Vuosikirja 2025
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. Tämä on MIELI ry:n vuosikirja vuodelta 2025.
Vuosi 2025 oli kansainvälisesti mutta myös suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle murroksen aikaa. Kansainvälistä poliittista ilmastoa leimasivat lisääntyvä vastakkainasettelu, epävakaus, demokratian toimintatapoja haastavat puhetavat sekä kansallismielisten ja autoritaarisia painotuksia korostavien liikkeiden vahvistuminen.
Muutokset globaalissa turvallisuusympäristössä ja Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen näkyivät kriisityössä toivottomuuden kasvuna. Suomen talousvaikeuksien ja hallituksen leikkausten seurauksena taloudelliset huolet koskettivat enemmän kaikkia sosioekonomisia ryhmiä.
Rikosuhripäivystys (RIKU) tukee rikoksen uhreja, heidän läheisiään ja rikosasiassa todistavia ja tekee vaikuttamistyötä uhrien aseman parantamiseksi. RIKUn asiakasmäärä kasvoi, vaikka henkilöresurssi pysyi edellisvuoden tasolla.
Nuorten mielenterveyskriisin ratkaisujen löytäminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja monialaisia, rohkeitakin kokeiluja. Niin MIELI ry:n strategian kuin valtakunnallisen Mielenterveysstrategian painopisteiden toteuttaminen on edelleen aikaisempien vuosien tapaan relevantti ja akuuttikin kokonaisuus.
Suomalainen yhteiskunta on monin tavoin murroksessa. Usean suomalaisen kohdalla arjen vaatimustaso ja odotukset ovat kasvaneet, ja samalla lisääntynyt epävarmuus kuormittaa mieltä. Tämä kuormitus heijastuu mielenterveysoireiden lisääntymisenä.
Vuonna 2025 jäsenyhdistysten kanssa tehtävä yhteistyö keskittyi yhteisen strategian toimeenpanoon, toiminnan kehittämiseen sekä MIELI-yhteisön rakenteiden vahvistamiseen.
MIELI ry on aktiivinen keskustelija mediassa ja erilaisilla foorumeilla ja vie osaltaan eteenpäin mielenterveysmyönteisyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Toukokuussa julkaistu Luottamus ja maine 2025 -tutkimus nosti sote-alan Hyvämaineisimmaksi toimijaksi MIELI ry:n. Mitatut sote-alan organisaatiot edustavat yksityistä sektoria, julkista sektoria ja järjestökenttää.
MIELI ry:n uudistetun strategian yhtenä linjauksena on digikyvykkyyksien vahvistaminen. Tämän linjauksen mukaisesti järjestön henkilöstön piirissä toteutettiin vuonna 2025 laajat tietojärjestelmä- ja tekoälykartoitukset.
MIELI ry:n uudistetun strategian yhtenä painopistealueena on liiketoimintojen kehittäminen tukemaan järjestön mission toteuttamista sekä vahvistamaan sen rahoitusasemaa.
MIELI ry:n toiminnan 2019 alkaneen kasvun vuodet taittuivat 2024 alkaneisiin avustusleikkausiin. Talouden tasapainottaminen sekä tehtävien priorisointi ja töiden uudelleen järjestäminen onnistuttiin toteuttamaan hallitusti.