Sami Kieksi: ”Olen käynyt monesti pohjalla, mutta aina olen kömpinyt ylös”
”Eräänä päivänä isä seisoi koulun pihalla. Ensimmäinen ajatukseni oli, että äidille on tapahtunut jotain pahaa. Vanhempien avioeron jälkeen välini isään olivat kylmenneet. Nyt hän oli siinä ja sanoi: Muutat poika kanssani Kemijärvelle. Tavarat on pakattu autoon.”
Sami oli 11-vuotias. Muutto oli neljäs, mutta se oli vasta alkua.
”Olen asunut 13 paikkakunnalla ja muuttanut lähes 40 kertaa. Nyt 27-vuotiaana tuntuu, että olen löytänyt kotiin.”
Sitä ennen elämä sivalsi monta kertaa.
Perhe
Samin varhaislapsuus sujui onnellisesti Pohjois-Ruotsissa Karungin kylässä Suomen rajan tuntumassa. Sitten elämä kääntyi.
”Äidin mielenterveys alkoi horjua. Hän masentui, joi, käytti lääkkeitä ja karkaili kotoa. Ei isä ollut huono tai väkivaltainen, mutta hän oli Lapissa kovan kasvatuksen saanut mies. Kun äidin psyyke ei enää kestänyt, hän lopetti suhteen. Olin kuusivuotias.”
Hieman eron jälkeen äidin elämään tuli uusi mies ja Sami sai isäpuolen. Alku meni hyvin, ja pariskunnalle syntyi kaksi lasta, myöhemmin kolmas. Suhde muuttui väkivaltaiseksi.
”Äiti alkoi taas juoda. Kouluni meni alamäkeen ja poissaolot lisääntyivät, koska huolehdin pienemmistä sisaruksista.”
Luokan parhaimpiin kuulunut Sami putosi nollille. Alkoi toinen kierre.
Koulukiusattu
Kiusaaminen alkoi, jatkui ja Sami antoi sen jatkua. Hän sulkeutui.
”Olin kotona nähnyt ja kokenut paljon rankempaa ja ajattelin, että kiusatkaa, ette ymmärrä mitään elämästäni.”
Kerran naksahti.
”Löin kiusaajaa, hän kaatui, satutti päänsä ja pyörtyi. Pelästyin ja tilanne pysähtyi. Vasta nyt opettajat havahtuivat kiusaamiseen.”
”Valkoisen raivon patoaminen ei ole tervettä, sillä on vakavat seuraukset. En missään nimessä kannusta väkivaltaan, mutta joskus takaisin maksaminen on ainoa keino pysäyttää kiusaaja.”
Sami muutti isän työn perässä paikkakunnalta toiselle ja uusiin kouluihin.
Kiusaaminen alkoi aina.
”Kun tulin uutena, minua koeteltiin henkisesti ja fyysisesti. Halusin ansaita paikkani ja suostuin lähes kaikkeen, mitä kiusaajat ehdottelivat. Olin kuin koira, jota koulutettiin porukan sääntöihin. Mutta olin itsekin aika villi ja värikäs.”
Sami ajautui uudessa koulussa aina samanlaisiin porukoihin.
”Sain heihin paremmin yhteyden, koska meillä oli samoja rankkoja kokemuksia. Toisaalta ajattelin, että jos pystyn jotenkin ohjailemaan heitä, voin myös auttaa heikompia kiusattuja oppilaita. Heikompien suojelu oli perua lapsuudesta äidin suojelemisesta.”
Kun isän kanssa oli muutettu taas kerran ja kiusaaminen jatkui, Sami teki päätöksen.
”Yhdeksättä luokkaa en enää siinä koulussa kävisi. Jos isä ei muuttaisi pois, muuttaisin yksin. Muuten vajoaisin vielä syvemmälle.”
Kamppailulajit
Sami haaveili kamppailulajeista. Hän halusi mestariksi, jotta pystyisi puolustamaan itseään ja heikompia.
”Aloitin karaten, mutta japanilainen budolaji Taido kiinnosti enemmän. Sen elämänfilosofia oli lähellä minua.”
12-vuotias ei kuitenkaan päässyt aikuisten seuraan harjoittelemaan. Sami ei antanut periksi. Vuoden päästä hän kokeili uudelleen, ja silloin valmentaja otti mukaan, vaikka muut olivat aikuisia. Sami kehittyi, hänet valittiin Lapin parhaaksi lajin harrastajaksi ja hän sai komean kiertopalkinnon. 14-vuotiaana hän valmensi lähes saman ikäisiä junioreita.
”Olin kovassa kunnossa. Taidossa opin hallitsemaan mieltäni ja purkamaan aggressiot turvallisesti.”
Selviytyjä
Sami ei koskaan pyytänyt apua tai puhunut ulkopuolisille vaikeuksistaan.
”Äidin kanssa oli lapsuudessa sovittu, mistä saa puhua ja mistä ei. Äiti pelkäsi menettävänsä minut, jos sosiaaliviranomaiset tietäisivät totuuden. Minusta kehittyi kätkijä, puhuin, mutta kipeimmät kohdat pidin sisällä. Olin aika hyvä valehtelija, mutta valehtelin, koska halusin suojella äitiä.”
”Olen selviytynyt, sillä minulla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Minun on aina pitänyt huolehtia muista. Kun isä sairastui syöpään, tuntui, että se oli jo liikaa. Siitäkin selviydyttiin.”
Vain yhden kerran Sami oli lyödä hanskat tiskiin.
”Olin äidillä käymässä ja hänellä oli meno. Jäin kotiin 2- ja 3-vuotiaiden pikkusiskojeni kanssa.”
Olo melkein salpautui, kun äitiä ei kuulunut. 11-vuotias Sami vaihtoi vaippoja, antoi lapsille ruokaa, hyssytteli ja valvoi yön toisensa perään. Kului neljä vuorokautta.
”En voinut soittaa kenellekään, enkä tiennyt, mitä äidille oli tapahtunut. Silloin psyyke oli niin kovilla, että mietin, hyppäänkö yhdeksännestä kerroksesta. Mutta en voinut jättää pikkuisia.”
Käänne
Elämä kääntyi parempaan Tampereella, Samin äiti sai apua vaikeuksiinsa ja Samin arvosanat nousivat kohisten.
Äiti kuitenkin ikävöi pohjoiseen jääneitä lapsiaan ja muutti sinne.
”Halusin jäädä Tampereelle. Äiti tuki ja auttoi minua päätöksessäni. Se oli iso teko häneltä. Sosiaaliviranomaiset arvioivat, että olin 16-vuotiaana kypsä asumaan yksin.”
Sami halusi näyttelijäksi tai media-alalle. Onni potkaisi, mutta ei ilman sinnikästä työtä. Iso rooli Tampereen teatterin Hullu kuningas -näytelmässä oli jotain, mitä hän ei voinut uskoa todeksi.
”Minä, Tampereen teatterin päänäyttämöllä.”
Seuraava askel oli Tampereen Työväenteatterin näytelmä Komisario Koskinen.
”Samalla opiskelin ammattikoulussa media-assistentiksi, olin harjoittelijana isoissa tuotantoyhtiöissä ja valmistuin hyvin arvosanoin. Nyt aukenivat ovet Yleisradioon kameramieheksi. Tein kuusi vuotta töitä Ylelle ja olin mukana isoissa tuotannoissa kuten Euroviisuissa. Myös muut tuotantoyhtiöt tulivat tutuiksi. Sitten perustin oman yrityksen. Minua on aina kiinnostanut vastuu, se imee eteenpäin.”
Somepersoona
”Olen käynyt pohjalla monta kertaa, mutta aina olen kömpinyt ylös.”
Sami Kieksi tunnetaan nyt nuorten auttajana, yrittäjänä ja somepersoonana. Monille nuorille hän on idoli, mutta samalla kuin veli, jolle voi purkaa elämäänsä.
Nyt hän on tienristeyksessä. Toinen polku on yrittäjän työ, joka tuo leivän pöytään. Toinen on yhä enemmän aikaa vievä vapaaehtoistyö ja nuorten auttaminen.
”Minun on selkeästi linjattava, kummassa roolissa kulloinkin olen.”
Isä ja äiti
”Isä katselee uraani hieman kauhistellen: onko tuo nyt ihan viisasta. Silti hän tukee minua. Äiti puolestaan on aina uskonut kaikkiin juttuihini ja kannustanut eteenpäin.”
”Läheiset asuvat pohjoisessa ja minä Tampereella. Olen löytänyt oman rakkaan ja monen muuton jälkeen olen kotona.”
Julkaistu Mielenterveys-lehdessä 4/17
Kuvat: Julius Konttinen / Selviytyjät
Sivua muokattu 18.7.2024