Siirry sisältöön

MIELI ry:n Kriisipuhelin on avoinna läpi joulun

MIELI ry:n Kriisipuhelimen soittomäärät ovat jälleen ennätystasolla – tänä vuonna yhteydenottojen määrä tulee yltämään viimevuotiseen ennätykseen eli yli 400 000 kertaan. Kriisipuhelin päivystää myös läpi joulunpyhien, sillä ihmisten avuntarve ja hätä eivät katoa mihinkään lomien ajaksi.

MIELI ry:n muutosneuvottelut päättyivät

MIELI Suomen Mielenterveys ry on saanut päätökseen muutosneuvottelut, joiden tavoitteena oli sopeuttaa toimintaa ja taloutta vastaamaan rahoitusnäkymän merkittävään heikkenemiseen. Muutosneuvottelujen seurauksena päätetään kuusi työsuhdetta. Kokonaisuutena henkilöstö supistuu 185:sta ensi vuoden alussa noin 150:een.

Nykyinen tapa puhua maahanmuuttaneista työntää ihmisiä yhteiskunnan ulkokehälle

Kun puhumme maahanmuutosta, puhumme ihmisistä. Nykyisessä keskustelussa maahanmuuttaneisiin viitataan usein yhtenä samankaltaisena ryhmänä. Keskustelussa unohtuu, että jokainen ihminen on yksilö, jolla on omat unelmansa ja tavoitteensa. Kaikilla meistä on tarve sekä olla yhteydessä muihin ihmisiin että tulla kohdatuksi yksilönä.

Tiedote koskien MobilePay-kuukausilahjoituksia

MIELI ry on ottanut uuden lahjoitusalustan käyttöön. Järjestelmävaihdon yhteydessä osa marraskuun MobilePay-kuukausilahjoituksista on mahdollisesti veloitettu kahteen kertaan. MobilePay-kuukausilahjoittajat ovat saaneet sähköpostiviestin asiasta.

Tiedote maksukorttia käyttäville kuukausilahjoittajille

MIELI ry on ottanut uuden lahjoitusalustan käyttöön, minkä takia maksukortilla kuukausilahjoittavat joutuvat rekisteröitymään uudelleen. Kuukausilahjoittajat, joita asia koskee, ovat saaneet sähköpostiviestin.