Siirry sisältöön

Mielenturvaa-verkosto haastaa työpaikat mukaan vahvistamaan mielenterveyttä

Uusi Mielenturvaa-verkosto haastaa kaikki suomalaiset työpaikat mukaan verkostoon vahvistamaan mielenterveyttä ja tarjoamaan kattavampia mielenterveyspalveluita. Työn tueksi verkosto on rakentanut Mielenturvaa-mallin, johon kuuluu myös MIELI ry:n Hyvän mielen työpaikka -merkki.
Mielenturvaa-malli koostuu ennaltaehkäisystä, matalan kynnyksen palveluista ja kriisiavusta.

Työelämän mielenterveyskriisiin paneutuva verkosto on työmarkkinajärjestöjen, yritysten ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyön tulos. Sen ovat perustaneet Akava, Barona, Ellun Kanat, Heltti, Hyvinvointiala HALI ry, Janssen, Kukunori ry, MIELI Suomen Mielenterveys ry, Mehiläinen, SAK, STTK ja Vincit. MIELI ry on mukana asiantuntijana ja Hyvän mielen työpaikka -merkin kotiorganisaationa.

Työelämä kuormittaa monen mieltä, ja mielenterveyden häiriöistä johtuva työkyvyttömyys on ollut viime vuodet kasvussa. Nykyisin mielenterveysongelmat ovat suurin yksittäinen syy sairauspoissaoloihin työpaikoilla, ja jopa puolet työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyssyistä. Vaikka tutkimusten mukaan jopa neljännes aikuisista kärsii mielenterveyden ongelmista vuosittain, vain joka toinen uskaltaa puhua niistä työpaikallaan. 

Johtuen heikentyneestä mielenterveydestä suomalainen työelämä menettää vuosittain yli 17 miljoonaa työpäivää. OECD-raportin 2018 mukaan mielenterveyshäiriöiden kustannukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat 11,2 miljardia euroa vuodessa, josta työmarkkinoiden osuus on 4,7 miljardia euroa. Mielenturvaa-verkosto haluaa kääntää tämän kehityskulun ja tehdä mielenterveydestä työelämän voimavaran.

Ratkaisuja mielenterveyden tukemiseksi Mielenturvaa-mallista

Verkosto on luonut tutkittua tietoa hyödyntävän Mielenturvaa-mallin, joka auttaa tukemaan mielenterveyttä työpaikoilla. Mallin toimenpiteet auttavat vahvistamaan työhyvinvointia ja vähentämään mielenterveysperustaisia sairauspoissaoloja. 

Keskeinen osa Mielenturvaa-mallia on MIELI ry:n Hyvän mielen työpaikka® -merkki. Se on kannustin ja tunnus työpaikoille, jotka sitoutuvat tekemään työtä henkilöstön mielenterveyden sekä hyvinvointia edistäviä toimintatapojen ja rakenteiden vahvistamiseksi. Merkki osoittaa, että organisaatiossa huolehditaan henkilöstön hyvinvoinnista ja kannetaan sosiaalista vastuuta.

Eri kokoiset työyhteisöt toimialasta riippumatta voivat hakea merkkiä. Tähän mennessä merkki on myönnetty noin viidellekymmenelle organisaatiolle. Joukossa on suuria organisaatioita kuten VTT, Alko, Valio, HOK-Elanto, ISS-Palvelut ja Accenture, pieniä alle 10 työntekijän organisaatiota eri toimialoilta yhdistyksiä ja säätiöitä kuten Y-säätiö ja Suomen lukiolaisten liitto sekä kaksi kuntaa, Kempele ja Kangasalan kaupunki.

”MIELI ry:n tavoitteena on suomalaisen työelämän mieliystävällisempi arki. Siinä on otettava huomioon samaan aikaan niin johtaminen ja esihenkilötyö, sujuvat prosessit, selkeästi määritellyt työtavoitteet kuin työpaikan arjen käytännöt”, kertoo MIELI ry:n asiantuntijalääkäri, johtaja Meri Larivaara

Tule mukaan ja haasta oma työyhteisösi liittymään verkostoon Mielenturvaa-verkkosivuilla!

Ota yhteyttä

Sirpa Väänänen

Asiantuntija, Projektikoordinaattori, Nuoret-yksikkö, Ympäristö ja tulevaisuus mielessä -hanke
+358 40 6791 501
etunimi.sukunimi@mieli.fi

Meri Larivaara

Strategiajohtaja (toimivapaalla 4.8.2024 saakka)
etunimi.sukunimi@mieli.fi

Ellen Tuomaala

Viestinnän asiantuntija, Mielenterveyspooli
+358 50 590 2052
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: