...Työssä -ohjelman kumppaneiden kanssa, yhtenä kumppanina MIELI ry, silloinen Suomen Mielenterveysseura. ”Saimme ymmärrystä, apua ja mallia työllemme keskustelukierroksella työelämäasiantuntijoiden, muun muassa Työterveyslaitoksen, Elon, Terveystalon sekä ammattiin opiskelevien järjestö Saku ry:n...
...ikäryhmiin. ❏ Tuodaan ikääntyviin kohdistuvaa syrjintää näkyväksi ja puututaan eriarvoiseen kohteluun. Ikääntyvillä on oltava yhdenvertaiset oikeudet yhteiskunnassa. ❏ Vähennetään köyhyyttä ja vahvistetaan tukea perheille, joille toimeentulo-ongelmien lisäksi kasautuu muita ongelmia....
OVI-hankkeen tehtävä vuosina 2007-2011 oli vahvistaa hankkeessa mukana olleiden maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä ja mielenterveysosaamista. Näin Irakin Työllistämisyhdistys, MONIKA-NAISET LIITTO, Berde, SUOMEN VENÄJÄNKIELISTEN YHDISTYSTEN LIITTO ja SUOMEN SOMALILIITTO voivat omalta osaltaan tukea maahanmuuttajien arjessa selviytymistä uudessa kotimaassa ja ennaltaehkäistä...
...on turvalliset raamit, kun lapset ja nuoret tuntevat yhteisönsä aikuiset ja luokkatoverit, kokevat yhteenkuuluvuutta, jakavat arjen iloja ja suruja heidän kanssaan sekä tietävät, keneltä saa apua tarvittaessa. Useimmat lapset hyötyvät...
...ehkäisykeskus Tarjoaa apua ja tukea itsemurhaa yrittäneille sekä itsemurhaa yrittäneiden ja itsemurhan tehneiden läheisille Helsingissä ja Kuopiossa. Itsemurhien ehkäisykeskuksen sivut. Ajanvaraus asiakasvastaanotolle: Helsinki puh. 0800 980 30 (ma-to klo 9-12)...
Pientenkin lasten hyvinvointia ja mielenterveyttä voidaan vahvistaa. Siihen tarvitaan aikuisen apua. Leikin, tarinoiden, musiikin ja taiteen keinoilla lapset saavat mahdollisuuden harjoitella ja opetella kaveri- ja tunnetaitoja sekä muita mielenterveystaitoja. Lasten...
Itsemurhien ehkäisykeskukset Helsingissä ja Kuopiossa tarjoavat tukea itsemurhaa yrittäneille ja heidän läheisilleen sekä itsemurhan tehneiden omaisille. Itsemurhaa yrittäneiden asiakkaiden kanssa käytetään Linity-mallia. Linity on lyhenne sanoista lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneelle. Mallin...
...Hänen kouluarkensa on turvallisissa raameissa, kun hän tuntee yhteisönsä aikuiset ja luokkatoverit, kokee yhteenkuuluvuutta, jakaa arjen iloja ja suruja heidän kanssaan ja tietää, keneltä saa apua. Useimmat lapset hyötyvät myös...
På den här webbplatsen använder vi kakor. Några kakor är nödvändiga, andra förbättrar webbplatsens funktioner och några används för statistik eller marknadsföring. Läs mer på Kakpolicy-sidan.
Kakinställningar
Denna webbplats använder kakor. Några kakor är nödvändiga och några används för statistiks- eller marknadsföring. Välj här vilka du tillåter.
Dessa kakor är nödvändiga för att webbplatsen skall fungera.
Statistikkakor används för att samla in anonym användardata, som utnyttjas för att utveckla webbplatsen och dess innehåll.
Marknadsföringskakor kan t.ex. användas för att personifiera reklam.