Siirry sisältöön

Mistä on kyse Kanrestan pääomalainassa?

Ilta-Sanomat uutisoi perjantaina 5.9., että MIELI ry on alaskirjannut puolet pääomalainasta, jonka se on myöntänyt Kanresta Oy:lle. Mistä tapauksessa on kyse?

Kanresta on ravintola-alalla toimiva yhteiskunnallinen yritys, jonka omistaa Suomen Kansanterveysyhdistys. Yhdistyksen jäseninä on neljä sosiaali- ja terveysalan järjestöä, joista MIELI ry on yksi.

Kanresta on osa järjestöjen varainhankintaa, ja se on tuottanut tärkeää lisärahoitusta vuosikymmenten ajan. Kun Kanrestan kannattavuus kärsi koronan takia, myönsivät sen taustajärjestöt yritykselle pääomalainan toiminnan jatkamiseksi.

Pääomalainaan käytettiin omaa varallisuutta

MIELI ry käytti pääomalainaan omaa varallisuuttaan, jota on kertynyt vuosikymmenien aikana sijoitustuotoista ja omaisuuden myynnistä. Järjestöllä on omaa varallisuutta puskurina turvaamassa toimintaa yllättävien tilanteiden varalle. Niin on kaikilla vastuullisilla organisaatioilla.

Lainan myöntämisen taustalla olivat huolelliset laskelmat siitä, että yritys pystyy vaikeiden vuosien jälkeen toipumaan ja maksamaan pääomalainan takaisin.

Pääomalainaan ei ole käytetty avustuksia tai lahjoituksia.

MIELI ry oli alun perin varautunut siihen, että lainan takaisinmaksu alkaa vuonna 2026. Nyt sen arvioidaan alkavan 2028–2029. Sen takia MIELI ry on hyvän kirjanpitokäytännön mukaisesti kirjannut vuoden 2024 tilinpäätöksessä alas puolet lainasta.

MIELI ry uskoo, että Kanresta alkaa taas tuottaa rahaa omistajilleen, kun se pääsee vaikeiden aikojen yli. Olisi taloudellisesti lyhytjännitteistä ajaa voittoa tuottanut yritys alas väliaikaisten hankaluuksien vuoksi.

Harhaanjohtavaa uutisointia ja somekeskustelua

Kanresta oli viimeksi uutisissa vuoden 2024 loppupuolella, kun X-alustalla levitettiin pääomalainasta virheellisiä väitteitä. Myöhemmin Ilta-Sanomat uutisoi keskustelusta.

Kyseisen jutun otsikko leviää yhä kuvakaappauksina netissä ja luo virheellistä käsitystä, että MIELI ry olisi lainannut avustuksia tai lahjoituksia yritykselle. Tämä ei pidä paikkaansa. Avustukset ja lahjoitusvarat käytetään aina siihen toimintaan, johon ne on pyydetty.

MIELI ry:n taloushallinto on tarkastettu säännöllisesti ja kaikista taloutta koskevista tarkastuksista on saatu hyvät arviot.


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: