Siirry sisältöön

MIELI ry:n toiminnan 2019 alkaneen kasvun vuodet taittuivat 2024 alkaneisiin avustusleikkausiin. Talouden tasapainottaminen sekä tehtävien priorisointi ja töiden uudelleen järjestäminen onnistuttiin toteuttamaan hallitusti. Panostukset omaan varainhankintaan ovat mahdollistaneet toiminnan rahoittamisen ja tilikaudella 2025 varsinaisen toiminnan volyymi kasvoi taas saavuttaen 16,3 miljoonaa euroa. Tilikausi oli 329 000 euroa ylijäämäinen, kun budjetoitu alijäämä oli 39 000 euroa. Tilikauden tulosta paransi onnistuneen varainhankinnan lisäksi 138 000 euron testamenttilahjoitus. Kasvu kohdistui erityisesti kriisiauttamiseen sekä lasten ja nuorten mielenterveyden edistämiseen. Yksityiskohtaisen kuvan toiminnan kohdentumisesta antaa tilinpäätöksen liitetiedoissa oleva erittely toiminnoittain ja avustuskohteittain. 

Joulukuussa 2025 julkaistiin STEA-avustuksiin kohdistuvat 261 000 euron leikkaukset. Avustusleikkausten ja tulevaisuuden näkymiin liittyvien merkittävien epävarmuuksien vuoksi tammikuussa 2026 käytiin muutosneuvottelut. Vuoden 2026 aikana on edelleen tarpeen suunnitella toimintaa ja hoitaa taloutta siten, että yhdistyksen talous tulee olemaan tasapainossa huolimatta valtionavustusten leikkauksista. Tämä on välttämätöntä, jotta järjestön oma pääoma ei vaarannu. Maailmanpolitiikan epävakauden takia rahamarkkinoiden kehitys on edelleen vaikeasti ennakoitavissa. Taloudellisen aseman vakaana pitäminen edellyttää rahoituksen monipuolistamista siten, että toimintaan löydetään uusia rahoituslähteitä ja strategisia yhteistyökumppanuuksia.  

MIELI Suomen Mielenterveys ry:n palveluksessa oli 2025 lopussa 165 (156) työntekijää, joista vakituisessa työsuhteessa oli 131 (116) ja määräaikaisessa työsuhteessa 34 (40) työtekijää. Kasvua edelliseen vuodenvaihteeseen verrattuna oli 9 henkilöä.  Henkilökunnasta oli naisia 135 ja miehiä 30. Henkilöstön keski-ikä on noin 47 vuotta. Sairauspoissaolojen määrä toimintavuonna oli 8,0 pv/hlö (ed. vuosi 8,1 pv/hlö). Henkilöstökulut olivat 9,3 M€ euroa, missä oli kasvua edelliseen vuoteen verrattuna 478 000 euroa, noin 5 prosenttia.  

Johtoryhmään kuuluivat toiminnanjohtaja, hallintojohtaja, järjestöjohtaja, työelämä ja ikääntyneet -osaston johtaja, kriisitoimintojen johtaja, lapset ja nuoret -osaston johtaja sekä viestintäjohtaja. Myös Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja ja kehittämispäällikkö osallistuivat johtoryhmän työskentelyyn. Syksyllä johtoryhmään liittyivät talousjohtaja ja ICT-, kiinteistö- ja liiketoimintajohtaja, joille siirtyi joulukuussa eläköityvän hallintojohtajan tehtäviä. Kehittämispäällikkö toimi johtoryhmän sihteerinä. 

Mieli Suomen Mielenterveys ry:n liittokokous pidettiin 27.4.2025 Helsingissä. Liittohallitus piti toimintavuoden aikana seitsemän kokousta ja työvaliokunta viisi kokousta. Asiantuntijaelimenä toimiva talousvaliokunta kokoontui neljästi. Kokouksiin oli mahdollista osallistua myös etäyhteydellä. 

  2025 2024 2023 2022 2021 
Tuotot (t€ ) 18 753 16 946 18 649 17 436 15 846 
            
Henkilöstö lkm 165 156 174 184 165 
            
Ay+Ak, STEA, kpl 10 10 10 
C,STEA, kpl 
Muut avustukset, kpl 28 29 31 29 26 
Muut kohteet, kpl 
Yhteensä kpl 45 47 48 47 43 

Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: