Nuorten tukeminen ei kuulu pelkästään palveluille – Ota koppi nuoresta!
Sekasin Live -hankkeessa nuoria on kohdattu kouluissa, oppilaitoksissa, nuorisotiloissa, tapahtumissa ja muissa nuorten arkiympäristöissä. Hankkeen aikana on kokeiltu erilaisia tapoja tavoittaa nuoria, tarjota keskustelutukea ja auttaa heitä tarvittaessa muiden palveluiden äärelle. Samalla on kertynyt arvokasta ymmärrystä nuorten arjesta, huolista ja siitä, millaista tukea he itse kaipaavat.
”Kohtaamiset ovat osoittaneet, ettei nuorten tukemiseen ole yhtä kaikille sopivaa tapaa. Joku tarvitsee mahdollisuuden jutella nopeasti, toinen aikaa luottamuksen rakentamiseen ja kolmas rinnalleen aikuisen, joka auttaa ottamaan seuraavan askeleen. Usein jo se, että nuori tulee nähdyksi ja kuulluksi omassa arjessaan, voi olla todella merkityksellistä”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Erika Gröhn.
Tuen tarve ei aina tarkoita palvelun tarvetta
Yksi hankkeen tärkeimmistä opeista on, ettei nuorten hyvinvointia rakenneta vain mielenterveyspalveluissa. Sitä rakennetaan joka päivä siellä, missä nuoret elävät – kotona, koulussa, harrastuksissa, verkossa ja muissa arjen kohtaamisissa. Siksi jokaisella meistä on mahdollisuus tehdä tekoja nuorten hyvinvoinnin hyväksi.
”Nuorten tukeminen ei ole rakettitiedettä. Lopulta kyse on aika yksinkertaisista asioista ja perusasioihin palaamisesta: siitä, että joku huomaa, pysähtyy kuuntelemaan ja osoittaa aitoa kiinnostusta nuoren elämää kohtaan”, Gröhn jatkaa.
Mikä on sinun tapasi ottaa koppi nuoresta?
Tutustu viiteen Sekasin Live -hankkeen aikana syntyneeseen havaintoon, oppiin ja oivallukseen – ja löydä oma tapasi ottaa koppi nuoresta. Uusi sisältö julkaistaan viikoittain ennen hankkeen päätöstapahtumaa 4.11. Liity postituslistalle, niin saat ilmoituksen sähköpostiisi heti, kun uusi sisältö on julkaistu.
Tule kuulolle MIELI ry:n YouTube-kanavalle 4.11. klo 13
Ota koppi nuoresta on Sekasin Live -hankkeen päätöstapahtuma, joka lähetetään suorana MIELI ry:n YouTube-kanavalla 4.11.2026 klo 13-16.
Kolmen tunnin striimissä jaetaan hankkeen aikana syntyneitä havaintoja, kokemuksia ja oivalluksia nuorten mielenterveydestä ja hyvinvoinnista.
- Mitä olemme oppineet nuorten tarpeista?
- Mitä heidän kanssaan työskentelevien tai lähellä olevien aikuisten pitäisi ymmärtää paremmin?
- Ja ennen kaikkea: mitä voimme tehdä toisin?
Ota yhteyttä
Erika Gröhn
Projektipäällikkö, Lapset ja nuoret
Sekasin Live -hanke
+358 40 154 8934
etunimi.sukunimi@mieli.fi
Aleksi Paasonen
Projektikoordinaattori, Lapset ja nuoret
Sekasin Live -hanke
+358 40 487 2804
etunimi.sukunimi@mieli.fi