Siirry sisältöön

Mieliystävällinen loma

Millainen on hyvä loma? Sellainen tietysti, joka auttaa palautumaan työelämän vaatimuksista ja lataa akkuja. Löhöloma, aktiiviloma, mökkiloma, kaupunkiloma – tai kaikkia näitä sopivassa suhteessa. Mutta millainen on mieliystävällinen loma, joka lisää mielen hyvinvointia ja vahvistaa mielenterveyttä?
Kaksi ihmistä riippumatossa ilta-auringossa järven rannalla

MIELI ry:n asiantuntijapsykologi Tiina Tuominen antaa viisi vinkkiä mieliystävälliseen lomaan DRAMMA-mallia mukaillen.

Mieliystävälliseen lomaan kuuluu viisi elementtiä:

1. Yhteenkuuluvuus

Mielemme kaipaa yhteenkuuluvuuden tunnetta toisten kanssa. Kun olemme läheisissä tekemisissä meille tärkeiden ihmisten kanssa, kehomme sympaattinen hermojärjestelmä rauhoittuu. Hyvän olon hormonit valtaavat kehoa, rauhoittavat mieltä ja luovat turvallisuuden ja levollisuuden tunnetta. Halaaminen, kädestä pitäminen ja hellyyden osoitukset rentouttavat mieltä ja kehoa. Miten voisit osoittaa sekä ottaa vastaan lempeää huomioita tänä kesänä?

2. Taidon hallinta

Lomatunnelman aikaansaamista voi helpottaa se, että pääsemme oppimaan ja kokemaan jotain meille uutta. Uuden oppimisen äärellä mieli virittyy uusille taajuuksille, kun aivojen hermosolut luovat vilkkaasti uusia yhteyksiä. Uudet ruokareseptit, taidemuseossa käyminen, uuden ajatuksia ravisuttelevan kirjan lukeminen tai seikkailu tuntemattomassa ympäristössä virkistävät mieltä. Mitä sellaista voisit tehdä tänä kesänä, joka haastaisi ajatteluasi? Onko jotain sellaista, jota haluaisit oppia? Mielesi kiittää!

3. Omaehtoisuus

Jokaisella ihmisellä on tarve omaehtoisuuteen. Kuinka helppoa sinun on kuunnella syvimpiä toiveitasi ja ilmaista toiveesi muille? Joskus omaehtoisuuden tarpeen täyttyminen voi vaatia sitä, että uskaltaa sanoa eriävän mielipiteensä lomanviettotavoista. Perheen kanssa lomaillessa voi varmistaa omaehtoisuuden täyttymisen niin, että jokainen perheenjäsen saa valita yhden itselleen tärkeän asian, jota lomalla tehdään. 

4. Merkityksellisyys

Arjen tuiskeessa ja nopeiden muuttuvien tilanteiden keskellä ne itselle aidosti tärkeimmät asiat voivat unohtua. Miten sinä haluaisit elää elämääsi? Mikä tekee sinun elämästäsi merkityksellistä? Näiden kysymysten äärelle pysähtyminen voi tuoda ideoita myös siitä, millaisia asioita voisi ottaa osaksi omaa lomaa tänä vuonna. Merkityksellisyyden äärelle voi pysähtyä esimerkiksi lukemalla Frank Martelan kirjan ”Elämän tarkoitus”.

5. Rentoutuminen

Mielen hyvinvoinnin kannalta yksi tärkeä tekijä ovat levon ja rauhan kokemukset. Toiselle syvä levon tunne syntyy rasittavan liikunnan jälkeen, toiselle yksin metsässä kulkiessa ja kolmannelle yhdessä yhteisessä ruokapöydässä rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Joskus voimme löytää meille sopivimmat levollisuuden tavat kokeilemalla uutta. Millaisissa tilanteissa sinä koet syvää rauhaa ja levollisuutta? Olisiko tänä kesänä mahdollista tietoisesti luoda tällaisia hetkiä loman keskelle – vaikka jokaiselle viikolle?

Jos saat lomaasi mukaan näitä viittä elementtiä, sen pitäisi olla mieliystävällinen – ainakin niiltä osin, joihin voit itse vaikuttaa. Lomalla kuten ei arjessakaan kaikki mene suunnitelmien mukaan ja silloin kysytään resilienssiä, kykyä palautua yllättävistä tilanteista, sitkeyttä, joustavuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Ainekset mieliystävälliseen lomaan voivat löytyä hyvin pienistäkin hetkistä. Useinhan ne ovat niitä parhaita.

Rentouttavaa ja mieliystävällistä lomakautta.


Lue lisää DRAMMA-mallista (avaa uuden välilehden)

Sivua muokattu 15.9.2023


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: