Siirry sisältöön

Löydät kaikki erilaiset tavat tukea MIELI ry:n toimintaa osoitteesta mielilahjoitus.fi.

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi

Kuukausilahjoittajana olet mukana vahvistamassa Suomessa asuvien mielenterveyttä, ehkäisemässä mielenterveyden ongelmia ja tarjoamassa tukea vaikeissa elämäntilanteissa.

Tee kertalahjoitus

Työmme tavoitteena on, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä yksin, vaan jokainen voisi saada apua vaikeaan elämäntilanteeseensa nopeasti ja maksutta. Lahjoittajana olet mukana tarjoamassa kriisiapua ja ehkäisemässä mielenterveyden ongelmia.

Tee yrityslahjoitus

Yrityksen lahjoitus on arvokas apu mielenterveyden hyväksi tehtävälle työlle ja viestii samalla yrityksen arvoista henkilökunnalle, asiakkaille ja muille sidosryhmille.

Yritysyhteistyö

Tehdäänkö yhteistyötä mielenterveyden hyväksi? MIELI ry tarjoaa yrityksellenne monia erilaisia mahdollisuuksia edistää mielenterveyttä Suomessa.

Omat keräykset

Yksityishenkilöiden, yritysten ja yhteisöjen järjestämillä keräyksillä on merkitystä lahjoitusten keräämisen kannalta. Arvostamme myös sitä, että niiden myötä lisääntyy tietoisuus mielenterveystyöstä ja avun saamisen mahdollisuuksista.

Tee testamenttilahjoitus

Testamenttilahjoitus on kaunis päätös, joka viestii sinulle tärkeistä arvoista. Testamenttilahjoituksesi avulla yhä useampi saa tulevaisuudessa mahdollisuuden hyvään mielenterveyteen sekä tarvittaessa kriisiapua vaikeassa elämäntilanteessa.