MIELI ry:n koulutukset lisäävät mielenterveysosaamista. Järjestö on panostanut viime vuosina koulutuksen kehittämiseen. Työn tuloksena on koulutusstrategia sekä uudenlainen panostus osaamislähtöisyyteen.
Tekoäly aiheuttaa ihmisissä samaan aikaan innostusta ja huolta. Erityisesti se kuohuttaa, kun kohteena ovat nuoret ja aiheena mielenterveys. Asiantuntijat vastaavat, mitä kaikkea uudessa Sekasin-tekoälyapurissa on täytynyt ottaa huomioon.
Hyvän mielen työpaikka® -merkki on kannustin, joka rohkaisee edistämään mielenterveyttä työpaikoilla. Merkillä on todennetusti myönteisiä vaikutuksia työyhteisöjen arkeen.
MIELI ry:n asiantuntijapsykologi Mari Huhtiniemen mukaan vaikutus hyvinvointiin riippuu työntekijän yksilöllisistä tekijöistä ja organisaation toimintatavoista.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista on päätetty leikata kolmannes. Lisäleikkaukset puoliväliriihessä aiheuttaisivat vakavia heikennyksiä hyvinvointiin ja murentaisivat kansalaisyhteiskuntaa.
Tunteet liittyvät kaikkeen toimintaamme arjessa. Ne kertovat meille, mitä tarvitsemme. Ne auttavat pitämään psyykkisen ja fyysisen hyvinvointimme tasapainossa. Tunteet auttavat meitä tuntemaan yhteyttä muihin ihmisiin.
Vuoden nuorella suunnittelijalla Arttu Åfeldtilla ei ole lapsuudestaan juuri hyviä muistoja. Vasta ompelua opiskellessaan hän löysi ystäviä ja intohimonsa tehdä muotia.
MIELI ry:n kriisiavun vaikutuksia selvitettiin kriisivastaanottojen asiakkaiden kuuden kuukauden seurannassa sekä kriisipuhelimen ja -chatin yhteydenottojen lopuksi.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.