Siirry sisältöön

Uusi mielilahjoitus.fi-sivusto kokoaa yhteen eri tavat tukea mielenterveyttä Suomessa

Sivustolle on kerätty kaikki tavat, joilla yksityishenkilöt ja yritykset voivat tukea MIELI ry:n työtä mielenterveyden hyväksi Suomessa.
Kaksi nuorta

Mielilahjoitus.fi-sivustolta löydät kaikki keinot, joilla MIELI ry:n toimintaa ja suomalaista mielenterveyttä voi tukea. Sisällöt löytyivät aikaisemmin osoitteesta mieli.fi/lahjoita.

Uudelle sivustolle pääsee mieli.fi-sivustolta oikeasta yläreunasta Lahjoita-painikkeen kautta.

Tee kertalahjoitus tai tule kuukausilahjoittajaksi

Yksityishenkilö voi tukea MIELI ry:n toimintaa esimerkiksi tekemällä kertalahjoituksen tai ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi.

Lisäksi voit mm. perustaa oman Mielipotti-keräyksen, kerätä varoja Facebookissa tai järjestää oman tapahtuman mielenterveyden hyväksi.

Yrityksille monta tapaa tehdä yhteistyötä

Yritykset voivat myös tehdä kertalahjoituksen mielenterveystyölle. Lahjoituksesta voi halutessaan tilata laskun. Tarjoamme myös monia erilaisia yhteistyön muotoja, kuten Mielinauha-kampanjaan osallistumisen.

Tänä jouluna kutsumme sinut ja yrityksesi mukaan nuoren mielen tukijoukkoihin. MIELI ry:n joululahjoitussivusto avautuu viikolla 43 osoitteessa mielilahjoitus.fi.

Sivua muokattu 27.10.2023

Ota yhteyttä

Maria Rahikka

Varainhankintapäällikkö
+358 40 547 6511
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: