...voida perustella sitä, että nuorten pahoinvointiin ei tartuttaisi tällä hallituskaudella vakavasti. Kasvanut mielenterveyden oireilu tulee yhteiskunnalle kalliiksi, ja nuorten heikentyvä hyvinvointi on myös talouskehityksen näkökulmasta todellinen ongelma. Millään säästötarpeilla ei...
...kaikkia yhdenvertaisesti.” ”Oman talon osatyökykyisille muotoilemme työnkuvia, ja jatkossa selvitämme myös erityisryhmien työllistämistä talon ulkopuolelta”, kuvaa Venäläinen Vaikka työkalupakki on kunnossa, se ei vielä takaa työhyvinvointia. ”Mallit ja ohjeet punnitaan...
Välikiitos sinulle, koronataistelutoveri! Koronaviruksen leviämisen pysäyttämiseen tähtäävät rajoitukset ovat vaikuttaneet elämiimme niin monin tavoin, että ymmärtänemme tilanteen kokonaislaajuuden vasta, kun varsinainen virustilanne on jo helpottanut. Viimeiset viikot ovat olleet niin...
Olen kokenut rasismia, mutta lapsuudessani ja nuoruudessani sitä ei kutsuttu sillä nimellä. Sitä kutsuttiin kiusaamiseksi ja haukkumiseksi, ei mukaan ottamiseksi. Kokemukseni ei kelvannut, koska se saattoi olla jonkun mielestä vääränlainen...
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kuntien tehtävä nyt ja tulevaisuudessa. Hyvä mielenterveys kuuluu osaksi kestävää kuntien sosiaalista ja taloudellista kehitystä. Hyvän mielen kunta on lähestymistapa, joka auttaa kuntaa vahvistamaan mielenterveyttä....
Raumalaisella Tiina-Maijalla on käynnissä vapaaehtoisprojektina työpaja, jossa hyödynnetään taidetta itsetutkiskeluun. Maalaustyöpaja on osa valtakunnallista Mental Health Art Week (MHAW) -hyvän mielen kulttuuriviikkoa. ”Koen olevani pop up -vapaaehtoinen, joka mukautuu erilaisiin...
Talousvaikeuksiin liittyvät yhteydenotot on lisääntyneet MIELI Kriisipuhelimessa ja MIELI ry:n Kriisikeskusten vastaanotoilla viime vuosina. Ihmiset kertovat toimeentulon riittämättömyydestä, työttömyyden pelosta sekä kokemuksesta, ettei apua ole saatavilla. Myös taloushuoliin liittyvä nälkää,...
MIELI etävapaaehtoisena tarjoat tukea ja rauhallista läsnäoloasi verkon välityksellä. Voit osallistua joustavasti, asuinpaikkakunnasta riippumatta. Sinä voit auttaa.
...Mental Health Art Week (MHAW) 18.–24. toukokuuta 2026 Mental Health Art Weekiä vietetään yli 40 paikkakunnalla ympäri Suomen. Mukana kaikuvat myös Suomen laulajain ja Soittajain liitto Sulasol ry:n äänet jäsenkuoroineen. Katso...