Siirry sisältöön

Kriisiauttamisen linjaukset

Kriisiauttamisen linjausten tarkoituksena on tukea kriisiauttamisen laatua ja tukea kriisikeskuksia ja muita jäsenyhdistyksiä kriisiauttamisen toteuttamisessa. …

Apua yksinäisyyteen

MIELI ry:n palvelut tarjoavat tukea yksinäisyyttä kokeville. Sekasin-chat, Sekasin Gaming, Kriisipuhelin, Itsemurhien ehkäisykeskus, ohjatut vertaisryhmät ja Rikosuhripäivystys auttavat eri syistä yksinäisyyttä tuntevia.

Usein mies tulee puhumaan, kun korttitalo on jo kaatumassa

Moni mies ajattelee, että kriisissä on pärjättävä yksin. Vastaava kriisityöntekijä Visa Kuusikallio ja masennusta tutkinut Jukka Valkonen kehottavat miehiä hyväksymään itsessään kaikki puolet – myös haavoittuvuuden.

Sanna Vesikansa MIELI ry:n kriisitoimintojen johtajaksi

MIELI ry:n liittohallitus valitsi 30.10. kokouksessaan MIELI ry:n tulevaksi kriisitoimintojen johtajaksi VTM Sanna Vesikansan. Vesikansa aloittaa MIELI ry:ssä marraskuun puolivälissä ja ottaa kriisitoimintojen johtovastuun, kun tehtävän nykyinen haltija Outi Ruishalme jää eläkkeelle helmikuussa 2022.

Muut vertaistukiryhmät

Järjestämme vertaistukiryhmiä myös muita vaikeita elämäntilanteita ja kriisejä kohdanneille.

Afganistanin tapahtumat aiheuttavat pelkoa ja huolta

Afganistanin kriisiytynyt tilanne on järkyttänyt monia. Maahan jääneiden läheisten ja ystävien tilanne ja vointi huolestuttaa ja aiheuttaa pelkoa. Tilanne voi myös koskettaa ja ahdistaa ilman, että siihen olisi ollut suoraan osallisena. Tapahtumat voivat myös aktivoida omia henkilökohtaisia muistoja tilanteesta, jossa on kohdannut samankaltaisia tapahtumia. Järkyttävä tilanne aiheuttaa aina voimakkaita tunnereaktioita ja vaikutta omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Näin lohdutat

Millaisin sanoin lohduttaa kriisin keskellä? Ja kaipaako toinen lohdutusta? Esiin nousevat omat riittämättömyyden tunteet: miten pystyn puhumaan, etten tee tilannetta pahemmaksi? Tuntuuko toisesta pahalta, jos kysyn hänen voinnistaan?

Kriisistä kohti selviämistä

Kriisi tarkoittaa niin vaikeaa elämäntilannetta, että sellaisen kohdatessa ihminen ei heti tiedä, miten siitä selviäisi. Kriisissä koetut omituiset ja pelottavatkin tunteet ovat kuitenkin normaaleja ja kuuluvat asiaan.