Siirry sisältöön

Sekasin-chat ja Discord tavoittivat ennätysmäärän tukea tarvitsevia nuoria

Valtakunnallisen nuorille suunnatun Sekasin-chatin kolmas toimintavuosi jatkui aikaisempien vuosien tapaan hyvin ruuhkaisena. Vuonna 2019 chattiin tuli yhteensä 136 000 yhteydenottoa. Nuorten kanssa käytyjä keskusteluja kertyi lähes 21 000 kappaletta.

”Sekasin-chattiin hakeudutaan monenlaisista syistä, mutta noin puolet Sekasin-chatin käyttäjistä etsii apua ahdistuneisuuteen”, kertoo MIELI Suomen Mielenterveys ry:n verkkokriisityön päällikkö Satu Sutelainen.

Ahdistuksen lisäksi keskusteluissa käsiteltiin muun muassa ihmissuhteisiin liittyviä huolia, itsetuhoisuutta, yksinäisyyttä. Sekasin-chatin periaatteena on, että nuoret tulevat aidosti kuulluiksi ja kohdatuiksi, painoi mieltä mikä tahansa asia. Chatin vetovoimaisuus näyttäisi perustuvan anonymiteetin, laajojen aukioloaikojen ja helposti saavutettavan avun lisäksi siihen, että nuoria kohtaamassa ovat turvalliset aikuiset.

Sekasin-chatin päivystävien auttajien määrä ei nykyisellään riitä kattamaan nuorten avuntarvetta. Jonot venyivät vuonna 2019 keskimäärin jopa yli tunnin mittaisiksi. Nuoret jaksavat odottaa jonoista huolimatta, sillä nuorilta kerätyn palautteen perusteella kohtaamiset koetaan aidosti merkityksellisiksi.

”Jotta yksikään nuori ei jäisi pahan olonsa kanssa yksin, kutsumme Sekasin-chatin toimintaan mukaan uusia nuorten kanssa toimivia tahoja laajentamaan auttajajoukkoamme”, sanoo Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää.

Sekasin Discordissa yli 25 000 kävijää

Perinteisin keinoin vaikeasti tavoitettavia, syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tavoitettiin myös Sekasin Gaming toiminnan kautta nuorten auttamismuotoja mullistavalla tavalla. Sekasin Gaming on Discordissa toimiva Suomen suurin ammatillisesti moderoitu verkkonuorisotila ja -yhteisö. Serveri tarjoaa mahdollisuuden keskustella puhe- ja tekstikanavilla lähes 12 000 muun suomalaisen nuoren kanssa anonyymisti.

Vuonna 2019 serverillä kävi kokonaisuudessaan arviolta noin 25 000 nuorta ja jäsenten välisiä viestejä serverillä vaihdettiin yli 2 miljoonaa. Tämän lisäksi nuoret viestivät auttajien ja toistensa kanssa yksityisviesteillä. Kirjoitettujen viestien lisäksi puheminuutteja kertyi vuoden aikana 3,5 miljoonaa.

”Suuret viesti- ja puhelumäärät osoittavat, että yhteisöllisyyteen perustuva verkkopohjainen auttaminen tavoittaa niitä nuoria, joita perinteiset auttamiskanavat ja toimintamuodot eivät tavoita. Moni näistä nuorista ei ole hakeutunut muiden palveluiden piiriin eikä koe kasvokkaisia tai puhelinpalveluja omakseen”, toteaa Satu Sutelainen.

Sekasin Discordin serverillä nuoret keskustelevat samoista teemoista kuin Sekasin-chatissa: mielenterveydestä, ihmissuhteista, seksuaalisuudesta ja päihteistä. Myös pelaamiseen liittyvät teemat ovat suosittuja. Keskustelun lisäksi nuorten kanssa pelataan muun muassa suosittuja Minecraft- ja Overwatch-videopelejä.

”Vakavien ja helposti leimaavienkin teemojen tuominen osaksi nuorten arkielämää näyttäisi madaltavan kynnystä keskusteluun osallistumiselle. Myös anonymiteetti tarjoaa mahdollisuuden hakea apua ja tukea, joka muuten jäisi hakematta. Yksinäisyyden ollessa yksi aikamme viheliäimmistä ongelmista, yhteisö, jossa kukin saa kokea tulevansa nähdyksi, kuulluksi, pidetyksi ja arvostetuksi, on mielenterveyden ongelmia ehkäisevä tekijä”, painottaa Sekasin Gamingin tiimipäällikkö Joosua Valkonen MIELI ry:stä.

Sekasin Gaming tiimin ylläpitämä Discord-serveri on alansa edelläkävijä. Serverin 24/7 -aukiolo auttaa saavuttamaan nuoria, joita vain virka-aikoihin avoinna olevat palvelut tavoittavat heikosti. Muita yhtä laajasti toimivia verkkotyön muotoja ei ole. Sekasin Discord toimii Me-säätiön tuella vuoden 2020 loppuun saakka.

”Näin merkittävästi käyntiin lähtenyt toimintamuoto tarvitsee jatkorahoitusta ja vakautta, jotta voimme tavoittaa jatkossa yhä enemmän syrjäytymisvaarassa olevia nuoria”, kommentoi Satu Sutelainen.

Sekasin-chat tarjoaa nuorille anonyymia matalan kynnyksen keskusteluapua erilaisissa elämäntilanteissa. Chat on auki vuoden jokaisena päivänä – myös iltaisin, jolloin useimmat muut avuntarjoajat ovat kiinni. Nuorten kanssa Sekasin-chatissa keskustelevat koulutetut vapaaehtoiset sekä ammattilaiset. Sekasin-chat on useiden järjestöjen yhteistyössä toteuttama ja sen koordinoinnista vastaavat MIELI Suomen Mielenterveys ry ja Punainen Risti. Toimintaa rahoittaa STEA ja Me-säätiö. Työtä tuetaan myös lahjoituksin.

Sekasin Gaming on Discordissa toimiva Suomen suurin ammatillisesti moderoitu verkkonuorisotila ja – yhteisö. Serveri tarjoaa mahdollisuuden keskustella puhe- ja tekstikanavilla lähes 12 000 muun suomalaisen nuoren kanssa anonyymisti. Keskustelun turvallisuus varmistetaan 24/7 tapahtuvalla moderoinnilla. Vertaisten lisäksi serverillä toimii säännöllisesti eri alojen ammattilaisia nuorten tukena. Toimintaa rahoittaa Me-säätiö. Työtä tuetaan myös lahjoituksin.

Lisätietoja:

Satu Sutelainen
Verkkokriisityön päällikkö , MIELI Suomen Mielenterveys ry
p. 040 840 6681
etunimi.sukunimi@mieli.fi

Joosua Valkonen
Tiimipäällikkö Sekasin Gaming, MIELI Suomen Mielenterveys ry
p. 040 681 3032
etunimi.sukunimi@mieli.fi

Leena Suurpää
Nuorten turvatalotoiminnan johtaja, Suomen Punainen Risti
p. 050 543 8251
etunimi.sukunimi@redcross.fi

Sivua muokattu 29.6.2021

Ota yhteyttä

Satu Raappana

Johtaja, Lapset ja nuoret, Sekasin Kollektiivi
+358 40 840 6681
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: