Siirry sisältöön

Kun lapsi menettää läheisen on tärkeää, että hän voi jakaa kokemaansa aikuisen kanssa. Lapsi tarvitsee aikuiselta turvaa ja läheisyyttä sekä konkreettisia tapoja työstää surua. Lapsen kanssa voi esimerkiksi piirtää, kuunnella musiikkia tai katsella valokuvia. Lapselle on hyvä kertoa surun aiheuttaneesta tapahtumasta realistisesti, kuitenkin lapsen kehitysvaiheen huomioiden.

Jos lapsi ei ole varma, mitä on tapahtunut, hän saattaa täyttää tietämyksessään olevat aukot mielikuvituksellaan. Jos esimerkiksi kuollutta läheistä ollaan menossa katsomaan ja lapsi haluaa tulla mukaan, hänen kannattaa antaa osallistua. Kuolleen näkeminen helpottaa myös lasta ymmärtämään, että läheinen ihminen on lopullisesti poissa. Myös hautajaisiin osallistuminen on yhtä lailla lapsille tärkeää.

Selitä lapselle tapahtumat ikätaso huomioiden

Lapsen saattaa olla vaikeaa löytää surulle sanoja. Kuolleesta ihmisestä ja surun aiheuttamista tuntemuksista puhuminen on silti tärkeää lapselle, joten aikuisen olisi hyvä puhua tapahtuneesta lapsen kanssa. Jos lapsi kuulee, mistä on kyse, hänelle ei niin helposti synny väärinkäsityksiä tapahtuneesta. Esimerkiksi leikki-ikäisillä lapsilla on taipumusta maagiseen ajatteluun: lapsi saattaa kuvitella voivansa omillaan ajatuksillaan vaikuttaa maailmaan. Tästä voi olla seurauksena se, että lapsi kuvittelee aiheuttaneensa toisen ihmisen kuoleman.

Lapsi käsittelee surua toiminnan kautta

Puhumisen ohella lapsi saattaa tarvita konkreettisia tapoja työstää surua. Lapsen kanssa voi esimerkiksi piirtää, kuunnella musiikkia tai katsella valokuvia kuolleesta ihmisestä. Lapsilla on myös tapana käsitellä kuolemaa leikeissään. Aikuisen näkökulmasta tärkeintä on antaa lapselle tavallista enemmän aikaa ja olla hänen lähellään. Lapset yleensä kokevat fyysisen kosketuksen rauhoittavana, joten lasta kannattaa pitää sylissä tai halata vielä tavallistakin useammin.

Lapset saattavat esittää paljon kysymyksiä suruun ja kuolemaan liittyen. Jos lapsen kysymys saa aikuisen itkemään, on hyvä selittää, miksi näin kävi. Lapsi voi pelätä pahoittavansa aikuisen mielen eikä enää uskalla esittää kysymyksiään, jotka kuitenkin auttavat lasta käsittelemään suruaan. Itkemistä lapsen nähden ei tarvitse pelätä, siten lapsikin ymmärtää saavansa kaivata kuollutta.

Tärkeintä on antaa lapselle tavallista enemmän aikaa ja olla hänen lähellään.

Kaikilla ihmisillä eli myös lapsilla on kykyjä, joiden avulla selvitä todella vaikeista koettelemuksista. Toipumista edistävät esimerkiksi läheisten ihmisten, kuten ystävien, sukulaisten tai vanhempien antama tuki ja mahdollisuus ilmaista surua, vertaisryhmä tai ammattiapu, kuten sururyhmään osallistuminen ja tiedon saaminen surureaktioiden normaaliudesta. Lapsilla on myös samanlaista selviytymiskäyttäytymistä kuin aikuisellakin eli he purkavat suruaan esimerkiksi toimintaan, käsittelevät sitä mielessään ja niin edelleen.

Lap­sen su­run ulot­tu­vuuk­sia

Per­he on muut­tu­nut py­sy­väs­ti

Lapseen vaikuttaa eri tavalla se, jos kuollut perheenjäsen on sisarus kuin että kuollut on vanhempi. Perheenjäsenen menettäminen aiheuttaa aina kuitenkin tunteen siitä, että perhe ei ole enää kokonainen.

Si­sa­ruk­sen me­net­tä­mi­nen

Nykyään perheet ovat usein pieniä ja sisaruksensa menettänyt lapsi saattaa jäädä perheen ainokaiseksi. Sisaruksensa menettäneet lapset kuitenkin usein jatkavat jonkinlaisen kiintymyssuhteen ylläpitämistä kuolleeseen sisarukseen. He esimerkiksi puhuvat mielessään kuolleelle ja kertovat samalla itselleen tapahtuneita asioita, kuten olisivat saattaneet tehdä sisaruksen vielä eläessä. Lapselle on tärkeää saada muistella kuollutta sisarusta yhdessä vanhempien kanssa, esimerkiksi valokuvia katselemalla.

Sisaruksen kuolema vaikuttaa lapsen tai lapsien ja vanhempien suhteeseen. Raskas elämäntilanne ja suuri suru vaikuttavat luonnollisesti vanhempien jaksamiseen. Lapsilla suru ja ilo kuitenkin yleensä vuorottelevat ja vanhempien olisi hyvä yrittää jaksaa osallistua myös lapsen ilonhetkiin. Selviytymistä tapahtumasta edistää, jos vanhemmat pystyvät tukemaan surussa sekä toisiaan että lasta.

Van­hem­man kuo­le­ma

Vanhemman kuolema muuttaa jokaista perheenjäsentä ja siten myös koko perhettä. Saattaa mennä kauan ennen kuin perheen rutiinit ja roolit ovat jälleen tasapainossa. Jos perheen toinen vanhempi on kuollut, lapsi usein pelkää menettävänsä myös toisen vanhemman. Pelko saattaa ilmetä vanhemman tai muiden läheisen vartioimisena tai pelkona viettää hetkiä yksin. Lapsen kokema ahdistus voi ilmetä paitsi itkuna, myös vihaisena käytöksenä ja koulumenestyksen väliaikaisena huononemisena.

Lapsen läheiset voivat yrittää auttaa lasta puhumalla tapahtuneesta hänen kanssaan, muistelemalla yhdessä kuollutta vanhempaa ja tekemällä konkreettisia asioita, kuten piirtää ja leikkiä yhdessä. Perhekursseilla toisen vanhemman kuoltua (erikseen perhekurssi itsemurhan kautta vanhemman menettäneille) lapsilla on ikätasoisesti omat ryhmät, joista on usein apua.

Jos kuolema on ollut erityisen traumaattinen, lapsi on esimerkiksi nähnyt sen tapahtuvan tai löytänyt vanhempansa kuolleena tai suru tuntuu muista syistä vain jatkuvan ja jatkuvan voimakkaana, sururyhmään hakeutuminen saattaisi olla erityisen hyödyllistä. Tällaisia perhekursseja järjestävät MIELI ry:n lisäksi monet seurakunnat, surujärjestöt sekä Nuoret lesket ry.

Lapsen läheiset voivat yrittää auttaa lasta puhumalla tapahtuneesta hänen kanssaan ja tekemällä konkreettisia asioita, kuten piirtää ja leikkiä yhdessä.

Myös lapsen tie surusta selviytymiseen on muutokseen sopeutumista. Läheisten tai muiden ihmisten tuella ja ajan kuluessa lapsi pystyy käsittämään tapahtuneen, ajattelemaan sen vaikutusta itseensä ja ottamaan sen osaksi omaa elämänhistoriaansa. Kuolleen muisteleminen on yleensä tärkeässä osassa selviytymistä. Lapselle rakentuu muistoista jäsentynyt mielikuva siitä, millainen kuollut vanhempi oli eläessään. Ajan kuluessa lapsi pystyy tämän mielikuvan avulla ajattelemaan suhdettaan kuolleeseen vanhempaan.

Lap­si on jou­tu­nut koh­taa­maan elä­män haa­voit­ta­vuu­den

Lapsuuteen ja varhaiseen nuoruuteen kuuluu yleensä tunne omasta haavoittamattomuudesta. Jos lapsi menettää läheisen ihmisen, kuolema tulee ikään kuin liian aikaisin liian lähelle. Läheisen ihmisen kuolema voi saada lapsen ajattelemaan sitä mahdollisuutta, että myös hän voi kuolla. Myös perheen muut jäsenet saattavat käyttäytyä turhankin suojelevasti tilanteessa, jossa joku perheestä on kuollut.

Läheisen menettämisellä voi olla lapseen myös fyysisiä vaikutuksia. Lapsi saattaa kokea olevansa aiempaa useammin sairas eikä voi niin hyvin kuin ennen. Läheisensä menettäneet lapset ja nuoret kypsyvät usein henkisesti ikäisiään nopeammin. He saattavat myös tuntea olevansa muita ikäisiään vahvempia kokemansa surun vuoksi sekä osaavansa arvostaa läheisiään muita ikäisiään enemmän.

Syyl­li­syys­tun­te­muk­set

Läheisensä menettäneellä lapsella on joskus samanlaisia, järkytyksen aiheuttamia tarpeettomia syyllisyyden tunteita kuin aikuisilla. Lapsi voi ajatella, että hänellä ei ole enää oikeutta olla onnellinen tai iloinen. Aikuisten tehtävä on vahvistaa lapsen käyttäytymistä ilon hetkinä yrittämällä osallistua niihin mukana leikkimällä tai nauramalla sekä muuten kertoa, että kaikilla ihmisillä on oikeus tuntea onnea ja iloa aina kun mahdollista, hirveästä tapahtumasta huolimatta.

Aikuisen tehtävä on kertoa lapselle, että kaikilla ihmisillä on oikeus tuntea onnea ja iloa hirveästä tapahtumasta huolimatta.

Pienet lapset voivat kuvitella, että ihminen pystyy omilla ajatuksillaan aiheuttamaan toisen kuoleman: ”pikkusisko on tyhmä ja toivoin, että häntä ei olisi olemassakaan…” Pienille lapsille on tärkeää kertoa, miksi ja mihin läheinen kuoli, ja että muut ihmiset eivät voineet sille mitään.

Ajat­te­lun kuor­mit­tu­nei­suus

Myös hyvin pienen lapsen voi olla vaikea pystyä tekemään arkisia asioita mieleen tunkeutuvien ahdistavien ajatusten takia. Erilaiset pelon, syyllisyyden, surun ja kaipauksen tunteet saattavat pyöriä lapsen mielessä. Lapsella voi olla myös vaikeuksia niin sanotusti sanoittaa näitä mahdollisesti ensimmäistä kertaa kokemiaan tunteita ja siten käsitellä niitä. Aikuisen on siksi hyvä puhua lapselle omista surullisista tunteistaan ja näin auttaa lasta ymmärtämään, mitä lapsi myös luultavasti tuntee.

Keskittyminen koulunkäyntiin saattaa olla vaikeaa läheisen kuoleman jälkeen. Aikuisellekin töihin keskittyminen rakkaan ihmisen menettämisen jälkeen on usein aivan samalla tavalla hankalaa. Jos lapsen koulunkäynti kärsii huomattavasti ja pitkään tai lapsi käyttäytyy koulussa aggressiivisesti tai muuten aiempaa selvästi poikkeavalla tavalla, niin ulkopuolisesta avusta, kuten esimerkiksi perheneuvolasta tai lapsille tarkoitetusta ikätasolleen sopivasti.