Siirry sisältöön

Työ voi olla mielen voimavara

Työ voi vahvistaa mielen hyvinvointia, jos työn kuormittavuus on kohtuullista ja sen vastapainona on voimauttavia tekijöitä. Omaa jaksamista kannattaa vaalia jokaisen työpäivän aikana.
Työporukka juttelee kahvipöydän ääressä

Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten työhyvinvointi on heikentynyt ja työuupumusoireet ovat lisääntyneet. Työn kuormitustekijät kasvavat samaan aikaan, kun työn voimavaratekijät vähenevät. Tämä herättää kysymyksen: voiko työ silti vahvistaa mielenterveyttä?

Työ saa kuormittaa, mutta kuormituksen tulisi pysyä kohtuullisena. Työhön kuuluu vaatimuksia, jotka haastavat. Vaatimuksista on myös hyötyä. Ne auttavat keskittymään, oppimaan ja saavuttamaan tavoitteita. Kun vaatimukset ovat sopivassa suhteessa käytettävissä oleviin voimavaroihin, työ voi olla innostavaa ja palkitsevaa. Jos vaatimuksia on liikaa, ne muuttuvat liialliseksi kuormitukseksi ja palautuminen vaikeutuu. 

Jokaisessa työssä on sekä kuormittavia että voimauttavia tekijöitä. Huomiomme kiinnittyy usein siihen, mikä ei toimi. Siksi on hyödyllistä pysähtyä myös pohtimaan, mikä työssä tuo iloa ja energiaa, ja miten näitä asioita voisi vahvistaa. Työhyvinvoinnin ytimessä on kuormituksen ja voimavarojen tasapaino.

Miten työ vahvistaa mielenterveyttä?

Työ vahvistaa mielenterveyttä monin tavoin. Mielekäs ja merkityksellinen työ, selkeä työnkuva sekä sopiva määrä haastetta ja vaihtelua tukevat jaksamista. Myös mahdollisuus oppia uutta, vaikuttaa omaan työhön ja saada palautetta lisäävät hyvinvointia. Keskeistä on myös työyhteisön ilmapiiri. Arvostava vuorovaikutus, toimiva tiedonkulku ja oikeudenmukainen johtaminen luovat perustan hyvälle työarjelle. 

Hyvässä työyhteisössä tunnemme kuuluvamme joukkoon omana itsenämme. Parhaimmillaan työ tarjoaa kokemuksia onnistumisesta, vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja antaa tunteen siitä, että tulemme nähdyiksi ja kuulluiksi. Erityisen tärkeää on, että työpaikalla voidaan puhua avoimesti jaksamisesta ja mielen hyvinvoinnista. – ja saada tarvittaessa tukea ajoissa. 

Vaikka kaikkeen työssä ei voi vaikuttaa, jokainen voi tehdä arjessa pieniä valintoja, jotka tukevat omaa jaksamista. Mielesi vahvistuu töissä, kun

pidät työpäivän aikana taukoja ja annat mielelle tilaa palautua

syöt säännöllisesti ja hyödynnät yhteiset ruokailuhetket työkavereiden kanssa

kohtaat työkaverisi arvostavasti ja vahvistat omalla toiminnallasi yhteenkuuluvuutta

liikut työpäivän aikana tai huolehdit levosta, jos työsi on fyysisesti kuormittavaa

opettelet työssäsi uutta tai kehität työtäsi luovasti

irrottaudut työstä työpäivän päätyttyä ja otat etäisyyttä työhösi.

Kun työn vaatimukset ja voimavarat ovat tasapainossa, työ ei kuluta mieltä, vaan vahvistaa sitä. Silloin työ on mielen todellinen voimavara. 


Mielenterveyttä voi vahvistaa työpaikoilla myös yhdessä. MIELI ry tarjoaa työyhteisöille Mieli työssä® -koulutuksia, jotka tukevat mieliystävällisen työympäristön rakentamista ja vahvistavat työyhteisöjen voimavaroja. Tänä vuonna koulutuksia kehitetään Työsuojelurahaston rahoittamassa hankkeessa yhteistyössä viiden eri toimialaa edustavan ja Hyvän mielen työpaikka -merkin saaneen organisaation kanssa: Finnpig Oy, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr ja Rinnekodit Oy, Kuopion kansalaisopisto, SGS Fimko Oy sekä Valio Oy.

Logo: Työsuojelurahasto, Arbetarskyddsfonden, The Finnish Work Environment Fund

Ota yhteyttä

Anna Nuorteva

Asiantuntija, Työelämän mielenterveys
+358 40 1866 558
etunimi.sukunimi@mieli.fi


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: