Vapaaehtoinen kriisiauttaja tarvitsee tukea, rakenteita ja yhteisön
Kirjoittaja: Anne Rautiainen, vapaaehtoinen kriisiauttaja
Illalla MIELI Kriisipuhelin soi uudestaan ja uudestaan. Aina puheluiden välissä ei ehdi hakea edes teekuppia. Kohtaan illan aikana monta ihmistä.
Olen vapaaehtoinen valtakunnallisessa MIELI Kriisipuhelimessa. Neljän tunnin vuoroon mahtuu monta erilaista tarinaa.
Kriisipuhelimen numeron näkee mediassa, kun tapahtuu iso onnettomuus, sotauutiset järkyttävät tai jokin muu tapahtuma koskettaa monia.
Julkisista palveluista kehotetaan soittamaan MIELI Kriisipuhelimeen myös silloin, kun ahdistaa ja keskustelutukea tarvitaan nopeasti.
En keksinyt muuta paikkaa, jonne voisin soittaa
Aina välillä soittaja kertoo puhelun aluksi, että ”en keksinyt muuta paikkaa, jonne voisin soittaa.”
Siinä hetkessä lause kertoo aika paljon tilanteesta. Virittäydyn kuuntelemaan ja puhumaan mahdollisimman hyvällä ja myötätuntoisella taajuudella.
En voi muuttaa kenenkään elämää, pelastaa ihmissuhteita tai ottaa pois kokemuksia, jotka ovat jo menneet.
Mutta voin olla hetken yhdessä toisen kanssa. Kuunnella ja jutella. Kunnioittaa toisen kokemusta. Joskus vain olemme ja hengitämme yhdessä.
Joskus tärkeintä on, että joku vastaa
Kriisissä ihminen ei aina tarvitse kiireellistä palveluohjausta, diagnoosia tai pitkää hoitopolkua. Joskus tärkein asia on se, ettei ihminen jää yksin vaikean hetkensä kanssa.
Puhelun aikana ahdistus voi vähän hellittää ja hengitys rauhoittua. Kun puhuu ääneen, ajatus voi kirkastua juuri sen verran, että seuraava hetki tuntuu mahdolliselta.
Puhelimessa kuuluu myös itsetuhoisuus. Sen kohtaamiseen koulutetaan hyvin.
Vapaaehtoinen tarvitsee tukea ja rakenteita
Jotta voin vastata MIELI Kriisipuhelimeen, tarvitsen paljon muutakin kuin neljän tunnin vuoroni.
Tarvitsen vuorolistoja, koulutusta, teknisiä laitteita, tukea, rakenteita ja ihmisiä, jotka koordinoivat toimintaa. Tärkeää on myös yhteenkuuluvuuden tunne, joka kannattelee ja antaa voimaa toimia vapaaehtoisena.
Ilman MIELI Kriisipuhelinta apua tarvitseva ja koulutettu auttaja eivät voi kohdata nimettöminä ja riippumattomina. Alustan pitää lisäksi toimia oikea-aikaisesti ja luotettavasti.
Ja toki tarvitaan myös se teekuppi. Se ei ole puhelimeen vastaamisen edellytys, mutta se auttaa minua keskittymään, huolehtimaan itsestäni ja sitä kautta tekemään työtäni paremmin.
Vapaaehtoisuuden arvo ei mahdu yhteen lukuun
Kansalaisareenan laskelman mukaan vapaaehtoistoiminnan rahallinen arvo on Suomessa lähes 3,2 miljardia euroa vuodessa. Se on valtava luku: jokseenkin saman verran kuin valtion osuus kuntien peruspalvelujen rahoittamiseksi.
Luku kertoo kuitenkin vain yhden puolen vapaaehtoisuuden arvosta.
Vapaaehtoistoiminta lisää osallisuutta, merkityksellisyyttä ja hyvinvointia. Minulle vapaaehtoisuuden arvo näkyy, tai oikeastaan kuuluu, kaikkein konkreettisimmin siinä ihmisessä, jonka kanssa puhun.
Siinä, miten kuulen hänen äänensä, hengityksensä ja ajatuksensa muuttuvan puhelun aikana.
Vapaaehtoinen tarvitsee jonkun rinnalleen
Jotta ihmiset voivat antaa aikaansa ja osaamistaan, jonkun täytyy rakentaa ympärille rakenne, jossa se on mahdollista.
Järjestöjen koulutus, koordinointi, tilat, teknologia, ohjaus ja vapaaehtoisten tukeminen eivät ole ylimääräisiä kuluja vapaaehtoistoiminnan ympärillä.
Ne ovat vapaaehtoistoiminnan edellytyksiä.
Yhden kohtaamisen takana on paljon ihmisiä: kouluttajia, työntekijöitä, toisia vapaaehtoisia, rahoittajia ja järjestö, joka pitää yllä rakennetta, jossa kaksi ihmistä voivat kohdata.
Siksi vapaaehtoisuudesta puhuttaessa pitäisi pohtia myös siitä, mitä sen mahdollistaminen vaatii.
Pidetään siis huolta siitä, että vapaaehtoisilla on jatkossakin paikkoja, joissa he voivat auttaa. Vapaaehtoisuus ei synny tyhjästä: se tarvitsee rakenteet, jotta hyvä voi löytää perille.
Auta vapaaehtoisena
Vapaaehtoisena kriisiauttajana autat yhteydenottojaa selviytymään vaikeimman hetken yli. Tarjoat rauhallista läsnäoloasi puhelimessa, verkossa tai kasvokkain. Saat koulutuksen ja jatkuvan tuen. Auttamisesta saat hyvän mielen myös itselle.
