Lasse Mellberg alias Redrama: ”Nyt elämä tuntuu lahjalta”

”Minulla oli useamman vuoden kestänyt blokki musiikin tekemisessä. Tekemisen ilo hiipui ja fiilis katosi. Uupumus oli kasautunut vähitellen, enkä enää nauttinut studiotyöstä.

Helvetin vaikeaa oli myös, että kroppa ei ole jaksanut samaa kuin aiemmin. En ole voinut liikkua kuten ennen ja saada endorfiineja sillä sykkeellä kuin halusin.

Aina aiemmin, kun olin väsynyt ja alamaissa, musiikki oli ollut se, mihin olin pystynyt luottamaan, ja mikä oli tuonut hyvän olon.

Tyttöystäväni Katri sanoi, että minun pitäisi vain mennä tekemään jotain studioon, ilman mitään oletuksia, että pitäisi saada aikaan tietynlaista, ja ilman odotuksia tuotantoyhtiöltä.

Kertosäe Light-biisiin syntyi tosi nopeasti. Se kertoo siitä, että tyttöystävä sanoi, etten ole kadottanut mun valoa, se on vielä tallella.

Usein kun sanat ja melodia ovat tulleet kuin itsestään, ilman vääntämistä, biisistä on tullut hyvä.

Uuden luominen on ollut terapiaa

Olen aina viihtynyt hyvin yksin, musiikkia tehden. Rakastan omaa aikaa, sitä, että saan itse tehdä, omissa oloissani.

Aloin soittaa kitaraa 8-vuotiaana ja säveltämään 12-vuotiaana. Toiseen levyyn, eli vuoteen 2004 asti tein kaikki yksin. Säveltämisen lisäksi soitin kaikki instrumentit ja tuotin musiikin.

Musiikki on ollut minulle pakopaikka, mutta ei huonoa pakenemista. Itse prosessi, uuden luominen on ollut terapiaa, ei se kaikki muu, mikä kuuluu julkiseen työhön artistina.

Vaikka olenkin käsitellyt musiikin kautta paljon menetyksiä, myös positiivisen kautta syntyy paljon. Light-biisi on esimerkki siitä.

Uskon, että hyvää musiikkia syntyy vain, jos puhuu totta. Kautta musiikin historian isoimmat jutut ovat syntyneet totuudesta. Toisaalta uskon siihenkin, että musiikin tekemistä voi verrata mihin tahansa taitoon. Se on käsityötä.

Musiikki on minulle elinehto. En tule koskaan lopettamaan tai jäämään eläkkeelle. Vaikka en enää voisi elättää musiikilla itseäni, se pysyisi mukana harrastuksena loppuun asti.

Omien rajojen oppiminen on hidasta

Olin tehnyt ihan liikaa töitä, mutta vielä isompana syynä oli se, että olin kasannut itselleni paljon henkilökohtaisia odotuksia; piti olla täydellinen ystävä, täydellinen puoliso, täydellinen veli ja setä kahdelle veljenpojalle.

Itse rakensin itselleni velvoitteita ja laiminlöin itseäni. Se on vieläkin asia, jonka kanssa kamppailen. Uupumusasia on opettanut huomioimaan, että kaikella on rajansa.

Olen hakenut apua, ja käynyt terapiassa puolitoista vuotta. Transaktionaalisessa analyysissa opettelemme yhteyttä omaan kehoon ja tunteisiin. Käymme läpi myös lapsuutta ja muutakin, mikä on vaikuttanut minuun elämän varrella.

Vaikka yhteys terapeutin kanssa on toiminut hyvin, omia rajoja oppii tosi hitaasti. Kun on nelikymppinen, uudet tavat eivät synny hetkessä. Vaikka jo nyt on tapahtunut iso muutos, välillä putoan takaisin vanhoihin malleihin.

Alkoholia täsmälääkkeeksi herkkyyteen

Teininä aloitin päihteiden viikonloppukäytön. Nyt ymmärrän, että juominen oli humalahakuista ensimmäisistä kerroista asti. Silloin juominen ei kuitenkaan ollut kehittynyt vielä niin pahaksi, eikä ollut itsetuhoista.

Yli parikymppisenä alkoi mennä yhä lujempaa ja lujempaa, ja 23-vuotiaana olin kehittänyt jonkinasteisen alkoholismin.

Alkoholi oli täsmälääke herkkyyden turruttamiseen: sen avulla ei tarvinnut tuntea eikä välittää niin paljon. Empatiahanani ovat liian isolla, kuten ystävänikin ovat sanoneet.

Yritin olla raittiina omin päin, ilman minkäänlaista apua, ja aika hyvällä menestyksellä. Kahdeksankymmentä prosenttia ajasta korkki pysyi kiinni. Tahdonvoimalla ja väkisin hoidin elämääni kuntoon.

Se ei toiminut. Sain työasioita eteenpäin ja velkoja hoidettua, pidin kämpän siistinä, ja sitten mokasin taas, lähdin juomaan. Juomaputket kestivät pari kolme päivää, korkeintaan viikon.

Mikä tahansa ryyppyputki saattoi olla viimeinen

Raitistuin 32-vuotiaana vertaistuen avulla, mutta ensin minun piti löytää pohja ja murtua. Lukemattomat kerrat aiemmin luulin, että olin jo siinä pisteessä. Henkinen olotila oli niin kamala, että ajattelin, että sen oli pakko loppua.

Oli hetkiä, jolloin olin menettänyt omasta näkökulmasta kaiken. Kolmen kuukauden vuokra oli rästissä ja ulosotossa melkein satatuhatta. Vaikka ne olivat vain asioita, samalla menetin täysin elämänhaluni.

Elokuussa 2010 olin lopulta siinä pisteessä, että en pystynyt enää kuvittelemaan jatkoa. Molemmat vaihtoehdot olivat yhtä pahoja: oli sietämätön ajatus olla juomatta, ja yhtä sietämätöntä ajatella, miten elämä jatkuu, jos juon.

Pelottavin oli kolmas vaihtoehto, että tapan itseni. Se oli tosi lähellä. Tiesin itse, että leikin sen asian kanssa, ja mikä tahansa ryyppyputki olisi saattanut olla viimeinen. Se, että kuolema oli niin lähellä, muutti lopulta kaiken.

Veljen kuolema siirtyi musiikkiin

Kolme kuukautta raitistumiseni jälkeen pikkuveli kuoli tapaturmaisesti. Olimme pyörineet samoissa sosiaalisissa kuvioissa ja myös dokailleet yhdessä. Se oli tosi kova isku. Muistot hänestä nostavat edelleen esiin surua.

Ympärillä oli onneksi tukiverkko, ihmisiä, jotka ymmärsivät.

Veljen kuolemaa käsittelin eniten musiikin kautta. Aloin tehdä biisejä kolme viikkoa kuoleman jälkeen, ja jatkoin seuraavat kaksi vuotta. Syntyi eniten biisejä, mitä olen koko uran aikana kirjoittanut.

Raitistuminen on niin iso käännekohta elämässäni, että mikään muu ei pääse lähelle. Sen myötä kaikki muuttui. Veljen menetyskin osuu siihen tosi lähelle.

Entisessäkin elämässä oli huikeita kokemuksia. Vaikka muistoihin kouluajoista ja kavereista liittyy alkoholinkäyttöä, myös paljon hauskaa. Kaikki unelmat toteutuivat. Sain ensimmäisen levyn ulos, sain kiertää Eurooppaa, tehdä keikan Jenkeissä.

Menetyksistä nousi vanha sielu

Raitistumisen myötä sain kuitenkin uuden elämän. Vaikka olen tehnyt itsekin paljon töitä uudenlaisen elämän eteen, rehellisesti tuntuu siltä kuin olisin saanut lahjan.

Ajattelin, mikä tuuri minulla oli ollut, kun kävin raitistumisen jälkeen testeissä lääkärillä, eikä pahempaa fyysistä vahinkoa löydetty. Luovaa työtäkin pystyin tekemään eri tavalla.

Mutta vaikka olin luullut, että raitistuminen ratkaisee kaiken, uupumuksen myötä ymmärsin, ettei se mennytkään niin. Sen jälkeen on pomppinut kaikenlaisia juttuja esiin. Kun olin paennut omia tunteita, olin samalla paennut asioita, joita en ollut halunnut kohdata.

Samalla olen kuunnellut ja oppinut kuuntelemaan muita. Minulla on myös biisejä, joissa olen muotoillut oman jutun toisen ihmisen tarinaksi. Puen ne mieluummin sanoiksi sillä tavalla kuin että puhuisin aina itsestäni käsin.

Se, että on niin pienestä kiinni, etten olisi enää täällä, on muuttanut minut ihmisenä. Voin olla mieleltäni vanhempi kuin joku kuusikymppinen. Menetykset ovat tehneet minusta vanhan sielun.

Siinä on myös jotain tosi hyvää, että kun on kerran kokenut pohjan, ja ryöminyt siitä jotenkin pois, monet asiat eivät enää pelota.

Se ei tarkoita, että olisit kova jätkä. Mutta kun paineet lähtevät nousuun, on voimaannuttavaa muistaa, mistä tulen.”

TEKSTI: ELLEN TUOMAALA

Sivua muokattu 15.9.2023