Siirry sisältöön

Kanresta Oy:n johto Mieli työssä -koulutuksessa: ”Avoin keskusteluyhteys mielenterveydestä yllätti”

Esihenkilöille räätälöidyssä koulutuksessa mielenterveydestä käsiteltiin itsen ja tiimin johtamista, mielenterveyttä kuormittavien tekijöiden arviointia ja esimiehen tukea työntekijöille.
Kanresta Oy:n Maria Koivula
Kanresta Oy:n toimitusjohtaja Maria Koivula suosittelee vilpittömästi Mieli työssä -koulutusta toisille organisaatioille.

Syksyllä 2021 MIELI ry:n työelämän mielenterveysosaamista vahvistavaan koulutukseen osallistui nelisenkymmentä Kanresta Oy:n johtajaa ja päällikköä, myös johtoryhmä.

Mielenterveyttä vahvistavalle koulutukselle oli tarvetta. Ravintolaliiketoimintaa pyörittävän Kanrestan liiketoiminta ja henkilökunta olivat kärsineet raskaiden koronavuosien aikana. Henkilöstö joutui kohtaamaan lomautuksia ja jopa irtisanomisia.

Mielenterveysperustaiset sairauspoissaolot nousussa

”Työterveyshuollon kuukausittaiset sairauspoissaolotilastot kertoivat, että vaikka pandemian aikana sairauspoissaolot vähenivät, mielenterveyssyistä myönnettyjen sairauspoissaolojen suhteellinen osuus nousi selkeästi. Ravintola-alalla tyypillisiä syitä ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Nyt taas mielenterveyssyyt korostuivat”, Maria Koivula kertoo.

Koivulan mukaan on ilmeistä, että mielenterveysperustaisten poissaolojen lisäys johtui pandemian aiheuttamasta kuormituksesta.

Tarpeiden mukaan räätälöity koulutus

Koulutusta kaavailtiin järjestettäväksi jo vuotta aiemmin. Koronatilanteen pahentuessa sitä oli kuitenkin siirrettävä.

”Halusimme live-tapaamisen, etäkoulutus ei olisi ollut sama juttu. Ajattelimme, että tähän kannattaa satsata ja syventää teemoja. Aihe nähtiin niin tärkeänä, että puolet päällikköpäivästä pyhitettiin koulutukselle”, kertoo toimitusjohtaja Maria Koivula Kanresta Oy:sta.

MIELI ry:n kouluttajan Anna Nuortevan kanssa käytiin läpi Kanrestan tarpeet ja toiveet, ja koulutus räätälöitiin niiden mukaiseksi. Kattoteema oli esimiestyöskentely, jonka puitteissa käsiteltiin muun muassa itsensä johtamista, tiimin johtamista, mielenterveyttä kuormittavien tekijöiden arviointia ja esimiehen tukea työntekijöille.

”Mielen hyvinvointi kokonaisuutena koostuu monista eri asioista, joista osa on monelle entuudestaan vieraita. Niitä käsiteltiin ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa. Kävimme kattavasti läpi myös työuupumusta ja sitä, että siihen liittyy paljon muutakin kuin työympäristö.”

”Niiltä osin, kun esimiehet joutuvat tekemään toisiin liittyviä päätöksiä, he voivat olla työntekijöitäkin pahemmassa tilanteessa. Siksi on tärkeää käsitellä sitä, miten voi johtaa, ettei tällaisina aikoina vaipuisi synkkyyteen.”

Avoin keskusteluyhteys ihmisten välillä yllätti

Maria Koivula pitää Mieli työssä -koulutusta  erinomaisena satsauksena.

”Tyytyväisyys näkyi jo paikan päällä. Koko porukka ei ollut nähnyt toisiaan puoleentoista vuoteen, ja aihe kietoi ihmiset yhteen. Kun he uskalsivat olla avoimia ja rehellisiä, kertoa ajatuksistaan ja mielen möröistään, he saattoivat huomata, että satojen kilometrien päässä kollega oli miettinyt aivan samoja asioita. Teeman parissa jatkettiin illallakin.”

”Koulutuksesta tuli valtavan hyvää palautetta. Aiheet istuivat hetkeen täydellisesti ja kouluttajat olivat erinomaisia. Asioita käsiteltiin hyvässä hengessä, eteenpäin katsovalla asenteella.”

Koivulan yllätti erityisesti avoin keskusteluyhteys ihmisten välillä, kun mielenterveyden teemat voivat aiheuttaa myös hiljaisuutta. Keskusteluja käynnistyi konkreettisista esimerkeistä, kuten päälliköitä yhdistäneistä samankaltaisista vaikeuksista tiimiläisten kanssa. Myös koetusta ahdistuksesta kerrottiin ilman häpeää.

Mielenterveyden käsi -harjoitus kuvaa itsestä huolen pitämisen tärkeyttä. Harjoitus tehdään niin, että käden sormet joko nostetaan ylös tai lasketaan alas sen mukaan, miten hyvin ihminen katsoo pitävänsä huolta mielenterveytensä eri osa-alueista.

”Kun teimme harjoituksen, ihmiset näyttivät toisilleen, kuinka monta sormea jäi ylös.”

Esimiehen vastuullakin on rajat

Johtajille ja päälliköille teki hyvää kuulla, että esimiehen vastuullakin on rajansa.

”Keskustelimme siitä, että jos esimies näkee työntekijällä yksityiselämän haasteita, missä menee huolenpitovelvollisuuden raja, ja miten asiasta voi kysyä niin, ettei ylitä rajoja. Oikean elämän esimerkit tiimiläisten lähestymisestä olivat mielekkäitä.”

”On armollista, että työntekijöiden murheita ei kuulu kantaa määräänsä enempää kotiin, eikä esimiehen kuulu olla psykologi.”

Koivulan mukaan mielenterveyden huomioiminen on osa työnantajamielikuvaa, ja kun palvelualalla on työvoimapula, se on erityisen tärkeää.

”Voin vilpittömästi suositella Mieli työssä -koulutusta toisille organisaatioille. Koulutuksen valmistelussa kuultiin hienosti toiveitamme ja tarpeitamme.”

”Koronan jälkeen haluamme jatkaa aiheen parissa. Jalkautamme mielenterveystietoa seuraavalle esimiestasolle, apulaisravintolapäälliköille ja vuoropäälliköille, jotka ovat lähimpänä työntekijöitä. Koulutuksen nostot ja kärjet muotoutuvat vähän erilaisiksi. Haluamme käsitellä esimerkiksi mieltä kuormittavia työskentelytapoja tai vaikean asiakkaan kohtaamista.”

Työelämän mielenterveys -palvelut

Hyvän mielen työpaikka® -merkki

Hyvän mielen työpaikka® -merkki on kannustin, joka rohkaisee edistämään mielenterveyttä työpaikoilla. Se on työväline mielenterveyden edistämisen arviointi- ja kehittämistyöhön.

Mieli työssä® -koulutus

Mielenterveyteen investointi tuottaa tulosta ja hyvinvointia Hyvä mielenterveys on työkyvyn perusta. Se heijastuu myönteisesti työyhteisön …

Yrittäjän hyvinvointityö

MIELI ry toteuttaa yrittäjille suunnattuja hyvinvointikoulutuksia sekä ammatillisesti ohjattuja hyvinvointiryhmiä. Tavoitteena on vahvistaa yrittäjien hyvinvointia ja työssä jaksamista.

Sivua muokattu 15.9.2023

Ota yhteyttä

Anna Nuorteva

Asiantuntija, Työelämän mielenterveys
+358 40 186 6558
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: