Nuoren mielenterveys ympäristökriisin ajassa
Ilmastokriisi, ympäristönmuutokset, lajikato ja tulevaisuuden muut uhkakuvat voivat herättää nuoressa ahdistusta, pelkoa, surua tai raivoa. Ekokriisi linkittyy tulevaisuuskon häilymiseen ja altistaa mielenterveyden ja hyvinvoinnin haasteille.
Vuoden 2018 Nuorisobarometrissa 68 prosenttia 15–29-vuotiaista suomalaisnuorista koki epävarmuutta tai turvattomuutta ilmastokriisin vuoksi. Tämä oli suurin huolenaihe nuorilla. Vuoden 2021 Nuorisobarometrissa 76 prosenttia saman ikäryhmään edustajista koki surua luonnon monimuotoisuuden heikentymisestä ja lajien sukupuutosta.
Vastaavasti maailmalla 16–25-vuotiaista nuorista 75 prosenttia pitää tulevaisuutta pelottavana, 56 prosenttia ajattelee, että ihmiskunta on tuhoon tuomittu ja 55 prosenttia ajattelee, ettei heillä tule olemaan samanlaisia mahdollisuuksia elämässään kuin mitä heidän vanhemmillaan on ollut. Ilmastohuoli on korkeinta niissä maissa, joissa ilmastokriisin vaikutukset ovat jo nyt suurimpia. (Lähde: Hickman, Caroline. et al. (2021). Climate anxiety in children and young people and their beliefs about government responses to climate change: a global survey. The Lancet Planetary Health, 5(12), e863e873.)
Nuoret tarvitsevat tukea ympäristökriisin aiheuttaman surun, huolen ja ahdistuksen kanssa elämiseen. Kun tunteita osaa tunnistaa ja kohdata, elämä niiden kansa helpottuu ja kykenemme toimimaan paremmin omassa arjessamme kestävämmän ympäristön puolesta.
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n, Nyyti ry:n ja Tunne ry:n yhteinen Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -hanke (2023–2025) tuotti maksuttomia materiaaleja nuoren ympäristötunteiden tueksi. Hankkeen nettisivuilla (https://www.ymparistoahdistus.fi) on nuorille tarkoitettuja vertaistarinoita ja harjoituksia tunteiden kohtaamisen tueksi. Lisäksi hankkeessa on tuotettu kaikille avoimia ja maksuttomia materiaaleja, joita kuka tahansa voi hyödyntää ei-kaupallisiin tarkoituksiin.
Maksuttomia materiaaleja nuoren ilmastoahdistuksen kohtaamiseen
Minun ympäristötunteeni -työkirja
Työkirja on nuorelle laadittu materiaali, joka auttaa tarkastelemaan ja kohtaamaan omia tunteita ja niiden herättämiä reaktioita. Työkirja sisältää harjoituksia omien tunteiden ja ajatusten jäsentämiseen.
Lapsen tai nuoren ympäristötunteet – vanhemman opas
Milloin ympäristökriisistä pitäisi alkaa puhua lapsen kanssa? Onko vaarana, että hän ahdistuu? Entä miten käsittelen omia tunteitani tai miten toimin, jos ekokriisiin liittyvät ajatukset ja tunteet aiheuttavat ristiriitatilanteita perheessä? Opas vastaa usein toistuviin kysymyksiin nuoren ympäristötunteista.
Oma polku – hyvää elämää ekokriisin ajassa
Ympäristökriisin herättämiä tunteita voi olla raskas tuntea ja kantaa. Kuitenkin tunteet ovat luonnollinen reaktio kriisiin, joka uhkaa tulevaisuuttamme. Oma polku tarjoaa mallin tunteiden kohtaamiseen ja niiden antaman energian suuntaamiseen rakentavalla tavalla.
Ilmastoahdistus ja tulevaisuuspelko – opas ympäristötunteiden kohtaamiseen
Ympäristökriisiin liittyvät tunteet vaikuttavat ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja siihen, miten yhteys ihmisten välillä syntyy. Opas antaa eväitä ympäristötunteiden kohtaamiseen. Oppaassa on tietoa siitä, miten ekokriisi vaikuttaa hyvinvointiimme, mielenterveyteemme ja tunteisiimme. Lisäksi oppaassa on käytännönläheisiä harjoituksia, jotka auttavat tunnistamaan ja kohtaamaan ympäristötunteita itsessämme ja muissa.
Ilmastotunnepeli
Ilmastotunnepeli auttaa pohtimaan ja jakamaan ympäristöön ja ekokriisiin liittyviä tunteita ja ajatuksia helposti lähestyttävien kysymysten avulla. Peli soveltuu kaiken ikäisille noin 8-vuotiaasta ylöspäin. Pelilaudasta on neljä kieliversiota: suomi, ruotsi, englanti ja viro.
Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -keskustelukortit
Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -keskustelukortit tukevat keskustelua ympäristötunteista esimerkiksi ohjaustyössä. Korttipakan taustatieto- ja kysymyskortit auttavat käymään rakentavaa dialogia ympäristötunteista ja visioimaan kestävää muutosta. Henkilöhahmokortit laajentavat keskustelujen näkökulmia ja vahvistavat yhteyttä toisiin ihmisiin ja maailmaan.
Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -verkkokurssi
Verkkokurssi sisältää tietoa ja harjoituksia oman ja yhteisöllisen hyvinvoinnin sekä toimintakyvyn vahvistamiseen kestävyyskriisissä. Kurssi on suunniteltu korkeakoulujen ja toisen asteen oppilaitosten käyttöön. Sen sisällöt sopivat myös omatoimiseen työskentelyyn.