Siirry sisältöön

MIELI ry kannattaa hallituksen esitystä kotoutumisen edistämisen lain uudistamiseksi

Lausunnossaan hallituksen esityksestä MIELI ry pitää erittäin tarpeellisena, että kotoutumisen edistämisen lakia uudistetaan.

Lakiesityksessä on tunnistettu nykyisen kotoutumisen keskeisiä ongelmakohtia. Erityisen merkittävä tavoite on vastuiden selkeyttäminen, koska nykyinen järjestelmä on palveluita käyttävän ihmisen näkökulmasta sekava ja jättää monia Suomeen muuttaneita ihmisiä kotoutumistoimien ulkopuolelle. Tavoite saada entistä suurempi osa maahan muuttaneita kotoutumisen piiriin on erittäin kannatettava.

MIELI ry:n mielestä huolestuttavaa lakiesityksessä on kolmen vuoden kotoutumisajan lyhentäminen kahteen. Mahdollisuus pidennettyyn kotoutumisjaksoon on oltava todellinen ja huomioitava yksilöllisiä tilanteita. Kotoutumiskoulutuksessa ja palveluihin pääsyssä on nykyistä paremmin tunnistettava ja osattava tukea heitä, joilla on erityinen tilanne opiskelun ja oppimisen suhteen esimerkiksi psyykkisen ja fyysisen terveydentilan vuoksi tai pakolaisuuteen johtaneen sodan, väkivallan tai muun traumaattisen tapahtuman vuoksi.

Sivua muokattu 26.5.2024

Ota yhteyttä

Sanna Vesikansa

Johtaja, Kriisitoiminnot
+358 40 745 9586
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: