Ladattavien tunnekorttien avulla lapset voivat leikin tai tarinan kautta tutustua 20 erilaiseen tunteeseen sekä oppia tunnistamaan tunteita ja puhumaan niistä.
Arto Pietikäisen mukaan tunteiden kohtaaminen on keskeistä kriisissä. On hyödyllistä pohtia, miten omiin tunteisiinsa reagoi ja mitä seurauksia sillä on.
Myötätunto ja ystävällinen suhtautuminen niin itseä kuin toisiakin kohtaan lisää hyvinvointia. Anteeksi antaminen on usein osa myötätunnon harjoittamista, jota voi opetella esimerkiksi tietoisuustaitojen avulla.
Oppilas voi hyvin turvallisessa ryhmässä, jossa hän kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi ja jossa hän oppii mielenterveystaitoja kuten tunne-, tietoisuus- ja kaveritaitoja.
Tunteet kuuluvat elämään ja perhe-elämässä usein tunteita riittää. Tunnetaitoja opitaan vuorovaikutuksen avulla sekä mallista ja yhdessä harjoittelemalla. Tavallinen arki tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia tunnetaitojen harjoitteluun niin lapselle kuin aikuisellekin.
Muistelu antaa mahdollisuuden tarkastella ja ymmärtää elettyä elämää ja itseä. Muistellessa luotaamme ja tutkimme samalla identiteettiämme, omaa käsitystä itsestämme. Muistelu voi lisätä ymmärrystä ja kokonaisuuden hahmottamista.
Työyhteisön jäsenten mielenterveyttä tukee ennakoitava, avoin ja keskusteleva työyhteisö. Tätä tukevat turvallinen ilmapiiri sekä kunnioittavat yhteistyön tekemisen tavat. Nämä vaikuttavat työyhteisön toimivuuteen ja hyvinvointiin, työn sujuvuuteen ja organisaation tuloksiin.