Siirry sisältöön

Miesten viikolla MIELI ry kannustaa miehiä puhumaan mielenterveydestä

Miesten kynnystä hakea apua mielenterveyden haasteisiin on madallettava. Vaikka sukupuolten välillä ei ole eroja mielenterveyshaasteissa, MIELI ry:n kriisipalveluissa miesasiakkaita on vain kolmannes. Miesten viikolla 7.−13.11. MIELI ry haluaa lisätä positiivista puhetta miesten mielenterveydestä ja kannustaa hakemaan apua. Uuden Mielen puolikkaat -podcastsarjan käynnistää Mika Aaltola.

Kriisipuhelimeen tulleiden soittojen määrä on ollut pandemian ja sen jälkeisen ajan jatkuvassa kasvussa.  Erityisesti alle 30-vuotiaiden soittojen määrä on noussut. Miessoittajien osuudessa ei sen sijaan ole korona-aikanakaan tapahtunut muutosta.

MIELI ry:n Kriisipuhelimen, kriisivastaanoton ja Itsemurhien ehkäisykeskuksen asiakkaina miehet ovat aliedustettuina: heitä on vain noin kolmannes kaikista asiakkaista.

MIELI ry:n kyselyn (2021) mukaan miehet empivät avun hakemista, koska epäilevät, ovatko omat huolet riittävän vakavia. Esteenä on myös perinteinen miehen malli. Osalle kynnystä nostaa auttajien naisvaltaisuus.

Saimaan kriisikeskuksen johtaja, miestyön asiantuntija Juho Heikka painottaa, että avun hakemista ei kannata jäädä pohtimaan vaan toimia heti, kun siltä vähänkään tuntuu.

”Kannattaa hakea apua jo silloin, kun herää tunne tai ajatus siitä, tarvitsenko apua vai en. Liikkeellä ei voi olla liian ajoissa, kun kyseessä on oma ja sitä kautta ehkä muidenkin hyvinvointi”, Heikka sanoo.

Eniten haetaan apua ahdistuneisuuteen

MIELI ry:n palveluista miehet hakevat eniten apua Kriisipuhelimesta, jossa on käyty tammi-lokakuussa reilut 19 600 keskustelua miesten kanssa. Vuonna 2022 eniten ovat soittaneet 30−40- sekä 51−63-vuotiaat, yleisimpänä syynä paha olo ja erityisesti ahdistuneisuus. 40−50-vuotiaat miehet soittavat myös ihmissuhdeongelmien vuoksi. Yli 64-vuotiaiden soittojen syynä on usein yksinäisyys.

MIELI ry:n kriisivastaanotolle miehet hakeutuvat eniten ihmissuhdeongelmien takia. Muita syitä ovat paha olo, arjessa selviytymiseen liittyvät haasteet, läheisen kuolema tai maahanmuuttoon liittyvä kriisi. Kriisivastaanotolle voi hakeutua maksutta ja ilman lähetettä 22 kriisikeskuksessa ympäri Suomen.

Miesten mielenterveydestä on tärkeää puhua, koska miesten itsemurhakuolleisuus on suurempaa kuin naisten. Miesten osuus itsemurhan tehneistä on lähes kolme neljäsosaa. Itsemurhien ehkäisykeskuksen asiakkaita suurin osa on 18-29-vuotiaat miehiä ja naisia. Itsemurhien ehkäisykeskus antaa tukea itsemurhaa yrittäneille ja heidän läheisilleen sekä itsemurhan tehneiden omaisille.

Mielen huoltaminen on arkisia tekoja

Miesten viikkoa vietetään isänpäivää edeltävällä viikolla 7.-13.11. Tänä vuonna MIELI ry haluaa lisätä myös positiivista puhetta miesten mielenterveydestä. Vaikka avun hakeminen voi olla haastavaa, monet miehet pitävät huolta mielenterveydestään tietämättään esimerkiksi urheilemalla, ottamalla omaa aikaa, kuuntelemalla musiikkia ja viettämällä aikaa perheen kanssa. Moni mies myös tukee toisten ihmisten hyvinvointia ystävänä, puolisona, vanhempana tai turvallisena aikuisena.

”Hyvinvoinnin vahvistaminen on hyvin arkisia ja pieniä, yksinkertaisia ja jopa itsestään selviä asioita. Teemme näitä tekoja ja valintoja päivittäin, niitä sen enempää ajattelematta. Tiedostamalla asioiden vaikutuksen hyvinvointiimme, voimme vahvistaa omaa jaksamistamme”, Heikka sanoo.

Mika Aaltola avaa Mielen puolikkaat -podcastin

Miesten viikolla MIELI ry julkaisee uuden podcast-sarjan nimeltään Mielen puolikkaat. Podcast-sarjassa kaksi ihmistä pysähtyy puhumaan mielenterveydestä ja siitä, mikä kannattelee ja tuo merkitystä elämään.

Ensimmäisen jakson vieras, Ulkopoliittisen instituutin johtaja, dosentti ja kirjailija Mika Aaltola puhuu sunnuntain isänpäivän kunniaksi erityisesti vanhemmuudestaan. Aaltolasta tuli tämän vuoden huhtikuussa isä 53-vuotiaana. Mielen puolikkaat -podcast ilmestyy jatkossa kerran kuukaudessa.

Mielenterveystaidoista on hyötyä kaikille. MIELI ry haluaa puhutella miesten viikolla kaikkia miehiä, mieheksi itsensä kokevia ja sellaisia, jotka pohtivat omaa miehuuttaan.

Lisätiedot

Juho Heikka
Saimaan Kriisikeskus, kriisikeskusjohtaja
juho.heikka@mieli.fi
050 555 1044

Viivi Virtanen
Viestinnän asiantuntija
viivi.virtanen@mieli.fi
050 380 1482

Sivua muokattu 11.11.2022


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: