Marketpäällikkö Kaisa Strandvall vastaa työntekijöiden hyvinvoinnista. Hänelle mielenterveys on aina läsnä kaupan työssä ihmisten, niin henkilökunnan kuin asiakkaiden kanssa.
Thelma, Amelie ja Hennariikka juttelevat podcastissaan hersyävän pulppuavasti, välillä he remahtavat nauruun. Nyt nuoret naiset puhuvat toivosta ja mielenterveydestä. Ja niistä elämän myrskyistä, joissa tärkein tehtävä on vain pitää kiinni.
Tietoinen läsnäolo on auttanut Helena Hyväristä kuuntelemaan ja kohtaamaan paremmin itseä ja toisia. Omien lasten kanssa olemiseen on löytynyt uudenlaisia tapoja ja sanoituksia. Työssä on avautunut mahdollisuuksia kohdata ihmiset ihmisinä ennen asioita.
Taide kohottaa, tarjoaa uusia näköaloja ja luo parhaimmillaan toivoa ja uskoa elämään. Siksi teatteri-ilmaisun ohjaaja, Arttu Haapalainen haluaa tehdä taiteesta kaikille saavutettavaa.
MIELI ry:n uudessa puheenjohtajassa, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisessä on pala pohjalaista sisua ja toinen puoli rempseää karjalaista. Vapaa-ajallaan hän lukee, hoitaa puutarhaa ja kuuntelee hevimättöä.
”Puhu, puhu!” ihmistä kehotetaan. Mikael Gabrielilla on päinvastainen viesti: ”Kuuntele!” Sillä vaikea on purkaa ahdistustaan puhumalla, jos lähellä ei ole ketään, joka kuuntelisi. Osallistu Mielinauha-keräykseen.
Vapaaehtoiset Tuomas Karisto ja Kasper Muttonen eivät pelänneet tarttua mittavan projektiin. Kahden kaupunkiaktivistin kohtaamisesta käynnistyi Lapinlahden entisen psykiatrisen sairaalan Venetsia-rakennuksen kunnostus.
Lapsuuden traumaattiset kokemukset voivat jättää syviä viiltoja. Sami Kieksi on pystynyt kääntämään vaikeudet vahvuudeksi. Nyt hän haluaa auttaa muita nuoria selviytymään.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.