Siirry sisältöön

MIELI ry tukee kuntia mielenterveyden edistämisessä

MIELI ry on käynnistänyt Hyvän mielen kunta -hankkeen mielenterveysosaamisen lisäämiseksi kunnissa. Hanke tukee osaltaan vuosille 2020-2030 laaditun kansallisen mielenterveysstrategian toimeenpanoa.

Mielenterveyden edistäminen kuuluu kunnan tehtäviin. Sote-uudistuksen myötä kuntien terveyden edistämistyö on uusien haasteiden edessä. Hyvän mielen kunta -hanke tukee kuntia toteuttamaan mielenterveyden edistämistyötä. Keskeinen työkalu on MIELI ry:n kehittämä ​​Hyvän mielen kunnan tarkistuslista​. Hanke toteutetaan yhdessä 22 kunnan ja kolmen hyvinvointialueen (Kainuu, Pohjanmaa ja Pohjois-Savo) kanssa vuosina 2021-23.

Hankkeen tavoitteena on, että osallistuville kunnille syntyisi kokonaismallli mielenterveyden edistämiseksi ja päihdehaittojen ehkäisemiseksi, ja että kunnat ovat ottaneet käyttöön konkreettisia työkaluja mielenterveyden edistämiseksi. 

Tutustu hankesuunnitelmaan:

Hankkeen rahoittaja on sosiaali- ja terveysministeriö. Katso ministeriön tiedote.

Sivua muokattu 8.1.2022

Ota yhteyttä


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: