Loppuunpalamisesta toipuva yrittäjä Aino Mättö: ”Tämä on alku jollekin paremmalle kuin se, mitä oli”

Kuuntele MIELI-podcast ”Voiko burnoutista toipua?”, vieraana Aino Mättö

Yrittäjäksi ryhtyminen oli alun perin vahinko. Opiskelin elokuva- ja tv-linjalla Tampereen ammattikorkeakoulussa, kun minulta kysyttiin videokeikkaa, ja miten se laskutettaisiin.

Mietin, että ehkä pitäisi perustaa yritys. Sitten haluttiin lisää keikkoja.

Ajattelin, ettei minulla olisi muuta hävittävää kuin raha. Se osoittautui myöhemmin vääräksi.

Aloin tehdä toiminimellä yksin keikkaa, videoita. Koulun loppu meni yrittäjästatuksella.

Asia johti toiseen, ja löysin itseni tuottamasta pitkää dokumenttielokuvaa. Se kertoi teräsvaarista, maailman vahvimmasta papasta, joka nostaa 250 kiloa rautaa. Seurasimme häntä maailmanmestaruuskisoihin Argentiinaan.

Pitkää elokuvaa varten tarvitsimme osakeyhtiön. Pian sen perustamisen jälkeen tuli mukaan toinen osakas, kollega, jonka kanssa olemme tehneet projekteja yhdessä.

Villin lännen meiningillä Cannesiin

Alussa joutuu polkemaan latua alleen. Itsestään se ei aukene.

Kun suomalaiset elokuvarahoittajat eivät lähteneet mukaan projektiin, oli lähdettävä hakemaan rahaa muualta. Sisuunnuin ja lähdin myymään riskillä leffaa ulkomaille. Kun saimme viimeisen meilin siitä, että rahoitusta ei myönnetä, suutuin: pirulauta nyt lähdetään Cannesiin, ja varasin lentoliput.

Lähdimme Cannesiin tietämättä mistään mitään. Laitoimme likoon kaikki loput rahat.

Siellä on marketti, jossa on eri maiden ja tahojen ostajia pöydissä. Niille voi esitellä omaa leffaa niin, että on suunnilleen minuutti aikaa. Eitä tulee koko ajan päin naamaa. Se on sellaista messumyyntiä.  

Meillä oli vaan villi lännen meininki. Ei ollut mitään rajoja päässä, kun ei tiennyt, kenelle voi mennä juttelemaan.

Lopulta elokuva myytiin joka maailmankolkkaan. Al Jazeera osti sen Cannesin jälkeen, ja saimme sen muuallakin kaupaksi. Suomessa se on ollut vuokrattavissa Elisa viihteessä. Rikastumaan ei kuitenkaan pääse, kun kyseessä on dokumentti ja levityskanava tv. Käytännössä tuotolla katetaan kuluja.

Myöhemmin teimme videoita ja pari leffaakin, ja olimme uudestaan Cannesissa. Viimeisin kotimainen dokumentti kadulla eläneistä Jussista ja Pasista on ollut Areenassa.

Kippurassa koko tyyppi

Sitten viime kesänä tuli romahdus. Olin tehnyt ihan kamalasti töitä kuukausikaupalla, raahannut toimistolta pöytäkoneen kotiin, että ehtisin enemmän. Editoin kymmeniä videoita yhtä aikaa.

Vihdoin minut kerran nähdessään kollega totesi, että nyt on aika meininki, näytät hurjalta.

Sanoin, etten ole ikänä ollut sairaslomalla, mistä saa sairaslomatodistuksen, ja vain hoin sanaa sairasloma.  Menimme lääkäriin. Alkoi selvitä, että olin kippurassa koko tyyppi. Alla piillyt masennus tuli esiin ja sain vaikean masennuksen diagnoosin.

Fyysinen terveys romahti. Syömisestä ja nukkumisesta ei tullut mitään moneen kuukauteen. Paino putosi seitsemän kiloa. Parisuhdekin hajosi, ja jäin kodittomaksi. Toinen osakas lähti äitiyslomalle.

Selvitin itseäni koko syksyn. Kun olin aiemmin ajatellut, että olen superekstrovertti, niin tajusin, etten olekaan, ja minun täytyy saada latautua rauhassa.

Olin pois työelämästä puoli vuotta. Nyt menen pikku askelin eteenpäin, ja yritän kuunnella itseäni.

Kun en päässyt ylös lattialta, kaveri sanoi, että juokseminen tyhjentää hyvin päätä. Päätin alkaa juoksemaan. Nyt treenaan puolimaratonille, kuitenkin kroppaa kuunnellen.

Monia pelottaa tuntematon tulevaisuus, mutta juuri sinne pitää mennä

Luvassa ei nyt ole maailmanvalloitusta. On tullut aika arvioida yritystoimintaa uudelleen ja pohtia, mitä haluan tehdä. En voi tehdä sataa asiaa kerralla enkä kovin montaa projektia. Yritän tehdä pieniä keikkoja ja saada perusasiat ja itseni kuntoon.

Yksin tekeminen ei enää huvita. Haaveilen että meitä voisi olla neljän hengen porukka, kaksi luovaa ja kaksi tuotannollista ihmistä. Uudetkin asiat kiinnostavat, ehkä jopa alanvaihdos.

Olen visionääri, haluan keskittyä uuden luomiseen, en rajojen näkemiseen. Sellainen olen halunnut yrittäjänäkin olla, synnyttää idiksiä ja konsepteja.  Uutta ei synny, jos on hirveän realistiset aivot.

Mikkihiireys on toinen piirre. Vaikka vastaan tulee mitä merihätää ja merihirviöitä, silti sieltä aina nousee. Uskallan mennä sinne, mistä ei tiedä mitään. Kun monia pelottaa tuntematon tulevaisuus, minun mielestä juuri sinne pitää mennä.

Kun menetin kaiken, ei ollut enää pelättävää

Yrittäjänuran alussa ajattelin, ettei ole muuta menetettävää kuin raha. Kun mielenterveys meni solmuun, tajusin, että on hirveästi muutakin menetettävää. Nyt minulla ei ole muuta menetettävää kuin itseni, enkä halua enää tehdä asioita niin, että menetän itseni.

Kun menetin kaiken, olin aluksi yötä siellä täällä, ja vaeltelin tavarat repussa ympäriinsä pää sumeana. Kirjoitin runoja ja kävin terapiassa. Mutta pelot katosivat, kun olin jo menettänyt kaiken.

Luovuimme toimistosta, ja tavarat jäivät entiseen parisuhteeseen. Hankin muutaman laudan rautakaupasta, ja rakensin toimiston settauksen toiseen nurkkaan, toiseen oman kodin. Seinillä on nyt boardmappeja, jotka muistuttavat: kuuntele itseäsi, pidä yhteys itseen.

Kokemus vahvisti jotain sellaista, ettei minua enää pelottanut. Olen kummallisella stressivapaalla vyöhykkeellä, pikkuasiat ei stressaa, eikä ole tahoja, jolle ei uskalla mennä puhumaan. Nyt olemisen tapa on hyvällä tavalla sellainen, ettei ole turhia rajoja. 

Nyt olen onnellinen romahduksesta: sen kautta sain yhteyden omaan itseeni. Vaikka kaikki on alussa, tämä on alku jollekin paremmalle kuin se, mitä oli.

Yritän muistaa tarkkailla, mihin suuntaan olen kasvamassa

Kun minulla oli kyky hypätä kattoon, iski vauhtisokeus. Sen jälkeen olen joutunut opettelemaan itseni rauhoittamisen keinoja.

Yksinkertaisuus on kaunista: keskittyminen ja läsnäolo, sisäisen äänen kuunteleminen. Paha raide on, jos pitää lähteä näyttämään toisille. Ainoa kestävä liikkeelle paneva voima on sisäinen motivaatio.

Jos minulla on nyt ylinopeus päällä, yritän himmata tietoisesti ja ottaa maadoittumisaikaa. Jos olen tehnyt viikon töitä, otan lepopäivän. Yritän myös jokaisen työpäivän jälkeen palautua, purkaa itseni pois työmoodista.

Kaikenlaisia tunteita tulee, varsinkin jos yrittää jotain itseä suurempaa. Jos niitä ei pura, ne kasaantuvat. Jos esimerkiksi kuulet sata kertaa päivässä ei kiitos, sen ottaa henkilökohtaisesti, vaikka se ei sitä olekaan. Hylkäämisetkin pitäisi muistaa elää läpi. Ilman sitä ei voi voimaantua, vain sisuuntua.

Kun pääsin kuopasta ylös, loin itselleni uusia arjen käytäntöjä. Aluksi jouduin tietoisesti toimimaan uudella tavalla, mutta nyt asiat tapahtuvat jo luonnostaan. Se ei tarkoita tunteiden kieltämistä, mutta toiminnan tasolla voin valita mitä teen. Voin vaikkapa kokea edelleen kateutta, mutta minun ei tarvitse toimia sen mukaan. Voin esimerkiksi kirjoittaa siitä ja se sitten meneekin pois.

Yritän myös muistaa tarkkailla, mihin suuntaan olen kasvamassa, onko se vain mielikuvaa vai oikeasti minua.”

Kuvat: Ellen Tuomaala

Yrittäjän kriisikeskus antaa tukea ja apua yrittäjille ja heidän läheisilleen. Tuki on maksutonta ja luottamuksellista. Asioida voi nimettömänä.

Sivua muokattu 27.5.2024