Siirry sisältöön

MIELI ry lahjoittaa Hyvä Mieli – pohdintoja mielen hyvinvointiin -kirjan 14 000 ikäihmiselle

MIELI Suomen mielenterveys ry jakaa yhdessä yhteistyökumppaneittensa kanssa Hyvä Mieli – pohdintoja mielen hyvinvointiin -kirjaa ikäihmisten hyvinvoinnin tueksi. Kirjaa jaetaan yhteistyökumppaneiden tuella 14 000 ikäihmiselle eri puolilla Suomea.

Hyvä Mieli – pohdintoja mielen hyvinvointiin -kirja tarjoaa erityisesti ikäihmisille eväitä ajatuksille ja ideoille oman mielen hyvinvoinnin vaalimiseen sekä eletyn elämän arvokkaaseen tarkasteluun. Kirjan suosio yllätti, sillä yhteistyökumppaneiden ennakkotilausten määrä nousi nopeasti 14 000 kappaleeseen. Ensimmäinen painos jaetaan ikäihmisille yhteistyökumppaneiden kuten useiden seurakuntien diakoniatyön sekä esimerkiksi ruokapalvelujen kautta.

Elämä koronakriisin aikana on vaatinut ikäihmisiltä ja heidän läheisiltään sopeutumista hyvin erilaiseen arkeen. Arjessa on saattanut olla paljon epävarmuutta ja kärsivällisyyttä on tarvittu monessa asiassa. Elämänkokemus, ja sen myötä rakentunut toivo ja luottamus elämään, ovat olleet tärkeitä kannattelijoita pahimman yli.

”Nyt rajoitusten kevennyttyä voi olla on hyvä aika pysähtyä pohtimaan omaan hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Esimerkiksi sitä, millaisilla voimavaroilla poikkeusoloissa selvisi? Miten pystyi säilyttämään myönteisen asenteen ja luottavaisen mielen tulevaisuuteen? Onnistuiko säilyttämään aktiivisen elämänotteen rajoituksista huolimatta? Oivalsiko itsestään jotain sellaista, jota ei ehkä arvostanut aikaisemmin?”, kysyy asiantuntija Mirja Erlund MIELI ry:stä.

Mielen hyvinvointi on osa kokonaisterveyttä samaan tapaan kuin fyysinen kunto. Liikkuminen ja terveydestä huolehtiminen vahvistavat myös mielen voimavaroja. Hyvä mielenterveys puolestaan antaa voimia liikkua, huolehtia arjen rutiineista, pärjätä vaikeissa elämäntilanteissa sekä pitää itsestä ja läheisistä huolta.

”Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse pärjätä yksin. Monet järjestöt ja verkostot ovat poikkeuksellisen kevään ja alkukesän aikana suunnanneet omaa työtään ikäihmisten auttamiseen. Olemme MIELI ry:ssä kantaneet huolta sekä kotona karanteenissa olleiden että palvelu- ja hoivayksiköissä eristetyissä olosuhteissa asuvien ikäihmisten mielenterveydestä. Tästä huolesta syntyi Hyvä Mieli –pohdintoja mielen hyvinvointiin –lahjakirja”, sanoo Mirja Erlund.

Kirjan ensimmäinen painos on loppuunvarattu ja kirjat on toimitettu jaettaviksi. Lisäpainoksen mahdollisuutta ja tarvetta pohditaan syksyllä kiinnostuksen ja saadun palautteen perusteella.

Hyvä Mieli – pohdintoja mielen hyvinvointiin -kirja on laadittu MIELI Suomen Mielenterveys ry:n Liikkuva mieli ikääntyessä -hankkeessa, jota rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeen tavoitteena on edistää ikäihmisten mielen hyvinvointia sekä tukea arkiliikuntaa ja liikkuvaa elämäntapaa. Kirja välittää tietoa mielenterveyden merkityksestä fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisessä ja johdattelee pohtimaan oman mielen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä.

Lisätiedot: asiantuntija Mirja Erlund, MIELI ry, mirja.erlund@mieli.fi tai puh: 040 1434 411. Kirjasta kiinnostuneet voivat jättää yhteystietonsa sähköpostilla mirja.erlund@mieli.fi.

Sivua muokattu 30.6.2021

Ota yhteyttä


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: