Siirry sisältöön

Itsetuhoiset nuoret ja avunsaannin vaikeus huolettavat Kriisipuhelimessa

Akuutista itsetuhoisuudesta Kriisipuhelimeen soittavat nyt eniten nuoret aikuiset, viime vuodesta poiketen myös nuoret miehet. Heinäkuussa 2021 Kriisipuhelimeen tuli jälleen ennätysmäärä puheluja.

Erityisesti nuorten itsetuhoisuus on noussut esiin kuluneena kesänä Kriisipuhelimessa. Nyt akuutista itsetuhoisuudesta puhuvat 18-40-vuotiaat nuoret aikuiset, sekä naiset että miehet. Viime vuoden kesällä itsetuhoisuudesta soittivat eniten 18-29-vuotiaat naiset ja miehistä 51-63-vuotiaat.

Itsetuhoisten läheisten yhteydenottoja on ollut saman verran kuin viime vuonna. Aihe on kuitenkin puhuttanut Kriisipuhelimen päivystäjiä, koska moni itsemurhan kautta kuollut läheinen on ollut nuori.

”Kriisipuhelimessa läheiset ovat kertoneet jääneensä palveluissa ilman neuvoja ja tukea tilanteessa, jossa sitä olisi tarvinnut. Akuutistikaan itsetuhoinen ei pääse osastolle, ei ole tilaa. Moni on kertonut, että soittopyyntöihin ei ole vastattu tai luvattu yhteydenotto on jäänyt tekemättä”, sanoo kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter.

Kaikkiaan itsetuhoiset keskustelut ovat hieman vähentyneet.

Heinäkuussa yli 900 soittoyritystä vuorokaudessa

Yhteensä vuonna 2021 Kriisipuhelimeen tuli lähes 70 000 soittoyritystä, mikä on 13 % enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Heinäkuussa rikottiin taas ennätys, kun Kriisipuhelimeen tuli 28 800 soittoa. Se tarkoittaa keskimäärin yli 900 soittoyritystä vuorokaudessa.

”Vastattujen puheluiden määrä on pystytty pitämään kesäaikaan keskimääräisellä kuukausitasolla, koska lahjoitusvaroin lomien ajaksi on pystytty palkkaamaan kesätyöntekijöitä eri puolille Suomea”, Winter sanoo.

Yksinäisyyden takia soittavien määrä on noussut maltillisesti. Yksinäisyyttä on kaikissa ikäryhmissä, ja se kytkeytyy usein koronaan.

Yleisin Kriisipuhelimessa käydyn kriisikeskustelun syy on ollut pandemian ajan paha olo. Toiseksi eniten ihmiset soittavat ihmissuhdeongelmien, erityisesti parisuhteisiin liittyvien tilanteiden, takia. Myös työhön, opiskeluun ja asumiseen liittyvät arjessa selviytymisen vaikeudet kuormittavat soittajia entistä enemmän.

Sivua muokattu 26.8.2021

Ota yhteyttä

Susanna Winter

Päällikkö, Kriisitoiminnot, Puhelin- ja verkkokriisityö
+358 9 41350 510 (vaihde)
etunimi.sukunimi@mieli.fi