MIELI ry tukee eduskunnan sivistysvaliokunnalle annetussa lausunnossaan valtioneuvoston koulutuspoliittisen selonteon tavoitetta rakentaa Suomi, joka nojaa vahvaan koulutukseen, tutkimukseen ja sivistykseen. MIELI ry painottaa, että koulutuksen merkitys mielen hyvinvoinnille on kiistaton.
Hallituksen koronan jälkeisen palautumissuunnitelman tavoite nopeuttaa hoitoon pääsyä mielenterveyden ongelmissa ja tarjota psykososiaalista tukea olisivat suurin parannus suomalaisten terveyspalveluihin vuosikymmeniin. Koronan aiheuttamien poikkeusolojen keskellä tämä on toivoa ja tulevaisuuden uskoa lisäävä viesti.
MIELI ry:n toiminta perustuu mielenterveyden ymmärtämiseen yksilön ja yhteiskunnan voimavarana, jota voidaan kehittää ja lisätä. Mielenterveyden suojatekijöitä voidaan vahvistaa ja riskitekijöiden vaikutusta vähentää tai poistaa.
Hyvä mielenterveys kuuluu osaksi kestävää kuntien sosiaalista ja taloudellista kehitystä. Tarkistuslista lisää tietoisuutta kuntalaisten mielen hyvinvoinnin merkityksestä sekä helpottaa strategisten linjausten tekemistä ja työskentelyn painopisteiden valintaa.
Ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden romahtaminen ovat merkittäviä uhkia mielenterveydelle. Ympäristökriisit lisäävät toivottomuuden, pelon ja ahdistuksen tunteita sekä masennusta ja ahdistusta. Mielenterveysjärjestöt ovat julistaneet ympäristöhätätilan.
Mielenterveysjärjestöt julistavat ympäristöhätätilan 16.3. Helsingin Lapinlahdessa. Ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden romahtaminen uhkaavat merkittävästi myös mielenterveyttä. Hätähuuto ympäristön puolesta! on katsottavissa livestreamina verkossa.
MIELI ry:n asiantuntijalausunnon mukaan sote-uudistuksen painopiste tulee olla perusterveydenhuollon valmiudessa ehkäistä ja tehokkaasti hoitaa suurinta kansanterveyshaastetta, mielenterveyden ongelmia.
SOSTE vaatii hallitusta ja eduskuntaa toimimaan määrätietoisesti ja nopeasti, jotta vielä tämän vaalikauden aikana Suomeen saadaan voimaan terapiatakuu. Terapiatakuu on irrotettava laajemmasta hoitotakuusta, ja toteutettava etupainotteisesti.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.