Siirry sisältöön

MIELI ry: Ikääntynyt mieli 2050 -visio peräänkuuluttaa ikäsyrjinnän purkamista

MIELI ry:n uunituore Ikääntynyt mieli 2050 -visio sisältää tavoitteet yli 65-vuotiaiden mielenterveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Vision kokoamiseen osallistui 33 ikääntyneiden parissa työtä tekevää tahoa.
Ikääntynyt mieli 2050 -visio kehottaa hyödyntämään nykyistä paremmin ikääntyneiden osaamista.
MIELI ry:n Ikääntynyt mieli 2050 -visio sisältää tavoitteet yli 65-vuotiaiden mielenterveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

Yhdeksi vision kärkiteemoista nousi ikäsyrjivien asenteiden purkaminen.

”Pelkkä ikä ei kerro paljoakaan yksilön ominaisuuksista tai rooleista, toisin kuin ikääntymiseen liittyvät asenteet ja stigmat antavat olettaa. Kielteiset asenteet ikääntyneitä kohtaan heikentävät ikääntyneiden mielenterveyttä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Ikäsyrjinnästä on syytä päästä eroon”, sanoo ikävision koostamista luotsannut MIELI ry:n asiantuntija Sonja Maununaho. 

”MIELI ry:n visio kehottaakin hyödyntämään nykyistä paremmin ikääntyneiden osaamista työelämässä, vapaaehtoistyössä, omassa lähipiirissään ja yhteisöissään”, Maununaho muistuttaa.

Julkisen keskustelun rajoittuminen huoltosuhteeseen ja palveluiden riittävyyteen on omiaan lisäämään eri ikäisten vastakkainasettelua, eriarvoisuutta ja ikäsyrjintää.

”Ikääntyneiden mielenterveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi tarvitaan hoivapalveluita huomattavasti laajempaa perspektiiviä, kun Suomi ikääntyy. Nyt ikääntyneiden potentiaali jää helposti kestävyysvajepuheen varjoon”, sanoo johtaja Timo Lehtinen MIELI ry:stä.

”Konkarit ovat suomalaisessa työelämässä iso voimavara. Ikääntyvät kannattelevat yhteiskuntaa monin tavoin muun muassa vapaaehtoistyön ja omaishoidon muodossa. Neljä viidestä isovanhemmasta tukee lapsiperheiden arkea”, muistuttaa Lehtinen. 

MIELI ry haluaa vakiinnuttaa vision tavoitteet osaksi tulevaisuuden ikätyötä

”Ikääntyneiden mielenterveyteen tavalla tai toisella vaikuttavia päätöksiä tehdään politiikan kaikilla sektoreilla. Hyvinvointia on katsottava kokonaisvaltaisesti, ja tehtävää on joka saralla”, Maununaho sanoo.

Ikääntynyt mieli 2050 -visio koostuu kahdeksasta teemasta ja 49 tavoitteesta, mukaan lukien eriarvoistumisen ehkäisy, mielenterveys elämäntaitona, osallisuus, riittävät palvelut, työelämä, asuminen sekä saavutettava lähiluonto.

”Vision tavoitteita työstetään toimenpiteiksi syksyllä jatkuvissa työpajoissa. MIELI ry haluaa vakiinnuttaa vision tavoitteet osaksi tulevaisuuden ikätyötä”, summaa Lehtinen.

Sivua muokattu 13.6.2023

Ota yhteyttä

Timo Lehtinen

Johtaja, Työelämä ja ikääntyneet
+358 40 158 2212
etunimi.sukunimi@mieli.fi

Sonja Maununaho

Asiantuntija, Ikäihmisten mielenterveyden edistäminen
+358 40 194 1859
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: