunto ja hienotunteisuus ovat aina tärkeämpiä kuin uteliaisuus tai halu olla ensimmäisenä jakamassa tietoa toisille. Siksi ennen julkaisemista on hyvä pysähtyä ja kysyä: lisäänkö ymmärrystä, vai aiheutanko vahinkoa? Turvallinen someympäristö syntyy vasta, kun aikuiset ottavat vastuuta omista sanoistaan ja puuttuvat epäasialliseen käytökseen.
Toimittajan sanat voivat pelastaa tai satuttaa
Itsemurhista uutisoitaessa medialla on merkittävä vastuu. Oikein toteutettu uutisointi ei lisää itsemurhien määrää, vaan voi ehkäistä niitä tarjoamalla toivoa ja ohjaamalla avun piiriin.
Julkisen sanan neuvosto (JSN) on laatinut muistilistan toimittajille itsemurhista uutisointiin, joka tukee vastuullista ja turvallista uutisointia. Lähtökohtaisesti itsemurhia tulisi käsitellä erityisellä harkinnalla ja vain silloin, kun niillä on yhteiskunnallista merkitystä. Itsemurhista ei pidä kirjoittaa vain huomion herättämiseksi.
Yksityiskohtaiset kuvaukset tekotavoista tai -paikoista voivat lisätä niin sanottua jäljittelyriskiä, erityisesti jo valmiiksi vaarassa ja haavoittuvassa asemassa olevilla. Siksi näitä yksityiskohtia ei ole tarpeellista kertoa.
Itsemurhan tehneen läheisten surua ei pidä tuotteistaa, eikä sitä saa pahentaa uutisoinnilla.
Median tulee myös kohdella itsemurhan tehneen läheisiä kunnioittavasti. Heidän suruaan ei pidä tuotteistaa, eikä sitä saa pahentaa uutisoinnilla.
Uutisten yhteydessä olisi tärkeää nostaa esiin tukipalveluita, kuten kriisipuhelimia ja mielenterveysjärjestöjen tarjoamaa apua. Näin uutisointi ei jää vain tapahtuman raportoinniksi, vaan toimii myös väylänä avun piiriin.
Median tehtävänä on pysyä faktoissa ja torjua huhupuheita. Pelkoa ja turhaa huolta ei pidä levittää. Epäselvissä tilanteissa faktat, arvokkuus ja myötätunto ovat avainasemassa.
Jokaisen täytyy tehdä osansa itsemurhien ehkäisemisessä
Itsemurhien ehkäisy ei ole vain terveydenhuollon tehtävä. Se on meidän kaikkien aikuisten yhteinen vastuu: vanhempien, toimittajien, päättäjien, somen käyttäjien. Meidän pitää uskaltaa puhua itsemurhista ilman pelkoa leimaamisesta. Ja kuunnella, vaikka sanat tulisivat hiljaa tai vihjaillen.
Itsemurhien ehkäisyyn tarvitaan meitä kaikkia.
Itsemurhien ehkäisy ei ole yksi teko, vaan se on lukuisia pieniä tekoja ja yhteistyötä, johon tarvitaan meitä kaikkia. Kun media kertoo toivosta ja toipumisesta, aikuiset somessa tarjoavat turvaa ja yhteisöt ottavat vastuuta, syntyy ilmapiiri, jossa kenenkään ei tarvitse jäädä yksin.
Pienillä kohtaamisilla, rohkaisevilla sanoilla ja kuuntelulla voimme luoda maailman, jossa pimeyden kanssa ei tarvitse kamppailla yksin. Itsemurhien ehkäisy on meidän kaikkien yhteinen asia.
Sivua muokattu 21.8.2025
