Siirry sisältöön

MIELI ry:n lausunto: Lapset ja nuoret tulee huomioida EU:n mielenterveysaloitteessa

Euroopan komission aloite kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta mielenterveyteen on ajankohtainen ja tervetullut. Lisää huomiota tulisi kohdentaa lasten ja nuorten mielenterveyden tukemiseen.

Euroopan komission aloitteessa esitetään, miten EU voi edistää mielenterveyttä sekä ehkäistä mielenterveysongelmia. Lisäksi siinä esitetään, miten mielenterveysnäkökohdat olisi otettava huomioon jäsenmaissa ja koko EU:n tasolla.

MIELI ry:n mukaan mielenterveyden edistäminen on erittäin ajankohtainen pyrkimys Euroopassa. Kansalaisten psykologisen resilienssin vahvistaminen on erityisen tärkeää Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan vuoksi.

MIELI ry kiittää komissiota mielenterveyden hahmottamisesta laaja-alaisena, eri aloja koskettavana ilmiönä. Aloitteessa tulee huomioida laajasti mm. kaikenikäisiä koskeva sosiaalipolitiikka sekä ympäristöpolitiikka.

Erityistä huomiota tulee kohdistaa lasten ja nuorten tukemiseen. Tutkimusten mukaan yli puolet mielenterveysongelmista saataisiin ehkäistyä lapsuusajan interventioilla kuten haavoittuvia perheitä tukemalla. Nykyisellään aloitteessa ei mainita erikseen lasten ja nuorten mielenterveyttä.

Sivua muokattu 26.5.2024

Ota yhteyttä

Kristian Wahlbeck

Johtava asiantuntija
+358 400 659101
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: