Siirry sisältöön

Unien ymmärtämistä ja ohjaamista voi oppia

Unien ymmärtäminen ja ohjaaminen ovat opittavissa olevia taitoja, joiden kautta traumoille tai vaikeuksille voi rakentaa mielessä myönteisen ratkaisun, kertoo uniryhmien vetäjä, psykoterapeutti Monica Halinen.
Monica Halinen käyttää unien tulkintaa psykoterapiatyöskentelyssä ja vetämissään uniryhmissä.

Alitajunta unisymbolien varastona

Sigmund Freudin kehittämä psykoanalyysi nosti 1800-1900-lukujen taitteessa unet ja unisymbolit minuuden ja mielen ymmärtämisen välineeksi. Freud otti käyttöön käsitteen alitajunta, joka tarkoitti tiedostamattomien tunteiden ja merkitysten, myös unisymbolien varantoa.

Kun kaikki muistot ja kokemukset, tai torjutut, traumaattiset kokemukset eivät Freudin mukaan mahdu tietoiseen mieleen, ne siirtyvät osaksi alitajuntaa, ei-tietoista mieltä. Eräs tapa avata alitajuntaa on juuri unien tulkinta.

Freudin oppilas Carl Gustaf Jung taas puhui kollektiivisesta alitajunnasta, eli ihmisyyden yleisinhimillisestä perusolemuksesta yhtenevine symboleineen.

Psykoanalyysi jätti käyttämättä unien potentiaalin traumatyössä

”Uraauurtavasta työstään huolimatta Freud teki karhunpalveluksen esittämällä, että unia ymmärsi parhaiten ulkopuolinen asiantuntija eli psykoanalyytikko, eivätkä ihmiset voineet olla itse omien uniensa parhaita asiantuntijoita”, kritisoi psykoterapeutti, uniryhmien vetäjä Monica Halinen

”Psykoanalyysissa ajatellaan, että traumaattisia kokemuksia voidaan käsitellä niihin uppoamalla. Unien ohjaaminen on jäänyt vieraaksi, joten psykoanalyysi on jättänyt käyttämättä mahdollisuuden tukea traumatyöskentelyä unien avulla”, Halinen muistuttaa.

Senoi-heimolle unien ohjaaminen on kansalaistaito

Malesian ja Filippiinien viidakoissa asuville senoi-kansalle unien pohtiminen ja ohjaaminen on opittavissa oleva kansalaistaito. Unia käytetään myös kyläyhteisön päätöksenteon perustana.

”Senoi-heimon unityöskentely on vastakkainen psykoanalyysin näkemykselle. He haluavat hyödyntää unissa piilevän mahdollisuuden hallita uhkaavia kokemuksia ja selviytyä haavoittavista asioista”, avaa Halinen.

”Senoit esimerkiksi vaativat unessa hyökkääjältä korvausta, eivätkä jää uhriksi. Itselleen voi hankkia uniystävän, suojelevan, lahjoja antavan mielikuvitushahmon.”

”Myös traumatyössä on tärkeää nähdä unien loppu uudella, myönteisellä tavalla. Kun valveilla kuvittelee unelleen myönteisen ratkaisun, se siirtyy yleensä uniin ja sitä kautta alitajuntaan sekä tietoiseen olemiseen”, Halinen kertoo.

Unien ohjaaminen auttaa kasvamaan rohkeaksi ja aktiiviseksi

”Senoit opettavat lapsille pienestä pitäen taitoa ohjata unia. Unista kysellään ja niistä keskustellaan aktiivisesti. Aamulla senoi-vanhemmat esittävät lapsilleen päivän tärkeimmän kysymyksen: ”Mitä unta näitte viime yönä.” He kehottavat kohtaamaan unessa vastaan tulevat vaarat, ja sama painajainen yleensä toistuu. Unennäköä voi opetella jatkamaan, vaikka kohdalle sattuisi kamalakin uni.”

Vaikka tosielämässä tiikeriä on väistettävä, unessa tiikeriä voi mennä vastaan, tappaa se, tai ystävystyä sen kanssa, senoit opettavat.

Jos säpsähtää hereille kesken unta tipahtaessaan korkealta, voi oppia valveilla kuvittelemaan, että alla odottava maa ottaakin pehmeästi ja joustavasti vastaan. Myös leijailemista ja pehmeää laskeutumista voi harjoitella mielikuvissa. Mielikuvat siirtyvät uniin.

”Unien hallinnan taidot auttavat senoi-lasta kasvamaan rohkeaksi ja aktiiviseksi. Alitajunta saa kokemuksia mahdollisuudesta vaikuttaa asioihin. Tämä siirtyy myös osaksi päivätajuntaa.”

”Kuka tahansa voi harjoitella senoiden taitoja. Unennäön ohjaaminen palvelee unennäkijän alitajunnan ja päiväminän yhdistymistä. Kun alitajunta tulee tutuksi unia ohjaamalla ja niissä toimimalla, voi valjastaa myös luovia voimavarojaan hyötykäyttöön”, rohkaisee Halinen.

Kuinka ottaa senoi-kansan unien opit käyttöön?

  1. Opettele kohtaamaan ja voittamaan unien vaaroja
  2. Pyri unissasi mielihyvään ja nautintoon
  3. Pyri löytämään ongelmille tai uhkaaville asioille myönteinen ratkaisu

Lue lisää unityöskentelystä, unipäiväkirjasta ja unien ohjaamisesta

Unia on tulkittu kautta aikojen eri kulttuureissa eri tavoin. Unille ja unisymboleille annettuja monenlaisia merkityksiä pidetään yleensä kulttuurisidonnaisina.

Unien tulkintaa on käytetty elämän ohjaamisessa, tulevaisuuden näkemisessä tai kanavana tuonpuoleiseen. Paitsi että ihmiset ovat käyttäneet unia oman elämänsä opasteina, ennen tieteen aikakautta niitä on käytetty yhteisöjä, ja jopa koko yhteiskuntia koskevassa päätöksenteossa.

Valistuksen aikakaudella, kun länsimaisittain rationaalisen tiedon merkitys korostui ja tieteellinen maailmankatsomus otti ensi askeleitaan, unien katsottiin edustavan vähempiarvoista irrationaalista maailmaa.

Paluu unien ja unisymbolien tulkinnan pariin länsimaissa tapahtui, kun Sigmund Freudin kehittämä psykoanalyysi nosti 1800-1900-lukujen taitteessa unet minuuden ja elämänhistorian ymmärtämisen välineeksi.

Sivua muokattu 15.9.2023


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: