”Opin sanomaan rakas vasta vaimoni kuoleman jälkeen”
Kun Heikki Nousiaisen vaimo Tuula kuoli, kotiin asettui hiljainen yksinäisyys. Ennen Nousiainen oli voinut vaihtaa päivän kuulumisia ja peilata omia mielipiteitään, vaikka ne olisivatkin olleet vaimon kanssa eriäviä. Pitkäaikaisen aviopuolison menehtymisen jälkeen asunto tuntui tyhjältä. Vain huonekalut seisoivat hiljaa olohuoneessa.
”Onhan se arki omanlaistaan painia yksinäisyyden kanssa”, Nousiainen sanoo.
Nousiaisen vaimo kuoli vuonna 2022 rintasyöpään, joka oli levinnyt aivoihin. Ennen kuolemaansa hän oli pyytänyt kahta ystävätärtään huolehtimaan Heikistä.
”He soittavat minulle joka toinen päivä. Se on kyllä mukavaa.”
Miten eteenpäin?
Tuula oli käynyt sairautensa aikana puhumassa psykologin kanssa. Kuoleman jälkeen tämä otti myös Nousiaiseen yhteyttä. Se oli tärkeä puhelu. Nousiaisella oli ollut ajatuksia siitä, miten hän itse jaksaa jatkaa elämäänsä. Hänestä tuntui hyvältä, että psykologi huomioi sen.
Nousiainen kävi juttelemassa muutaman kerran psykologin luona. Lapsilleen hän ei halunnut olla vaivaksi. Psykologilta hän sai myös vinkkejä, mistä muualta voisi saada apua suruun. Yksi niistä oli MIELI ry.
”Löysin leskimiesten vertaistukiryhmän ja päätin ilmoittautua mukaan.”
Erilaisia kokemuksia menetyksestä
Leskimiesten vertaistukiryhmä kokoontui viikoittain kolmen kuukauden ajan. Ryhmässä, johon Nousiainen osallistui, oli kuusi osallistujaa ja kaksi ohjaajaa. Aluksi tutustuttiin ja luotiin yhteisiä sopimuksia koskien ryhmän toimintaa. Jokainen sai kertoa menetystarinastaan siten, mikä tuntui itselle sopivalta.
”Huomasin vertaistukiryhmässä, että onhan näitä muitakin leskiä. En ole yksin menetykseni kanssa.”
Lisäksi ryhmässä puhuttiin puolison kuoleman herättämistä tunteista, surun kehollisista vaikutuksista sekä menetyksen vaikutuksista ihmissuhteisiin. Pohdittiin sitä, mitä yksinjääminen on tarkoittanut pitkän yhteisen elämän jälkeen. Tärkeä osa ryhmää oli myös muisteluhetki.
”Huomasin vertaistukiryhmässä, että onhan näitä muitakin leskiä. En ole yksin menetykseni kanssa.”
Nousiainen ymmärsi, että leskillä oli hyvin erilaisia kokemuksia menetyksestä. Ryhmäläiset olivat myös eri vaiheissa suruprosessia.
”Kun kuuntelin muita, pystyin peilaamaan omia ajatuksiani. Mietin esimerkiksi, olenko pessimisti vai optimisti.”
Erityisesti Nousiainen on pohtinut, missä kulkee surun ja masennuksen raja.
”Mitä merkkejä itse kunkin on seurattava, jotta masennuksen voi yksinäisyyden keskellä välttää?”
Tärkeä purkaa, ettei sairastu
Ryhmän myötä Nousiaisen mieleen nousi paljon tehtyjä ja tekemättömiä asioita. Hän mietti vaimoaan, avioliittoaan ja sitä, miten oli sanoittanut asioita.
”Ennen en esimerkiksi osannut oikein käyttää sanaa rakas. Opin sen vasta vaimoni kuoleman jälkeen.”
”Kun kuuntelin muita, pystyin peilaamaan omia ajatuksiani.”
Erityisesti vertaistukiryhmä toimi Nousiaiselle paikkana, jossa hän pääsi purkamaan mielessään pyöriviä asioita. Hän on sitä mieltä, ettei ole hyvä jäädä sen varaan, että aika parantaa.
”Jos asioita ei pääse purkamaan, myös fyysinen terveys voi pettää.”
Nousiaisen mielestä ryhmässä käsiteltiin tärkeitä kysymyksiä. Hän kirjoitti ajatuksiaan myös muistiin, jotta voisi myöhemmin palata niihin.
Aktiivisuus auttaa
Nykyään Nousiainen käy aina tiistaisin kuntosalilla ja toisinaan kahvilla Ruskeasuon urheiluhallilla. Jos tulee tyhjä olo, hän lähtee kävelylle. Nousiainen pitää tärkeänä, että surun keskellä yrittää olla aktiivinen.
”Kannattaa hakeutua erilaisiin paikkoihin ja ihmisten pariin. Jos viikon aikana on muutama sovittu asia, se piristää kummasti.”
Hän on huomannut, että keskustelukumppani voi löytyä yllättäen. Kerran hautausmaalla Nousiainen jutteli tunnin erään tuntemattoman kanssa. Samoin kävi seurakunnan kahvipöydässä.
”Kannattaa hakeutua erilaisiin paikkoihin ja ihmisten pariin. Se piristää.”
”Usein ei tarvitse sanoa montaa sanaa, kun molemmat ymmärtävät, että olemme samassa tilanteessa. Jos on aikaa ja keskustelu on avointa, niin usein ihmisillä on toisilleen jotain annettavaa.”
Tällä hetkellä Nousiaisen toinen jalka hieman vihoittelee, mutta sen kanssa pärjää. Surun kanssa joku päivä voi olla harmaa, toinen vähän valoisampi. Nousiaiselle toivoa tuo kaksi poikaa perheineen ja pari ammatillista porukkaa, jonka kanssa tavata.
”On tärkeää, että on ihmisiä, joille voi soittaa silloinkin, kun ei ole asiaa.”
Kuvat: Sini-Marja Niska
Yksikin keskustelu voi auttaa
Kuukausilahjoittajana olet mukana vahvistamassa Suomessa asuvien mielenterveyttä, ehkäisemässä mielenterveyden ongelmia ja tarjoamassa tukea vaikeissa elämäntilanteissa. Kiitos, kun autat.
Sivua muokattu 30.9.2024
