Siirry sisältöön

Vapaaehtoinen Nina Nikki: ”Toisen tilanteen myötäeläminen kiinnittää elämään”

Nina Nikki, 47, on lapsesta asti elänyt lähellä ihmisiä, joilla on ollut mielenterveyden haasteita. Läheisen menetys nuorena taas opetti, että elämä uusiutuu. Siksi mielenterveys kiinnostaa Nikkiä, ja tällä hetkellä hän toimii Solmussa-chatin vapaaehtoisena.
Vapaaehtoistyö antaa Nina Nikille energiaa ja sisältöä työn rinnalle. Kuvat: Viivi Virtanen

”Ihmisten kohtaaminen on tosi arvokasta, olipa tilanne millainen hyvänsä. Kaikki kohtaamiset ovat rakentaneet ajatusmaailmaani ja minua ihmisenä”, Nina Nikki sanoo.

Nikki on tehnyt yli 25 vuotta vapaaehtoistyötä eri järjestöissä ja toimii tällä hetkellä mm. MIELI ry:n Solmussa-chatin vapaaehtoisena. Aikuisille suunnatussa Solmussa-chatissa voi keskustella mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta. Se tarkoittaa, että Nikki kulkee chatin kautta hetken rinnalla, kun jollakin on elämässä vaikeaa.

”Koen arvokkaana lahjana sen, että joku päästää minut omaan elämäänsä kriisin hetkellä.”

Nikille palkitsevinta vapaaehtoistyössä on juuri aidot jakamisen hetket.

”Koen arvokkaana lahjana sen, että joku päästää minut omaan elämäänsä kriisin hetkellä. Se on jotain enemmän kuin sanoitettavissa oleva tunne. Toisen tilanteen myötäeläminen kiinnittää elämään, siihen, että me olemme tässä hetkessä”, Nikki kuvaa.

Nikin mukaan toivon pilkahdus nousee esiin usein samoissa hetkissä.

”Toivo löytyy toisista ihmisistä, yhteisyydestä. Siinä on jotakin maagista.”

Sisältöä elämään työn lisäksi

Solmussa-chat palvelee maanantaista torstaihin klo 15-19. Vapaaehtoinen voi päivystää milloin tahansa päivystysajan sisällä ja myös kotoaan käsin. Nikki tekee vapaaehtoisena vuoroja yleensä 1-2 kertaa kuukaudessa. Kun tutkijan hommat Helsingin yliopistossa ovat neljän aikoihin päätöksessä, Nikki suuntaa kotiinsa ja kirjautuu palveluun.

”Vapaaehtoistyö ei vie minulta energiaa vaan antaa tärkeää sisältöä elämään työn ohella”, Nikki sanoo.

Chatissa tärkeintä on pysähtyä kuulemaan. Sitä kautta pystyy paremmin vastaamaan, sanoo Nina Nikki.

Vuonna 2022 keskustelut Solmussa-chatissa kestivät keskimäärin noin 40 minuuttia. Nikki tekee keskustelun aikana muistiinpanoja ja kokoaa avainsanoja paperille. Niin on helpompi palata siihen, mitä asiakas kirjoitti aikaisemmin. Joskus tulee mykkä hetki, mutta Nikki pitää tärkeänä, että päivystäjä odottaa silloin rauhassa.

”Kun näen, että toinen kirjoittaa, otan omat kädet pois näppäimistöltä. Jos väliin kommentoi jotain, asiakkaalle voi tulla paine, että asiaa täytyy viedä toiseen suuntaan.”

”Tärkeintä ei ole se, mitä minä kirjoitan vaan se, miten kuuntelen. Mitä paremmin kuuntelen, sitä paremmin vastaan”, hän tiivistää

Kirjoittaminen riisuu ennakkoluuloista ja haastaa

Nikki on toiminut vapaaehtoisena myös MIELI ry:n Kriisipuhelimessa. Solmussa-chatin myötä hän on huomannut, että vaikka ääntä tai äänensävyjä ei chat-keskustelussa ole, vahva yhteys asiakkaaseen löytyy silti.

Chatissa on Nikin mukaan myös se hyvä puoli, että se riisuu kaikki ennakkoluulot sekä päivystäjältä että asiakkaalta. Joskus esimerkiksi päivystäjän ääni, puhetyyli tai sukupuoli voi herättää syystä tai toisesta tahattomasti negatiivisia mielleyhtymiä. Toisaalta chat voi olla asiakkaan kannalta ainoa vaihtoehto.

”Tilanne voi olla kotona niin tulehtunut, ettei asiakas pysty puhumaan Kirjoittaa voi niin, ettei kukaan huomaa.”

Kirjoittaminen on myös haastanut Nikin tapaa kommunikoida.

”Puheessa voi reagoida pehmeämmin, joskus kirjoittaessa syntyy väärinkäsityksiä. Täytyy oppia tiivistämään ja käydä mielessä vielä yksi kierros ennen kuin lähettää vastauksen eteenpäin.”

Jokaisen vuoron jälkeen Nikki käy purkukeskustelun MIELI ry:n kriisityöntekijän kanssa.

”Purkukeskustelussa saa vapaasti pohtia käytyjä keskusteluja ja sitä, miten vastaukset usein syntyvät kuuntelemisen pohjalta. Se on yksilöllinen, hieno hetki”, Nikki kertoo.

Nikin mukaan Solmussa-chatin vapaaehtoisista ja kriisityöntekijöistä on muodostunut hänelle tärkeä yhteisö. He tapaavat toisiaan välillä työnohjauksissa, joissa pohditaan, millaisia tilanteita kenelläkin on ollut tai mikä on jäänyt mietityttämään.

”Työnohjaukset ovat myös tietynlaista myötäelämistä. Saa kuulla, mihin asioihin muut ovat törmänneet ja miten vaikka Ukrainan hyökkäyssota on näkynyt tai onko yksinäisyyttä. Usein me mietimme samoja juttuja ja niitä on tärkeää jakaa”, Nikki pohtii.

Elämä rakentuu kriisin jälkeen

Mielenterveys on ollut aina Nikin kiinnostuksen kohde. Mielenterveyteen tai -sairauteen ei liity hänellä tabuja, koska hän on lapsesta asti kohdannut lähipiirissään ihmisiä, joilla on monenlaisia haasteita.

”Mielenterveys on meitä kaikkia lähellä, osa ihmisenä olemista. Kaikkien elämä välillä heittelee enemmän tai vähemmän. Silloin tarvitsemme toisiamme”, Nikki sanoo.

Nikki itse oli 23-vuotias, kun hän menetti äkillisesti hyvin läheisen ihmisen. Se oli valtava kriisi, joka laukaisi pitkän toivottomuuden kauden. Kriisi opetti Nikille, että elämä rakentuu uudelleen kuin itsestään, vaikka menetystä ei voi muuttaa.

”Elämä uusiutuu jollain salaisella mekanismilla, vaikka kaikkea ei voi korjata ennalleen.”

”Elämä uusiutuu jollain salaisella mekanismilla, vaikka kaikkea ei voi korjata ennalleen eikä vastauksia ole aina saatavilla.”

”Silloin sain myös tukea muilta, mikä on tärkeä motiivi vapaaehtoistyöhön”, Nikki sanoo.

Toisilta ihmisiltä voi oppia loputtomasti

Vapaaehtoiselta ei vaadita taustaa mielenterveyden parissa työskentelystä, mutta Nikille sitä on kertynyt kiinnostuksen vuoksi useammalta vuosikymmeneltä. Opiskeluaikoina hän toimi vanhassa Hesperian sairaalassa sairaala-apulaisena, myöhemmin asunnottomien parissa sekä sittemmin miehille suunnatussa mielenterveyskuntoutujien asuntolassa.

”Minulla on paljon sosiaalista energiaa, joka kaipaa purkautumisväyliä. Minua kiinnostaa loputtomasti, mitä muilta voi oppia. Toisten ihmisten kautta oma näkökulma usein avartuu”, Nikki sanoo.

Nikki katsoo maailmaa siitä vinkkelistä, että olemme yhtä ja samaa porukkaa, vaikka emme tunnekaan toisiamme.

”Olemme samassa veneessä, koska olemme ihmisiä.”

Nina Nikki

  • 47 vuotta
  • töissä tutkijana Helsingin yliopistossa ja vapaaehtoisena Solmussa-chatissa
  • asuu Vantaalla miehen ja kahden 11- ja 18-vuotiaan pojan
  • silmäteränä 3-vuotias Selma-koira

Haluatko Solmussa-chattiin vapaaehtoiseksi?

Vapaaehtoiset suorittavat tukijoiden ja kriisiauttajien peruskoulutuksen sekä Solmussa-chatin erikoistumisosion.

Koulutus perehdyttää haavoittuvassa tilanteessa olevan ihmisen kohtaamiseen ja verkkoauttamiseen. Koulutus sisältää myös harjoittelua.

Solmussa-chatissä päivystetään tällä hetkellä Helsingissä, Kemissä, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Salossa, Sastamalassa, Savonlinnassa, Seinäjoella, Turussa, Rovaniemellä, Vaasassa ja Vihdissä. Päivystyspaikkakuntia on tulossa jatkossa lisää.

Sivua muokattu 13.12.2023


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: