Mielenterveystaitoja vahvistetaan kouluttamalla

Artikkeli on julkaistu alunperin Opintokeskus Siviksen sivuilla (uusi välilehti).
”Mielenterveystaidot ovat kansalaistaitoja”, toteaa MIELI ry:n aikuisten mielenterveystyön päällikkö Tiina Lumijärvi.
Opintokeskus Siviksen jäsenjärjestön MIELI ry:n toiminta kiteytyy eri-ikäisten ihmisten mielenterveyden edistämiseen.
Järjestö tarjoaa vaikeassa tilanteessa oleville monenlaista tukea, kuten kriisiapua ja vertaistukiryhmiä. Kriisikeskuksissa eri puolilla Suomea päivystetään kriisipuhelimessa ja chatissä sekä annetaan tukea kasvokkain. Kriisikeskuksissa toimivia vapaaehtoisia tukihenkilöitä koulutetaan yhteistyössä Siviksen kanssa.
”Tarkoituksena on lisätä tunnetta siitä, että yksilöillä on mahdollisuus vaikuttaa.”
MIELI ry:n kaikilla koulutuksilla on yhteinen tavoite: lisätä ja vahvistaa mielenterveysosaamista. Järjestö toteuttaa koulutuksia sekä ammattilaisille, kansalaisjärjestöissä toimiville että tavallisille kansalaisille.
”Koulutusten yhtenä tarkoituksena on lisätä yksilöllistä ja yhteisöllistä toimijuutta, tunnetta siitä, että yksilöillä ja yhteisöillä on mahdollisuus vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen”, Lumijärvi summaa.
Ohjaajakoulutuksen käyneet levittävät mielenterveysosaamista
Siviksen kanssa yhteistyössä toteutetaan Mielenterveyden ensiapu®1 -ohjaajakoulutuksia. Kahden opintopisteen laajuisesta koulutuksesta on tehty yhteistyössä Siviksen kanssa myös opintopisteytetty koulutusmalli (uusi välilehti).
”Ohjaajakoulutuksessa osallistujat saavat valmiudet koulutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Sitä harjoitellaan käytännössä jo ohjaajakoulutuksen aikana.”
Mielenterveyden ensiapu®1 -peruskoulutuksessa keskitytään hyvinvoinnin edistämiseen vahvistamalla voimavaroja. Koulutus rohkaisee osallistujia huolehtimaan omasta, läheisten ja yhteisönsä mielen hyvinvoinnista sekä toimimaan tilanteissa, joissa tarvitaan mielen joustavuutta. Näitä sisältöjä syvennetään ohjaajakoulutuksessa.
”Ohjaajakoulutuksen suoritettuaan osallistujalla on oikeus ja pätevyys järjestää koulutuksia. Koulutetut ohjaajat tekevät merkittävää mielenterveyttä vahvistavaa ja ongelmia ennaltaehkäisevää työtä, joka on sekä inhimillisesti että taloudellisesti perusteltua.”
”Koulutetut ohjaajat tekevät merkittävää mielenterveyttä vahvistavaa työtä.”
Ohjaajia on koulutettu vuosien varrella reilut 800 ja heistä tällä hetkellä noin puolet ohjaa koulutuksia aktiivisesti eri puolilla Suomea.
Koulutuksen kehittäminen on jatkuva matka
MIELI ry on viime vuosina kehittänyt koulutustoimintaansa aktiivisesti. Yhdessä Siviksen kanssa on luotu järjestön koulutusstrategia sekä panostettu osaamislähtöisyyteen.
Sivis toteutti myös Mielenterveyden ensiapu®1 -ohjaajakoulutuksen laadunarvioinnin, joka on ollut monella tavalla hyödyllinen kokemus.
”Ulkoinen arviointi on vaikuttavampaa kuin pelkkä itsearviointi. Saimme palautetta koulutuksen hyvistä käytännöistä ja laatutekijöistä, mutta myös kehittämiskohteista”, toteaa Lumijärvi.
”Tärkeintä on varmistaa osallistujanäkökulma, kun koulutusta kehitetään.”
Entä mitä oppeja koulutuksen kehittämisen matkalta on tarttunut mukaan?
”Koulutuksen kehittämisen pitää olla jatkuvaa ja suunnitelmallista, oman koulutusstrategian mukaista. Tärkeää on myös varmistaa, että osaamislähtöisyys ja osallistujanäkökulma ovat etunenässä, kun koulutusta lähdetään kehittämään.”